Perustelut
Hallituksen esitys liittyy kunta- ja palvelurakenneuudistukseen,
jota koskeva laki on tullut voimaan helmikuussa 2007 (169/2007).
Tämä puitelain luonteinen sääntely
muodostuu monentyyppisistä normeista. Sanottu laki sisältää lainsäädäntötoimeksiantoja,
suunnitteluvelvoitteita ja suunnittelun tavoitteita sekä suoraan
sovellettavia säännöksiä (HaVM
31/2006 vp). Nyt käsiteltävänä olevien
lakiehdotusten tarkoituksena on siirtää kuluttajaneuvontapalvelujen
tuottaminen kunnilta valtion tehtäväksi antamalla
varsinainen kuluttajaneuvonta maistraattien tehtäväksi
ensi vuoden alusta. Maistraatteja on 24, ja niiden palveluverkosto
on koostunut kuluvan vuoden alusta 56 toimipisteestä.
Täytettäessä kuluttajaneuvojan ja
avustavan henkilökunnan virkoja ensimmäistä kertaa
virat voidaan hallituksen esityksen mukaan täyttää haettavaksi
julistamatta. Päätoiminen vakinainen viranhaltija,
jonka kuluttajaneuvontaan käytetyn työajan osuus
on ollut vähintään 70 prosenttia, nimitetään
suostumuksellaan samalla työssäkäyntialueella
perustettavan maistraatin virkaan kelpoisuusvaatimusten estämättä.
Suostumuksellaan henkilö voidaan nimittää myös
toiselle työssäkäyntialueelle. Vastaavasti
voidaan menetellä työsopimussuhteisen henkilökunnan kanssa.
Valiokunta tähdentää, että kuluttajaneuvonnan
tehtävät ovat laaja-alaisia tietotaitovaatimuksiltaan.
Tämän lisäksi työssä korostuvat henkilökohtaiset
ominaisuudet asiakastyö- ja neuvottelutaitoineen sekä yhteistyökykyineen. Tämän
vuoksi on erittäin tärkeää,
että kuluttajaneuvonnan tehtävissä pitkään
toimineet henkilöt voivat jatkaa tehtävissään
myös vastaisuudessa.
Esitykseen sisältyvä pääperiaate
on, että kuluttajaneuvojat sijoitetaan tehtäviinsä nykyisen työssäkäyntialueensa
sisällä. Valiokunta katsoo, että sijoituspaikkoja
suunniteltaessa on tärkeää kuulla ja
ottaa huomioon myös siirtyvän henkilöstön
omia toiveita mahdollisista työssäkäyntialueiden
vaihdoista. Sijoituspaikkoja suunniteltaessa on syytä hyödyntää myös
neuvojien paikallistuntemus.
Valiokunta kiinnittää huomiota kuluttajaneuvonnan
riittävään resursointiin. Esityksessä on varauduttu
82 henkilötyövuoden siirtymiseen maistraatteihin.Tämä vastaa
saadun selvityksen mukaan toukokuussa 2007 käytettävissä olleita voimavaroja.
Kuluttajaneuvonnan tehtävät ovat kuitenkin viime
vuosina jatkuvasti lisääntyneet, ja kuluttajaneuvonta
on kunnissa ruuhkautunut. Vaikka tiukat kunnalliset neuvonta-alueet
häviävät, kuluttajaneuvojien mahdollisuus
erikoistua ja sähköisten palvelujen hyödynnettävyys
lisääntyvät, nämä seikat
eivät yksin pysty vastaamaan lisääntyneeseen
kuluttajaneuvonnan tarpeeseen.
Nykyiset sähköiset järjestelmät
mahdollistavat neuvottavien ja neuvojien toimimisen välimatkojen
päästä. Valiokunta muistuttaa kuitenkin,
että osa kuluttajaneuvojien työstä on
tehtävä vastaisuudessakin henkilökohtaisesti.
