Yleisperustelut
         
         Yleistä
         
         Kotouttamista koskevaa sääntelyä ehdotetaan selkeytettäväksi
            säätämällä kotouttamisesta
            ja kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta eri
            laeissa. Uudessa laissa kotouttamisen edistämisestä lain
            soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan kaikkia ulkomaan kansalaisia,
            joilla on voimassa oleva oleskelulupa Suomessa, joiden oleskeluoikeus
            on rekisteröity tai joille on myönnetty oleskelukortti.
         
         
          Kotoutumisen ja työllistymisen nopeuttamiseksi laissa
            säädettäisiin kotoutumisen alkuvaiheen
            palveluista, kuten kaikille annettavasta perustiedosta, ohjauksesta
            ja neuvonnasta, alkukartoituksesta, alkukartoituksen perusteella
            laadittavasta kotoutumissuunnitelmasta ja kotoutumiskoulutuksesta.
         
         
         Kotoutumiskoulutuksen järjestelmä säilyisi pääosin
            ennallaan, mutta laissa säädettäisiin määräaikaisesta
            Osallisena Suomessa -kokeilusta, jossa kehitettäisiin kotoutumiskoulutusta
            kokeilemalla uusia koulutuksen malleja.
         
         
         Valtioneuvosto antoi eduskunnalle syksyllä 2008 selonteon
            voimassa olevan kotouttamislain toimeenpanosta (VNS 4/2008
               vp). Hallintovaliokunnan selonteosta antamassa mietinnössä (HaVM
               8/2009 vp) tehdyt linjaukset ja kannanotot on
            otettu huomioon nyt käsiteltävässä hallituksen
            esityksessä.
         
         
         Hallintovaliokunta pitää tärkeänä,
            että maahanmuuttajien kotoutumista koskevaa sääntelyä selkiytetään
            säätämällä kotoutumisen
            edistämisestä oma laki. Myös toimenpiteiden
            painottuminen kotoutumisen alkuvaiheeseen on tärkeä linjavalinta.
            Se ei kuitenkaan saa johtaa siihen, ettei alkukartoituksen ja kotoutumissuunnitelman
            tekemisen jälkeisiin toimenpiteisiin jää riittävästi
            resursseja.
         
         
          Puitelakityyppisen kotouttamislain toimeenpano näyttää edellyttävän
            huomattavasti enemmän tukea ja ohjausta kuin sitä on
            esityksen mukaan mahdollista antaa. Esimerkiksi soveltamisalan laajentaminen
            koskemaan kaikkia Suomessa asuvia ulkomaan kansalaisia ei saa johtaa
            siihen, ettei osalle pystytä järjestämään
            lain tarkoittamia palveluja.
         
         
         Kunnille osoitettujen tehtävien hoidossa olisi tullut
            esitettyä paremmin huolehtia siitä, että niillä on
            tosiasialliset edellytykset suoriutua esityksen mukaisista tehtävistä.
            Kuntien on muun muassa pystyttävä järjestämään
            neuvonta- ja ohjauspalveluja aikaisempaa useammille maahanmuuttajille.
            Valiokunta on huolissaan siitä, onko kuntien entisestään
            laajentuvien velvoitteiden toimeenpano nykyisillä voimavaroilla
            mahdollista.
         
         
         Maahanmuuttajien yksilöllinen palvelu on vaativaa ja
            aikaa vievää. Lakiehdotus lisää maahanmuuttajien
            palveluun liittyviä velvoitteita kuntien lisäksi
            myös TE-toimistoille. Monissa TE-toimistoissa saattaa henkilöstöresurssien niukkuuden
            takia olla vaikea selviytyä lisääntyvistä palveluvelvoitteista
            ilman lisähenkilöstöä.
         
         
         Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
            saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
            ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa 2.—6. lakiehdotuksen
            hyväksymistä muuttamattomina sekä 1.
            lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin
            ja muutosehdotuksin.
         
