1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on edistää ja
turvata yhdenvertaisuuden toteutumista sekä tehostaa syrjinnän
kohteeksi joutuneen oikeussuojaa lain soveltamisalaan kuuluvissa
syrjintätilanteissa.
2 §
Soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan sekä julkisessa
että yksityisessä toiminnassa, kun kysymys on:
1) itsenäisen ammatin tai elinkeinon harjoittamisen
edellytyksistä taikka elinkeinotoiminnan tukemisesta;
2) työhönottoperusteista, työoloista
tai työehdoista, henkilöstökoulutuksesta
taikka uralla etenemisestä;
3) koulutuksen, mukaan lukien erikoistumis- ja uudelleenkoulutuksen,
tai ammatillisen ohjauksen saamisesta; taikka
4) jäsenyydestä tai toiminnasta työntekijä-
tai työnantajajärjestössä tai
muussa järjestössä, jonka jäsenillä on
tietty ammatti, taikka järjestön antamista etuuksista.
Lakia sovelletaan lisäksi etnisen alkuperän perusteella
tapahtuvaan syrjintään, kun kysymys on:
1) sosiaali- ja terveyspalveluista;
2) sosiaaliturvaetuuksista tai muista sosiaalisin perustein
myönnettävistä tuista, alennuksista tai
etuuksista;
3) asevelvollisuuden, naisten vapaaehtoisen asepalveluksen
tai siviilipalveluksen suorittamisesta; taikka
4) asumisen taikka yleisölle tarjottavien
tai yleisön saatavilla olevien irtaimen tai kiinteän omaisuuden
taikka palvelujen tarjonnasta tai saatavuudesta muissa kuin yksityisten
henkilöiden välisissä suhteissa.
3 §
Soveltamisalan rajoitukset
Tätä lakia ei sovelleta:
1) koulutuksen tavoitteisiin, sisältöön
eikä koulutusjärjestelmään;
2) kun sovelletaan ulkomaalaisten maahantuloa ja maassa
oleskelua koskevia säännöksiä, eikä ulkomaalaisten
asettamiseen erilaiseen asemaan heidän lakiin perustuvasta
oikeusasemastaan aiheutuvasta syystä.
4 §
Viranomaisten velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta
Viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta
tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä vakiinnuttaa
sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan yhdenvertaisuuden
edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.
Viranomaisten tulee erityisesti muuttaa niitä olosuhteita,
jotka estävät yhdenvertaisuuden toteutumista.
Etnisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi viranomaisten
tulee laatia suunnitelma (yhdenvertaisuussuunnitelma) siinä laajuudessa
kuin kunkin viranomaisen toiminnan luonne sitä vaatii. Yleiset
suositukset tässä momentissa tarkoitetun suunnitelman
sisällöstä antaa työministeriö.
Viranomaisilla tarkoitetaan tässä pykälässä valtion
ja kuntien viranomaisia sekä itsenäisiä julkisoikeudellisia
laitoksia samoin kuin Ahvenanmaan maakunnan viranomaisia niiden
huolehtiessa valtakunnan viranomaisille kuuluvista tehtävistä maakunnassa.
Viranomaisella tarkoitetaan myös julkisoikeudellista yhdistystä ja
yksityisiä toimijoita niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä sekä valtion
liikelaitoksia. Velvollisuus 2 momentissa tarkoitetun suunnitelman laatimiseen
ei kuitenkaan koske evankelis-luterilaista kirkkoa, ortodoksista
kirkkokuntaa eikä viranomaiseen rinnastettavaa, julkista
hallintotehtävää hoitavaa yksityistä toimijaa.
5 §
Vammaisen henkilön työllistymis- ja kouluttautumisedellytysten
parantaminen
Yhdenvertaisuuden edistämiseksi 2 §:n
1 momentissa tarkoitetuissa asioissa työn teettäjän
tai koulutuksen järjestäjän on tarvittaessa
ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön työhön
tai koulutukseen pääsemiseksi, työssä selviämiseksi
ja työuralla etenemiseksi. Kohtuullisuutta arvioitaessa
otetaan erityisesti huomioon toimista aiheutuvat kustannukset, työn teettäjän
tai koulutuksen järjestäjän taloudellinen
asema sekä mahdollisuudet saada toimien toteuttamiseen
tukea julkisista varoista tai muualta.
6 §
Syrjinnän kielto
Ketään ei saa syrjiä iän,
etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen,
uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden,
sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön
liittyvän syyn perusteella. Sukupuoleen perustuvasta syrjinnän
kiellosta säädetään naisten
ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa
laissa (609/1986).