Palveluiden sijoituspaikkoja suunniteltaessa on huolehdittava siitä,
ettei asiakkaille tule kohtuuttomia asioimismatkoja kuluttajaneuvojien
luo. Osalla väestöä — esimerkiksi
ikääntyneillä tai syrjäytyneillä — ei
ole välttämättä mahdollisuuksia
käyttää sähköisiä palveluita,
ja heidän mahdollisuutensa kuluttajaneuvonnan tavoittamiseen
voivat olla muutoinkin rajallisia. Kuitenkin tällaisilla
henkilöillä saattaa olla korostunut tarve kuluttajaneuvonnan
palveluihin. Valiokunta toteaa, että uudistuksen tavoitteena
on kuluttajaneuvonnan toteuttaminen tehokkaasti sekä tarjota
neuvontapalveluja tasapuolisesti koko maassa. Neuvonta-alueiden
laajenemisella maassa, jossa on pitkiä etäisyyksiä ja
harvaa asutusta, ei ole yksinomaan myönteisiä vaikutuksia.
Valiokunta pitääkin tärkeänä,
että toimipisteiden määrä kyetään
pitämään riittävän
laajana esimerkiksi yhteispalvelun ja tiettynä aikana avoimina
olevien palveluyksikköjen avulla.
Valiokunta korostaa, että siirtyvän henkilökunnan
palkkataso on turvattava myös siirtymähetken jälkeen.
Nyt lakiehdotus turvaa vain siirtymähetkellä euromääräisen
palkan eikä lain sanamuodosta käy ilmi siirtymävaiheen
jälkeisen palkkatason turvaaminen. Tältä osin
lakiehdotusta on välttämättä täsmennettävä.
Valiokunta tähdentää, että kuluttajaneuvonta tulee
säilyttää valtion vastuulle kuuluvana
palveluna, jotta voidaan turvata asiantunteva, nykytekniikalla varustettu
sekä tasapuolinen palvelumuoto. Hallituksen esitys mahdollistaa
toissijaisesti myös palvelujen ostamisen sellaiselta palveluntuottajalta,
joka kykenee hoitamaan kuluttajaneuvonnan tehtävät.
Mikäli tällainen palvelutuotanto sisältyy
säädettävään lakiin,
tulee ensimmäisen lakiehdotuksen 2 §:n 3 momenttiin sisällyttää velvoite
noudattaa hyvän hallinnon takeiden turvaamiseksi hallintolain
(434/2003) säännösten
lisäksi muuta yleishallintolainsäädäntöä.
Tämä merkitsee, että ostopalveluja koskeviksi
on tarpeen säätää myös
laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999),
kielilaki (423/2003) ja saamen kielilaki
(1086/2003). Lisäksi ostopalveluneuvojan
tulee täyttää ensimmäisen lakiehdotuksen
5 §:ssä säädetyt kelpoisuusvaatimukset.
Edellä lausuttu perustuu siihen, että kuluttajaneuvontaan
sisältyy muun muassa oikeudellista neuvontaa ja sovittelua, joita
voidaan sisällöllisin perustein pitää perustuslain
124 §:n tarkoittamana julkisena hallintotehtävänä.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että rikosvastuu-
ja vahingonkorvauskysymykset on järjestettävä tässä yhteydessä.
Valiokunta ei pidä perusteltuna, että kunta
tai kuntayhtymä on velvollinen korvauksetta luovuttamaan
omistamansa kalusteet, laitteet, atk-ohjelmat ja muun viranomaisen
toiminnan kannalta tarpeellisen irtiamiston maistraatille, jos sitä on
käytetty yksinomaan kuluttajaneuvontapalvelujen tuottamiseen.
Valiokunta ei puolla myöskään esitystä siltä osin
kuin on kysymys velvoitteesta määräajaksi
korvausta vastaan luovuttaa maistraatille käyttöoikeus
toimistotiloihin ja tietoliikenneyhteyksiin, joita on käytetty yksinomaan
kuluttajaneuvontapalveluiden tuottamiseen. Säädösehdotusta
ei voida hyväksyttävästi perustella kunnille
maksetulla laskennallisella yleisellä valtionosuudella,
johon on sisällytetty osuus kuntakentälle kuluttajaneuvonnasta aiheutuneista
kustannuksista. Esityksessä ehdotetaan yleistä valtionosuutta
leikattavaksi kuluttajaneuvonnan tehtäviä vastaavasti.
Samalla on huomattava, että laskennallisessa valtionosuusjärjestelmässä valtionosuudet
eivät ole tähänkään
mennessä vastanneet todellisia kustannuksia.