         
         Alkukartoitus, perustiedon antaminen ja kotouttamisohjelma
         
         Alkukartoituksesta ei ole aikaisemmin säädetty. Siihen
            olisivat hallituksen esityksen mukaan oikeutettuja työttömät
            maahanmuuttajat sekä ne maahanmuuttajat, jotka ovat toimeentulotuen varassa.
            Näin esimerkiksi nykyisin kotouttamistoimenpiteiden ulkopuolelle
            jäävät ryhmät, kuten suomalaisten
            tai maahanmuuttajien puolisoina maahan saapuneet, jotka olisivat
            kokonaan työelämän ja työmarkkinoiden
            ulkopuolella, olisivat oikeutettuja alkukartoitukseen. TE-toimisto
            laatisi alkukartoituksen työnhakijaksi rekisteröidylle
            ja kunta toimeentulotukiasiakkaille. Alkukartoitusta on valiokunnan
            käsityksen mukaan pidettävä perustuslain
            124 §:ssä tarkoitettuna julkisena hallintotehtävänä. 
         
         
         Alkukartoituksessa arvioitaisiin alustavasti maahanmuuttajan
            työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet sekä kielikoulutuksen
            ja muiden kotoutumista edistävien toimenpiteiden ja palvelujen
            tarpeet. Valtio korvaisi kunnalle alkukartoituksesta aiheutuvat
            kustannukset laskennallisena korvauksena.
         
         
         Hallintovaliokunta toteaa, että monet maahanmuuttajat
            ovat saadun selvityksen mukaan koulutustaan ja kokemustaan vastaamattomassa työssä.
            On hyvä, että alkukartoituksen perusteella tulija
            voidaan ohjata esimerkiksi tutkintojen vastaavuusselvitykseen ja
            tunnustamiseen tai lisä- ja täydennyskoulutukseen
            sekä soveltuvaan kielikoulutukseen. Ongelmana on tähän
            asti ollut kuitenkin se, että täydennys- ja pätevöittämiskoulutusta
            ei ole ollut riittävästi tarjolla, vaikka hyviä koulutusmalleja
            onkin ollut olemassa. Kielikoulutusta ei ole myöskään
            saadun selvityksen mukaan ollut riittävästi saatavilla
            eri osaamistasoille. 
         
         
         Alkukartoituksen tekomahdollisuudesta on valiokunnan mielestä olennaista
            tiedottaa tarpeeksi tehokkaasti, jotta maahanmuuttajat tietävät
            oikeudestaan pyytää alkukartoitusta. 
         
         
         Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että maahanmuuttajalle
            annetaan tietoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan
            työelämässä ja yhteiskunnassa.
            Perustietoaineisto sisältäisi tietoa muun muassa
            perhe- ja lapsilainsäädännöstä, tasa-arvosta
            ja yhdenvertaisuudesta, yhteiskunnallista ja historiallista tietoa
            sekä kunnallisia palveluja, sosiaaliturvaa, opiskelumahdollisuuksia
            ja koulutusjärjestelmää, työllisyysmahdollisuuksia
            ja työelämän pelisääntöjä koskevaa
            tietoa. Perustieto sisältäisi myös tietoa
            mahdollisuudesta osallistua alkukartoitukseen ja muihin kotoutumista
            edistäviin toimenpiteisiin. 
         
         
         Perustietoaineistoa tarjoaisivat ainakin Suomen edustustot,
            paikallispoliisit, Maahanmuuttovirasto ja maistraatit.
         
         
         Kunta vastaa kotouttamisohjelmien laatimisesta, toimeenpanosta,
            kehittämisestä sekä ohjelmien toteutumisen
            ja vaikutusten seurannasta. Ohjelmien vaikuttavuus varmistetaan
            kytkemällä ne muuhun kunnan strategiseen ja talousarviosuunnitteluun.
         