Syrjinnällä tarkoitetaan:
1) sitä, että jotakuta kohdellaan
epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan,
on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa (välitön
syrjintä);
2) sitä, että näennäisesti
puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa
jonkun erityisen epäedulliseen asemaan muihin vertailun
kohteena oleviin nähden, paitsi jos säännöksellä,
perusteella tai käytännöllä on
hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi
käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia (välillinen
syrjintä);
3) henkilön tai ihmisryhmän arvon
ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista
siten, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava,
nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri
(häirintä);
4) ohjetta tai käskyä syrjiä.
7 §
Menettely, jota ei pidetä syrjintänä
Tässä laissa tarkoitettuna syrjintänä ei
pidetä:
1) yhdenvertaisuussuunnitelman mukaista menettelyä,
jolla pyritään tämän lain tarkoituksen
toteuttamiseen käytännössä;
2) sellaista 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuun syrjintäperusteeseen
liittyvää erilaista kohtelua, jonka perusteena
on työtehtävien laatuun ja niiden suorittamiseen
liittyvä todellinen ja ratkaiseva vaatimus;
3) ikään perustuvaa erilaista kohtelua
silloin, kun sillä on objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu
työllisyyspoliittinen taikka työmarkkinoita tai
ammatillista koulutusta koskeva tai muu näihin rinnastettava
oikeutettu tavoite tai kun erilainen kohtelu johtuu sosiaaliturvajärjestelmien
eläke- tai työkyvyttömyysetuuksien saamisedellytykseksi
vahvistetuista ikärajoista.
Tällä lailla ei estetä sellaisia
erityistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on tosiasiallisen
yhdenvertaisuuden saavuttaminen 6 §:n 1 momentissa tarkoitetusta
syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi
tai lievittämiseksi (positiivinen erityiskohtelu).
Positiivisen erityiskohtelun on oltava pyrityn tavoitteen kannalta
oikeasuhteista.
8 §
Vastatoimien kielto
Ketään ei saa asettaa epäedulliseen
asemaan tai kohdella siten, että häneen kohdistuu
kielteisiä seurauksia, koska hän on valittanut
tai ryhtynyt toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.
9 §
Hyvitys
Edellä 2 §:ssä tarkoitettu
työn, irtaimen tai kiinteän omaisuuden tai palvelujen,
koulutuksen tai etuisuuksien tarjoaja, joka on iän, etnisen tai
kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, uskonnon, vakaumuksen,
mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen
perusteella rikkonut 6 tai 8 §:n säännöksiä,
on velvollinen maksamaan loukkauksesta hyvitystä syrjinnän
tai vastatoimen kohteeksi joutuneelle. Hyvityksenä on suoritettava
loukkauksen laadun mukaan enintään 15 000
euroa.
Hyvityksen suuruutta määrättäessä otetaan huomioon
syrjinnän laatu ja laajuus sekä sen kesto, 6 tai
8 §:n säännöksiä rikkoneen
suhtautuminen tekoonsa, asianosaisten välillä saavutettu sovinto,
yhdenvertaisen oikeustilan palauttaminen, tekijän taloudellinen
asema ja muut olosuhteet sekä samasta teosta muun lain
nojalla henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta
tuomittu tai maksettavaksi määrätty taloudellinen
seuraamus. Hyvitys voidaan jättää tuomitsematta,
jos se on olosuhteet huomioon ottaen kohtuullista. Hyvityksen enimmäismäärä saadaan
erityisistä syistä ylittää,
kun se on syrjinnän kesto, vakavuus ja muut olosuhteet
huomioon ottaen perusteltua.
Hyvityksen suorittaminen ei estä loukattua vaatimasta
korvausta taloudellisesta vahingosta vahingonkorvauslain (412/1974)
tai muun lain mukaan.
10 §
Syrjivien sopimusehtojen muuttaminen
Tuomioistuin voi käsiteltävänään
olevassa asiassa muuttaa tai jättää huomioon
ottamatta sopimusehdot, jotka ovat 6 tai 8 §:ssä säädetyn kiellon
vastaisia. Sopimusehtona pidetään myös vastikkeen
määrää koskevaa sitoumusta.
Jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen
jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei
ole ehdon muuttamisen tai huomioon ottamatta jättämisen
vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan muuttaa muiltakin osin tai
se voidaan määrätä raukeamaan.
11 §
Valvonta
Tämän lain noudattamista työsuhteessa
ja julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa sekä työharjoittelussa
ja muussa vastaavassa toiminnassa työpaikalla valvovat
työsuojeluviranomaiset siten kuin työsuojelun
valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa
annetussa laissa (131/1973) säädetään.
Etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän kieltoa
muutoin kuin työsuhteessa ja julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa
valvovat vähemmistövaltuutettu ja syrjintälautakunta
siten kuin vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta
annetussa laissa (660/2001) säädetään.
12 §
Ohjeet, neuvot, suositukset ja sovittelu
Joka katsoo joutuneensa tässä laissa tarkoitetun
etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän kohteeksi,
voi pyytää vähemmistövaltuutetulta 2 §:n
1 momentin 1, 3 ja 4 kohdassa sekä 2 momentissa tarkoitetuissa
asioissa ohjeita, neuvoja, suosituksia ja toimenpiteitä sovinnon
aikaansaamiseksi.
