Perustelut
Yleistä kuntataloudesta
Kuntatalouden tilaa joudutaan arvioimaan tilanteessa, jossa
Suomen yleinen talouskehitys on pitkään jatkuneen
nousun jälkeen hidastunut. Samalla epävarmuus
talouskehityksestä on voimakkaasti lisääntynyt.
Kokonaistasolla kuntatalous on viime vuosina ollut tasapainossa.
Tämä kokonaistasapaino on kuitenkin perustunut
lähinnä suurimpien kuntien myönteiseen
talouskehitykseen. Kuntaryhmittäin tarkasteltuna kuntien
vuoden 2000 tilinpäätökset ovat aikaisempiin
vuosiin verrattuna heikot. Tätä kuvaa esimerkiksi
se, että ilman harkinnanvaraista rahoitusavustusta yhteensä 233
kunnan vuosikate olisi ollut negatiivinen. Negatiivisen vuosikatteen
kuntia oli kaikkiaan 196, mihin osaltaan olivat vaikuttamassa kuntien
verotulojen oikaisutilitysten muutokset. Keskeisenä syynä huonoon
kehitykseen useissa kunnissa on ollut se, etteivät verotulot
ole kasvaneet riittävästi — verotulojen
kehitys on myös ollut kuntakentässä epätasaista — hyvästä talouskehityksestä huolimatta.
Osaksi tilanteeseen vaikuttaa kuntaveronsaajan aseman heikkeneminen.
Valiokunta pitää myönteisenä sitä,
että valtion vuoden 2002 talousarvioesityksessä ja
siihen liittyvissä kuntataloutta koskevissa lakiehdotuksissa
on tiedostettu kuntien talousvaikeudet ja että hallituksen
esityksiin sisältyy toimenpiteitä kuntatalouden
vakauttamiseksi. Kaikkiaan valtion toimenpiteiden (toiminnan
muutokset, budjettipäätökset, valtionosuuksien
kustannustenjaon tarkistukset ja valtionosuuksien indeksitarkistukset)
arvioidaan vahvistavan kuntien rahoitusasemaa ensi vuonna noin 249
miljoonaa euroa (1 480 miljoonaa markkaa).
Talousarvioesitykseen liittyvistä positiivisista ehdotuksista
huolimatta kuntien jatkuva eriytymiskehitys on tosiasia. On ilmeistä,
että osassa kuntia ei pystytä täyttämään
kuntalain vaatimusta alijäämän kattamisvelvollisuudesta. Akuutteina
toimenpiteinä voitaisiin riittävillä harkinnanvaraisilla
avustuksilla ja täysimääräisillä valtionosuuksien
indeksitarkistuksilla osaksi helpottaa vaikeuksissa olevien kuntien
taloutta. On kuitenkin välttämätöntä etsiä pysyvämpiä ratkaisuja.
Tämän vuoksi valiokunta kiirehtii muun muassa
valtionosuusjärjestelmän uudistamista. Hallituksella
on myös vireillä moninaisia aluepolitiikan ja
seutukuntayhteistyön tehostamishankkeita, joiden ripeällä eteenpäin viemisellä on
osaltaan tuettava pitkäjänteisesti kuntien
elinvoimaisuutta.
Kuntatalouteen vaikuttavista lainmuutoksista
Esillä olevan hallituksen esityksen taloudelliset vaikutukset
liittyvät vuoden 2002 alusta voimaantuleviksi tarkoitettuihin
muihin lainmuutoksiin, joilla valtionosuuksien tasausta rajoittava
15 prosentin säännös poistetaan, korotetaan kuntien
valtionosuuslain (1147/1996) mukaisia saaristo-
ja syrjäisyyslisiä, valtionosuusuudistuksen siirtymätasausten
päättyminen otetaan huomioon harkinnanvaraisen
rahoitusavustuksen myöntämisessä vuodelle
2002 ja vuodelle 2003 säädetty valtion ja kuntien
välinen kustannustenjaon tarkistus aikaistetaan vuodelle
2002. Edelleen luovutaan kuntien arvonlisäveron takaisinperintäjärjestelmästä,
otetaan käyttöön laskennallinen arvonlisäveronpalautus
sekä tehdään muutoksia opetusministeriön
hallinnonalan valtionosuusjärjestelmään.
Samassa yhteydessä tehtäväkohtaisten
valtionosuuksien perusteena olevat laskennalliset menot muutetaan määräytyviksi
arvonlisäverottomien kustannusten perusteella. Lisäksi
on tarkoituksena siirtyä kerralla vuosittain lopulliseksi
määriteltäviin yhteisöveron
kuntakohtaisiin jako-osuuksiin ja alentaa kuntien yhteisöveron
jako-osuutta.
Valtion vuoden 2002 talousarvioesitykseen liittyvistä eri
lakiehdotuksista voidaan todeta yleisesti, että ne sisältävät
kuntataloutta koskevat suurimmat muutokset sitten vuoden 1997 alusta
voimaan tulleen valtionosuusuudistuksen.