         
         Asiantuntijakuulemisissa on kiinnitetty huomiota siihen, että kotouttamisohjelman
            laatimisen ei tulisi olla pakollista silloin, kun kunnassa asuu
            vain muutama maahanmuuttaja. 
         
         
         Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksen mukaan
            kotouttamisohjelmat voidaan laatia myös seudullisina, jos
            se on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaisempaa.
         
         
         Kotoutumissuunnitelma ja kotoutumiskoulutus
         
         Kotoutumissuunnitelma on maahanmuuttajan henkilökohtainen
            suunnitelma niistä toimenpiteistä, joita hän
            tarvitsee kielen oppimiseen, jatko-opintoihin ja työllistymiseen
            sekä ylipäätään Suomeen
            asettautumiseen. Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 13 §:n
            mukaan kunta tai TE-toimisto käynnistää alkukartoituksen
            perusteella kotoutumissuunnitelman laatimisen viimeistään
            kahden viikon kuluttua siitä, kun maahanmuuttajalle on
            tehty alkukartoitus. 
         
         
         Kotoutumissuunnitelma ei ole hallituksen esityksen mukaan sellainen
            viranomaispäätös, jolla olisi suoria
            oikeusvaikutuksia maahanmuuttajan asemaan ja josta voisi esimerkiksi
            valittaa.
         
         
         Hallintovaliokunta pitää kahden viikon määräaikaa
            kotoutumissuunnitelman laatimisen käynnistämiselle
            alkukartoituksen tekemisen jälkeen lyhyehkönä aikana
            ja katsoo, että viranomaisten mahdollisuuksia sen toteuttamiseen
            on syytä seurata.
         
         
         Kotoutumissuunnitelmien laatimisessa valiokunta haluaa kiinnittää erityistä huomiota
            Suomeen muuttaneisiin heikon tai vähäisen koulutustaustan
            omaaviin nuoriin, joilla saattaa olla suuriakin sopeutumisongelmia.
            Näille paljon tukea tarvitseville lapsille ja nuorille
            tulee aina laatia yksilöllinen kotoutumissuunnitelma, joka turvaa
            perusopetuksen, kotoutumista edistävää ammatillista
            ja muuta koulutusta ja muita palveluja pitkäjänteisesti.
         
         
         Kotoutumiskoulutuksen järjestelmä säilytettäisiin
            hallituksen esityksessä pääosin nykyisellään.
            Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kotoutumiskoulutuksen määrärahaa
            on lisätty jatkuvasti suhteessa kasvaviin asiakasmääriin, mutta
            työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena järjestetty
            kotoutumiskoulutus ei ole riittänyt vastaamaan muodoltaan
            ja määrältään kaikkeen kieli-
            ja kotoutumiskoulutuksen tarpeeseen.
         
         
         Kotoutuminen edellyttää maahanmuuttajalta itseltään
            omatoimisuutta ja tavoitteellista osallistumista. Kotoutuminen ei
            voi onnistua, jos maahanmuuttaja ei itse aktiivisesti sitoudu kotouttamisprosessiin
            hankkimalla yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia
            taitoja ja valmiuksia ja osallistu viranomaisten tai muiden tahojen järjestämiin
            kotoutumista edistäviin toimenpiteisiin.
         
         
         Valiokunta yhtyy sivistysvaliokunnan lausunnossa (SiVL
               16/2010 vp) esitettyyn tarpeeseen järjestää kaikille
            maahanmuuttajille riittävän pitkäkestoista
            ja laadukasta suomen/ruotsin kielen opetusta, sillä ilman
            kielitaitoa vaarana on osallisuuden ja osallistumisen heikkeneminen
            ja syrjäytyminen yhteiskunnasta, sen mahdollisuuksista
            ja palveluista. Samalla valiokunta yhtyy asiantuntijalausunnoissa
            esitettyyn näkemykseen, että kielikoulutusta voitaisiin
            järjestää myös maahanmuuttajien
            ammatillisen koulutuksen ja työharjoittelun yhteydessä.
            Työnantajien tulisi osallistua työelämään
            tulevien maahanmuuttajien kielikoulutuksen rahoittamiseen, ja olisi
            hyvä, jos maahanmuuttajat voisivat osallistua kielikoulutukseen
            työajalla. 
         