13 §
Syrjintälautakunnan tehtävät
Syrjintälautakunta voi etnistä syrjintää koskevassa
asiassa, siltä osin kuin se ei koske työsuhdetta
tai julkisoikeudellista palvelussuhdetta taikka työharjoittelua
tai muuta vastaavaa toimintaa työpaikalla:
1) vahvistaa osapuolten välisen sovinnon; taikka
2) kieltää jatkamasta tai uusimasta
6 tai 8 §:n vastaista menettelyä.
Syrjintälautakunnan vahvistama sovinto, jossa on sovittu
rahasaatavasta, voidaan panna täytäntöön
niin kuin lainvoimainen tuomio.
Syrjintälautakunnan tulee tarvittaessa liittää antamaansa
kieltopäätökseen kohtuullinen määräaika,
jonka kuluessa päätöstä on noudatettava. Lautakunta
voi asettaa päätöksen noudattamisen tehosteeksi
uhkasakon ja tuomita sakon maksettavaksi siten kuin uhkasakkolaissa
(1113/1990) säädetään.
Jos 1 momentissa tarkoitettu asia on vireillä tai tulee
vireille muussa viranomaisessa, syrjintälautakunnan on
jätettävä asia tutkimatta.
14 §
Lausunnon pyytäminen
Tuomioistuin, vähemmistövaltuutettu tai muu viranomainen
taikka yhdistys voi pyytää etnistä syrjintää koskevassa
asiassa syrjintälautakunnan lausunnon tämän
lain soveltamisesta.
15 §
Asian saattaminen syrjintälautakunnan käsiteltäväksi
Se, johon 6 tai 8 §:n vastainen menettely kohdistuu,
taikka vähemmistövaltuutettu voi saattaa etnistä syrjintää koskevan,
2 §:n 1 momentin 1, 3 tai 4 kohdassa taikka 2
momentissa tarkoitetun asian syrjintälautakunnan käsiteltäväksi 13 §:n
1 momentin 2 kohdassa säädettyä menettelyä varten.
Sovinnon osapuolet yhdessä tai vähemmistövaltuutettu
osapuolten suostumuksin voi saattaa 1 momentissa tarkoitetun asian
syrjintälautakunnan käsiteltäväksi
13 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädettyä menettelyä varten.
Asian käsittelystä syrjintälautakunnassa
säädetään vähemmistövaltuutetusta
ja syrjintälautakunnasta annetussa laissa.
16 §
Kanneaika
Kanne 9 tai 10 §:ssä tarkoitetussa
asiassa on nostettava vastaajan kotipaikan tuomioistuimessa kahden
vuoden kuluessa 6 tai 8 §:n vastaisesta menettelystä tai,
jos menettely on jatkuvaa, kahden vuoden kuluessa sen päättymisestä.
Työhönottotilanteissa kanne on kuitenkin nostettava vuoden
kuluessa siitä, kun syrjäytetty työnhakija
on saanut tiedon valintapäätöksestä.
17 §
Todistustaakka
Jos joku, joka katsoo joutuneensa 6 §:n vastaisen
menettelyn kohteeksi, esittää tässä laissa tarkoitettua
asiaa tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa viranomaisessa käsiteltäessä selvitystä,
jonka
perusteella voidaan olettaa, että mainitussa pykälässä säädettyä kieltoa
on rikottu, vastaajan on osoitettava, että kieltoa ei ole
rikottu. Säännöstä ei sovelleta
rikosasian käsittelyssä.
18 §
Muutoksenhaku
Syrjintälautakunnan 13 §:n 1 momentin 2 kohdan
nojalla tekemään päätökseen
haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Toimivaltainen
hallinto-oikeus on se, jonka tuomiopiirissä syrjityksi
väitetyn kotipaikka sijaitsee. Muutoksenhausta on muutoin
voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Syrjintälautakunnan 13 §:n 1 momentin 2 kohdan
nojalla tekemä päätös voidaan
panna täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää.
19 §
Valituskielto
Syrjintälautakunnan 13 §:n 1 momentin 1 kohdan
tai 4 momentin nojalla tekemään päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
20 §
Rangaistussäännökset
Rangaistus syrjinnästä säädetään
rikoslain (39/1889) 11 luvun 9 §:ssä ja
työsyrjinnästä rikoslain 47 luvun 3 §:ssä.
21 §
Hyvityksen rahamäärän tarkistaminen
Edellä 9 §:ssä säädetyn
hyvityksen enimmäisrahamäärä tarkistetaan
rahanarvon muutosta vastaavasti kolmivuotiskausittain työministeriön
asetuksella.
22 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20 .
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.