Nämä muutokset on tarkoitus toteuttaa siten, että valtion
ja kuntien välinen kustannusten jako ei kokonaistasolla
muutu. Tämän toteuttamiseksi valtion menojen kasvu
ja tulojen vähennys kompensoidaan pääosin
alentamalla kuntien jako-osuutta suhdanneherkkänä pidetystä yhteisöverosta
sekä lisäksi tehtäväkohtaisia
valtionosuuksia siltä osin kuin valtionosuuksien perusteena
siirrytään käyttämään
arvonlisäverottomia kustannuksia.
Esitysten toteutuksen kokonaisvaikutukset ovat positiiviset
kaikissa kuntaryhmissä, yli 100 000 asukkaan kuntia
lukuunottamatta. Asukasta kohti laskettavat positiiviset vaikutukset kohdistuvat
erityisesti alle 20 000 asukkaan kuntaryhmiin. Tässä kuntaryhmässä ja
erityisesti alle 6 000 asukkaan kunnissa talouskehitys
on vuosikatteen muutoksen perusteella ollut heikointa viime vuosina.
Vastaavasti vuosikatteen kasvu on keskittynyt erityisesti yli 100 000 asukkaan
kuntiin.
Hallituksen esitysten kuntien rahoitusta heikentävät
vaikutukset kohdistuvat valtionosuuksien tasausperusteen muutoksen
ja arvonlisäveron takaisinperinnästä luopumisen
vaikutusten johdosta pääasiassa kuntaryhmään,
jossa verotulojen, erityisesti yhteisöveron, kasvu on ollut voimakkainta.
Näin ollen menetyksiä yksittäisten kuntien
kohdalla on myös muissa kuin yli 100 000 asukkaan
kunnissa, mm. teollisuuspaikkakunnilla.
Meneillään olevista myönteisistä toimenpiteistä huolimatta
valiokunta on huolissaan kuntien tulevasta talouskehityksestä.
Tämä koskee koko kuntakenttää — myös
yli 100 000 asukkaan kuntia mukaan lukien maamme pääkaupunki
Helsinki omine muun muassa poikkeuksellisen korkeista asumiskustannuksista
johtuvine ongelmineen. Viimeaikaiset tiedot Suomen talouden tulevaisuuden
näkymistä ovat synkemmät verrattuna niihin
tietoihin, joita on ollut käytettävissä vuoden
2002 valtion talousarvioesitystä annettaessa. Tämä merkitsee
muun muassa sitä, että epävarmuus
kuntien verotulojen kehityksestä on lisääntynyt.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että useissa
kunnissa kuntatalouden tasapainottaminen kunnallisveron korottamisen
kautta on ongelmallista.
Tarkasteltaessa lakiehdotuksia kuntatalouden kokonaisuuden näkökulmasta
on eri lakiehdotusten keskinäisten riippuvuussuhteiden
vuoksi ongelmallista, että kuntataloutta koskevat hallituksen
esitykset ovat mietintöjen antamista varten käsiteltävinä neljässä eri
valiokunnassa (HE 128/2001 vp, HE
130/2001 vp, HE 132/2001 vp ja HE
152/2001 vp). Vuoden 2000 valtiopäivillä valtionosuusjärjestelmää koskevat
muutosehdotukset sisältyivät samaan hallituksen
esitykseen (HE 138/2000 vp).
Täydentäviä näkökohtia
esillä olevasta hallituksen esityksestä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon
suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa (733/1992)
säädettyä valtion ja kuntien välistä kunnallisen
sosiaali- ja terveydenhuollon kustannustenjakoa siten, että valtion
osuutta korotetaan 24,2 prosentista 25,3 prosenttiin laskennallisista
kustannuksista. Tällöin vastaavasti kuntien osuus
kustannuksista alenee 75,8 prosentista 74,7 prosenttiin. Lisäksi valtion
ja kuntien välisen vuotta 2000 koskevan kustannustenjaon
tarkistuksen toteutusta ehdotetaan aikaistettavaksi siten, että vuodelle
2003 maksettavaksi säädetty neljännes
maksetaan jo vuonna 2002.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi tarkistettavaksi
säännöstä, joka koskee kunnan
omarahoitusosuuden korottamista toimeentulotukimenojen vähenemisen
perusteella. Esityksessä ehdotetaan mainittua säännöstä tarkistettavaksi
myös siten, että vuodesta 2002 lukien uusien sosiaalialan
osaamiskeskusten toimintaan maksettava valtionavustus otettaisiin
vastaavasti vähennyksenä huomioon kuntien sosiaali-
ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuden määrässä.