         
         Lasten ja nuorten kotoutumiskoulutuksen osalta valiokunta yhtyy
            työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnossaan
            (TyVL 17/2010 vp) esittämään
            näkemykseen, että maahanmuuttajien lasten
            pyrkimystä päästä eteenpäin
            suomalaisessa yhteiskunnassa on tärkeätä tukea.
            Yksikään nuori ei saa jäädä toisen
            asteen koulutuksen ulkopuolelle, ja lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin
            pitää järjestää tarvittavat
            tukipalvelut, joilla edistetään opintojen loppuun
            suorittamista.
         
         
          Erityisen tärkeätä on tukea luku-
            ja kirjoitustaidottomien nuorten mahdollisuuksia näiden taitojen
            hankkimisessa. Luku- ja kirjoitustaidon opetuksessa tulee noudattaa
            Opetushallituksen antamia opetussuunnitelman perusteita sekä niiden
            pohjalta laadittavaa koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelmaa.
         
         
         Nuorten tukemiseen opintojen loppuun saattamiseksi tai luku-
            ja kirjoitustaidon hankkimiseksi olisi myös hyvä pohtia
            erilaisten kannustimien käyttöönottoa.
            Muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa omaksuttujen vastaavien
            käytänteiden vaikutuksia pitäisi valiokunnan
            mielestä tältä osin pyrkiä selvittämään.
         
         
         Myös maahanmuuttajanuorten siirtymistä koulutuksesta
            työelämään tulee helpottaa luomalla
            toimivat käytännöt ammatillisten oppilaitosten
            ja alueen työnantajien yhteistyölle niin, että nuorten
            kynnys päästä työhön
            madaltuisi. Huomion ja toimenpiteiden kohdistaminen maahanmuuttajanuoriin
            voi osaltaan ehkäistä myös kantaväestön
            nuorten syrjäytymistä.
         
         
         Hallintovaliokunnalle annettava selvitys
         
         Hallintovaliokunta pitää hallituksen esityksessä ehdotetun
            perustietopaketin kokoamista tärkeänä maahanmuuttoa
            ja kotouttamista helpottavana tietolähteenä. Valiokunta
            edellyttää hallituksen antavan vuoden 2011 loppuun
            mennessä hallintovaliokunnalle selvityksen, jossa arvioidaan,
            asetetaanko kotoutumisen edistämisestä annettavassa
            laissa tarkoitetun perustietoaineiston omaksuminen Suomen kansansalaisuuden saamisen
            edellytykseksi hakijoille tehtävässä testissä. 
         
         
         Tietopaketin antaminen kotoutumisvaiheessa tukisi kansalaisuuden
            hakemisvaiheessa tehtävää testiä,
            ja kansalaisuuden saamisen edellytykset olisi toisaalta tarkoituksenmukaista
            ottaa mukaan jo kotoutumisen suunnitteluun. 
         
         
         Maamuuttajien kotoutumista tukevien opintojen edistymisen kannustamiseksi
            valiokunta edellyttää, että edellä mainitussa
            valiokunnalle annettavassa selvityksessä arvioidaan sitä,
            voidaanko kotoutumistukea maksaa maahanmuuttajille kieli- ja muiden
            opintojen edistymisen perusteella. 
         
