Perustelut
         
         Hallituksen esitykseen sisältyvän julkista
            pysäköinninvalvontaa koskevan lakiehdotuksen mukaan
            pysäköinninvalvonnasta — pysäyttämisen, pysäköinnin,
            pysäköintikiekon käytön ja joutokäynnin
            valvonnasta — huolehtii myös vastaisuudessa poliisi
            ja poliisin ohella kunnallinen pysäköinninvalvonta,
            jos sellainen kunnassa tai sen osassa on järjestetty. Kunnallisesta
            pysäköinninvalvonnasta vastaa nykyiseen tapaan kunnallinen
            pysäköinninvalvoja. Tarkoitus on, että käytännön
            toimintaa hoitavat pysäköinninvalvojan alaisuudessa
            nykyisten valvonta-apulaisten sijasta virkanimikkeen muuttumisen myötä pysäköinnintarkastajat.
            
         
         
         Hallintovaliokunta katsoo, että poliisin toiminnan
            tulee keskittyä rikosten torjuntaan ja tutkintaan sekä yleisen
            järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen.
            Pysäköinninvalvonnasta huolehtiminen olisikin
            pyrittävä keskittämään käytännössä laajalti
            kunnallisen pysäköinninvalvonnan tehtäväksi,
            vaikka tehtävä jää säädettävällä lailla
            vielä kuulumaan kunnan vapaaehtoisesti ottamiin tehtäviin.
            Pysäköintiin puuttumisen tulisi koskea poliisia
            vain lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa väärinpysäköinti
            aiheuttaa vaaraa liikenneturvallisuudelle taikka muutoin vaarantaa
            yleistä järjestystä tai turvallisuutta. Ajoneuvojen
            siirtämisestä annetussa laissa (828/2008)
            on omaksuttu kanta, jonka mukaan poliisi päättää ajoneuvon
            siirtämisestä vain, jos ajoneuvon pysäköinnistä aiheutuu
            vaaraa liikenneturvallisuudelle (5 §:n 3 momentti). 
         
         
         Valiokunta pitää tärkeänä,
            että säädettävällä lailla
            velvoitetaan ilmoittamaan poliisille vastaisuudessakin niistä tilanteista,
            joissa pysäköintivirheestä on aiheutunut
            tai on voinut aiheutua vakavaa vaaraa tai haittaa, sekä pelastustielle pysäköinnistä.
            Poliisilla tulee tällöin olla myös mahdollisuus
            kirjoittaa rangaistusvaatimus, vaikka pysäköintivirhemaksu
            olisikin jo annettu. Tällöin maksu on luonnollisesti
            peruutettava.
         
         
         Valiokunta kiinnittää saamansa selvityksen perusteella
            rengaslukon käyttämiseen ja ajoneuvon siirtämiseen
            liittyen lakivaliokunnan huomiota tilanteisiin, joissa sama henkilö pysäköi toistuvasti
            virheellisesti esimerkiksi kadulle tai pihalle saman yhtiön
            autoja hyvinkin lyhyellä aikavälillä.
            Lisäksi on syytä todeta, että käytännössä ulkomaalaisilla
            rekisteritunnuksilla tapahtuvaan virheelliseen pysäköintiin
            on vaikea puuttua pysäköintivirhemaksulla, jota
            ei voida ulkomailta periä. 
         
         
         Julkisesta pysäköinninvalvonnasta annetussa lakiehdotuksessa
            ehdotetaan, että sisäasiainministeriön
            asetuksella säädetään tarkemmin
            muun muassa kunnallisen pysäköinninvalvojan vaatetuksesta,
            kunnallisen valvontahenkilöstön virkamerkistä sekä virkapuvusta
            ja tunnusmerkistä (23 §). Lisäksi mainitun
            ministeriön asetuksella säädettäisiin
            myös rengaslukolta vaadittavista ominaisuuksista. Valiokunta
            toteaa, että kuntahallinto ja kuntatalous kuuluvat nykyisin
            sisäasiainministeriön sijasta valtiovarainministeriön
            toimialaan. Tämän vuoksi hallintovaliokunta esittää lakivaliokunnan
            harkittavaksi, että asetuksenantovaltuutta tarkistetaan
            ensimmäisen lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin
            ja 23 §:n 2—5 kohdan osalta siten, että tarkempia
            säännöksiä antaa valtiovarainministeriö.
            Liikenne- ja viestintäministeriö puolestaan vastaa
            tieliikennettä ja liikenneväyliä koskevista
            määräyksistä. Tältä osin
            lakiehdotuksen 23 §:n 1 kohdassa tarkoitettu toimivalta
            säätää asetuksella rengaslukolta vaadittavista
            ominaisuuksista kuuluisi luontevasti liikenne- ja viestintäministeriölle. 
         
         
         Yksityisen pysäköinninvalvonnan osalta valiokunta
            tähdentää, että erityistä huomiota
            tulee kiinnittää oikeusturvaan sekä yksityisen
            toiminnan laatuvaatimuksiin ja valvontaan.