Myös Niuvanniemen sairaalan yhteyteen perustettavan vaarallisten
ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön käynnistysvaiheen
menot vuonna 2002 otettaisiin vähennyksenä huomioon
vastaavan tyyppisellä säännöksellä.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä — osana
kuntatalouden kokonaisuuteen liittyviä ratkaisuja vuonna
2002 — tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta
puoltaakin tästä näkökulmasta
tarkastellen lakiehdotuksen hyväksymistä lukuunottamatta
45 c §:ää muuttamattomana. Lakiehdotuksen
45 §:n osalta valiokunta viittaa jäljempänä lausuttuun.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen,
että sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuteen on tarkoitus
tehdä vain puolet kustannustason edellyttämästä indeksitarkistuksesta. Tämä merkitsee
kunta-valtiosuhteessa menetyksiä kunnille. Valiokunta pitää ongelmallisina myös
niitä muita esitykseen sisältyviä muutosehdotuksia,
joilla lisätään kuntien taloudellista rasitusta.
Kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistaminen
Valiokunta kiirehtii kuntien valtionosuusjärjestelmän
uudistamista siten, että kuntakentän erilaisuus — muun
muassa eri kuntien erilaiset olosuhteet ja taloudelliset lähtökohdat — voidaan ottaa
asianmukaisesti huomioon. On välttämätöntä,
että kunnille turvataan kestävästi ja
pitkäjänteisesti edellytykset selviytyä niille
annetuista tehtävistä. Näillä tehtävillä on
suomalaisessa yhteiskunnassa perustavaa laatua oleva merkitys.
Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota
myös siihen, että sosiaali- ja terveysministeriön
hallinnonalan perustamishankkeiden valtionosuusjärjestelmän
osalta huolehditaan siitä, että järjestelmään
sisältyy myös vastaisuudessa hankekohtainen valtionosuus.
On välttämätöntä, että valtio
osaltaan huolehtii perustamishankkeita koskevan järjestelmän
toimivuudesta niin, että kunnat kykenevät huolehtimaan
lakisääteisistä velvoitteistaan ja kansalaisten
peruspalvelutarpeista.
Säätämisjärjestykseen liittyvä kysymys
Hallitus ehdottaa sosiaali-ja terveydenhuollon suunnittelusta
ja valtionosuudesta annetun lain 18 §:n 1 momentissa säädettyä valtion
ja kuntien kustannusten jakoa muutettavaksi siten, että valtion
osuus lain mukaan määräytyvistä sosiaali-
ja terveydenhuollon kustannuksista korotettaisiin 24,2 prosentista
25,3 prosenttiin. Kuitenkin 45 c §:ksi ehdotetun säännöksen
mukaan 18 §:n mukaisista prosenttiosuuksista voitaisiin "vuosien
2000—2004 valtionosuutta laskettaessa poiketa valtioneuvoston
asetuksella, jos laskentaan vaikuttavien verotulojen lopullinen määrä tai
valtionosuuden lisääminen sitä edellyttää".
Valtionosuuksien määräytymisperusteet
kuuluvat sellaisiin kuntien aseman perusteisiin, joista valtiosääntömme
mukaan on säädettävä lailla.
Lailla säätämisen vaatimus kytkeytyy
uudessa perustuslaissa yhtäältä 121 §:ssä turvattuun kunnalliseen
itsehallintoon sekä toisaalta 80 §:n säännöksiin
lain alaan pidätetyistä asioista ja lainsäädäntövallan
delegoimisesta. Kun kysymys on sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksista,
asialla on myös perusoikeuskytkentä. Valtionosuuksilla
pyritään osaltaan takaamaan se, että kunnilla
on edellytykset toteuttaa niille säädetyt tehtävät
perustuslain 19 §:ssä säänneltyjen
sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamisessa. Voidaan katsoa, että ne
takeet kuntien voimavarojen riittävyydestä, joiden merkitystä painotettiin
perusoikeusuudistuksen esitöissä (HE
309/1993 vp, s. 26 ja PeVM 25/1994
vp, s. 3), olisi annettava lain tasolla.
Valtioneuvoston päätöksenteko ei
olisi 45 c §:n ja sen perustelujen mukaan kaikilta osin
sidottu verotulotietojen kaltaisiin yksiselitteisiin perusteisiin,
vaan valtioneuvostolle jäisi asetuksella käytettäväksi
myös poliittisluonteista harkintavaltaa. Valtiosääntöisistä näkökohdista riippumattakin
voidaan perustella kantaa, jonka mukaan eduskunnan tulee poliittisessa
järjestelmässämme päättää pykäläehdotuksen
perusteluissa tarkoitetuista linjaratkaisuista, jotka koskevat valtion
ja kuntien keskinäistä asemaa sosiaali-
ja terveydenhuollon rahoituksessa.
Hallintovaliokunta esittää, että sosiaali-
ja terveysvaliokunta pyytää perustuslakivaliokunnan
lausunnon lakiehdotuksen 45 c §:n suhteesta perustuslakiin.
Kysymys on periaatteellisesti merkittävästä asiasta,
eikä hallintovaliokunnan käytettävissä olevan
tiedon mukaan ole olemassa perustuslakivaliokunnan kannanottoa vastaavassa
asiassa.