         
         Kotoutumiskoulutuksen pitkäjänteisyyden turvaamiseksi
            valiokunta edellyttää, että mainitussa
            selvityksessä arvioidaan myös sitä, onko maahanmuuttajien
            kotoutumisen alkuvaiheen koulutusta syytä ohjata nykyistä suuremmassa määrin
            ja pitkäjänteisemmin kansalais-, työväen-
            ja kansanopistojen tehtäväksi (Valiokunnan 4.
            lausumaehdotus)
         
         
         Ministeriöiden välinen yhteistyö ja
            aluetason viranomaisten vastuunjako ja yhteistyö
         
         
         Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksessa ehdotetaan säädettäväksi
            kotouttamisen kannalta keskeisten ministeriöiden edustajista
            muodostettavasta yhteistyöelimestä (36 §).
            Se toimisi sisäasiainministeriön apuna ministeriöiden
            välisen kotouttamista koskevan yhteistyön ja tiedonkulun
            edistämiseksi sekä toimenpiteiden yhteensovittamiseksi.
         
         
         Valiokunta pitää yhteistyöelimen
            asettamista tärkeänä asiana. Yhteistyöelimeen
            olisi kuitenkin hyvä ottaa mukaan myös keskeisten
            työmarkkinajärjestöjen edustus. Niillä on
            tärkeä tehtävä maahanmuuttajien
            työllistymisen ja muun kotoutumisen edistämisessä ja
            myönteisten maahanmuuttaja-asenteiden luomisessa.
         
         
         Vastaanottokeskusten toiminnan kehittämiseksi kunnat
            tarvitsevat välttämättä ministeriöiden
            nykyistä pitkäjänteisempää ja
            suunnitelmallisempaa keskusten toimintaa koskevaa päätöksentekoa.
         
         
         Aluetason viranomaisten osalta valiokunta kiinnittää huomiota
            viranomaisten väliseen käytännön
            tehtävän- ja vastuunjakoon. 
         
         
         TE-toimisto järjestää kotouttavia
            toimenpiteitä ja palveluja niille, jotka ovat ilmoittautuneet työnhakijoiksi
            ja joille on laadittu kotoutumissuunnitelma. Kunta puolestaan vastaa
            muun muassa perheiden ja työvoimaan kuulumattomien
            kotouttamisesta. Esityksen mukaan kunnan tai TE-toimiston tulee
            järjestää alkukartoitusta, jonka perusteella
            selvitetään, mikä tulisi olemaan ensisijainen
            asiakkaan kotoutumispalveluita järjestävä taho. 
         
         
         Valiokunnan mielestä on välttämätöntä seurata,
            miten asiakkaat käytännössä ohjautuvat
            alkukartoituksiin ja kuinka varmistetaan, että henkilö voidaan
            vaikkapa TE-toimiston alkukartoituksesta ohjata tarpeen vaatiessa
            kunnan palveluiden piiriin. Tarvittaessa menettelystä on
            annettava tarkentavat ohjeet tai säädösperustaa
            on tarkennettava.
         
         
         Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä,
            että kunta ja TE-toimistot sekä muut kotouttamisesta
            vastaavat tahot tekevät yhteistyötä järjestökentän
            ja paikallisten yritysten kanssa.
         
         
         Työperusteinen maahanmuutto
         
         Hallintovaliokunta pitää tärkeänä,
            että kotouttamisprosessissa toimitaan läheisessä yhteistyössä elinkeinoelämän
            kanssa, jotta työelämän vaatimukset ja
            yksilön oppimisen mahdollisuudet voidaan sovittaa yhteen
            ja edetä työelämään
            perehtymisessä rakentavasti tavoitteiden suuntaan. 
         
         
         Työn perusteella Suomeen tulevien palveluihin, esimerkiksi
            alkuvaiheen neuvontaan, kielikoulutukseen ja muuhun kotouttamiskoulutukseen,
            täydennyskoulutukseen ja tutkintojen vastaavuuden tunnustamiseen,
            tulee kiinnittää nykyistä enemmän
            huomiota, ja näihin toimintoihin on ohjattava riittävästi
            taloudellisia resursseja ja viranomaisten työaikaa.
         
         
         On myös huomattava, että nykyinen suhdannekehitys
            ei vaikuta siihen, että Suomen väestön ikääntymisestä johtuva
            työvoiman tarve tulee korostumaan talouden jälleen
            käännyttyä nousuun. Tämän
            vuoksi on erityisesti työperäisen maahanmuuton
            edistäminen nähtävä edelleenkin
            pitkän aikavälin työvoimapoliittisena
            kysymyksenä, johon on löydettävä ratkaisuja.
         
         
         Tiedotus ja tilastointi
         
         Tiedotuksen ja neuvonnan osalta valiokunta viittaa valtioneuvoston
            kotouttamislain toimeenpanosta annetun selonteon johdosta antamaansa mietintöön.
         
         
          Asiantuntijakuulemisissa on käynyt ilmi, että kaikissa
            kunnissa ei ole ollut saatavilla riittävää tietoa
            maahanmuuttajien vastaanotosta vaan että osaaminen on pitänyt
            hankkia erehdysten kautta. Valiokunta katsoo, että kunnissa
            omaksuttuja hyviä käytänteitä on
            tämän vuoksi erityisen tärkeätä kerätä ja
            jakaa ne muille kunnille tiedoksi.
         
         
         Maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvä tilastointi
            on mainittu hallituksen esityksen perusteluissa ongelmaksi. Tällä hetkellä ei
            ole riittävästi tietoa esimerkiksi maahanmuutosta, ulkomaisesta
            työvoimasta ja kotoutumisesta. Tarvittavia toimenpiteitä on
            vaikeata suunnitella ilman tilastotietoja. Valiokunta katsookin,
            että tilastointi olisi syytä saada kuntoon ensi
            tilassa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää tiedon
            yhteismitallisuuteen ja luotettavuuteen sekä yhdenmukaisiin
            seuranta- ja tilastointitapoihin.
         
         
         Osallisena Suomessa -kokeilu
         
         Hallituksen esitys sisältää ehdotuksen
            Osallisena Suomessa -kokeilun toteuttamisesta määräaikaisena
            vuosina 2010—2013. Kokeilun tavoitteena olisi kehittää maahanmuuttajien
            kotoutumiskoulutusta kokeilemalla uusia koulutuksen malleja ja järjestämistapoja,
            asiakaslähtöisiä opetussisältöjä ja
            nykyistä tehokkaampia opetusmenetelmiä. Etenkin
            suomen ja ruotsin kielen opetusta, yhteiskuntaan perehdyttävää opetusta
            sekä työllistymistä ja työelämään
            osallistumista tukevaa opetusta tehostettaisiin.
         
         
         Maahanmuuttajalasten ja -nuorten osalta kokeilun tarkoituksena
            on tehostaa valmiuksia siirtyä perusopetuksesta jatko-opintoihin
            etenkin tehostamalla suomen tai ruotsin kielen opetusta toisena
            kielenä ja oman äidinkielen opetusta.
         
         
         Kokeilussa aiheutuu lisäkustannuksia siitä, että kotoutumiskoulutukseen
            oikeutettujen piiriä laajennetaan nykyisestä.
            Lisäkustannusten arvioidaan olevan vuosina 2010—2013
            kokonaisuudessaan noin 9—10 miljoonaa euroa. Kokeilua toteutettaisiin
            noin kymmenessä kunnassa ja niissä toimivissa
            TE-toimistoissa.
         
         
         Vuosina 2011—2013 sisäasiainministeriö, opetusministeriö ja
            työ- ja elinkeinoministeriö kohdentavat kokeilun
            hallinnointiin ja muuhun toteutukseen vuosittain 500 000 euroa kukin,
            yhteensä 1,5 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi Suomen
            Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden osallistuvat vastaavasti
            kohdentamalla yhteensä noin 3,5 miljoonaa euroa kokeilun
            rahoittamiseen vuosina 2010—2013. 
         
         
         Hallintovaliokunta toteaa, että kotouttamislain toimeenpanoon
            ei osoitettu erillisiä taloudellisia eikä henkilöstövoimavaroja
            sen tullessa voimaan vuonna 1999. Myöskään
            tämän jälkeen ei toimeenpanoon ole kohdennettu
            voimavaroja. Nyt annetussa hallituksen esityksessä ehdotetaan
            uusia toimenpiteitä, joilla on taloudellisia vaikutuksia.
            Tällaisia ovat ehdotukset perustiedon antamisesta, alkukartoituksen
            järjestämisestä ja kotoutumissuunnitelmien
            laatimisesta tarveharkinnan perusteella. Myös lain soveltamisala
            laajenee. 
         
         
         Valtio korvaa esityksen mukaan kunnille alkukartoituksesta aiheutuvat
            kustannukset laskennallisina korvauksina. Maahantulomatkojen kustannusten
            korvaamiseen oikeutettujen piirin rajaaminen nyt annetulla hallituksen
            esityksellä (1. lakiehdotuksen 86 §) koskemaan
            pääsääntöisesti vain
            pakolaiskiintiössä Suomeen otettuja henkilöitä ja
            heidän perheenjäseniään merkitsee vuosittain
            arviolta 1 000 000 euron kustannussäästöä riippuen
            perheenyhdistämishakemusten määristä ja
            myönteisistä päätöksistä.
            Tämä summa tulee valiokunnan mielestä käyttää sellaisenaan
            lisäyksenä kotouttamislain toimeenpanoon osoitettaviin
            määrärahoihin. Muutoin kokonaisuudistuksen
            toimeenpanoon ei ole tälläkään
            kertaa osoitettu erillisiä taloudellisia tai henkilöstövoimavaroja.
         
         
         Valiokunta pitää kokeilun päämääriä sinänsä tavoiteltavina
            ja oikeansuuntaisina mutta katsoo, että voimavaroja olisi
            kokeilun asemesta tullut kohdistaa itse kotoutumislain toimeenpanoon
            ja kotouttamistoimenpiteiden nykyistä huomattavasti parempaan
            resursointiin. Valiokunta ilmaisee huolensa myös siitä,
            että onnistuneiden uusien kotoutumiskoulutuspalvelumuotojen
            jatkuvuus ja rahoitus hankekauden jälkeen on jätetty
            avoimiksi. Kuntien kannalta riskinä on myös se,
            että kokeiluhankkeissa tuotetut palvelut muuttuvat hankekauden
            jälkeen lakisääteisiksi ilman, että niihin
            osoitetaan täysimääräinen rahoitus
            valtion varoista.
         
         
         Valiokunta edellyttää, että sille
            annetaan selvitys kokeilulla saavutetuista tuloksista viipymättä kokeilun
            päättymisen jälkeen. 
         
         
         Taloudelliset voimavarat ja kuntien rahoitusvastuu
         
         Hallintovaliokunta ei yhdy hallituksen esityksen perusteluista
            ilmenevään käsitykseen, että kokonaisuudistuksen
            toimeenpanoon ei tarvita lisärahoitusta. Johdonmukainen
            kotoutumista tukeva politiikka vaatii lisää taloudellisia
            voimavaroja ja henkilöstöresursseja. Voimavaroja tarvitaan
            kunnissa, TE-toimistoissa ja muutoin paikallistasolla. Valiokunta
            uudistaa valtion talousarvioesityksestä (HE 126/2010
            vp) antamassaan lausunnossa (HaVL 23/2010 vp)
            tekemänsä esityksen, että valtion vuoden
            2011 talousarvioon lisättäisiin 500 000
            euroa uudistettavan kotouttamislainsäädännön
            toimeenpanoon.
         
         
         Selvittäessään mahdollisuuksiaan
            ottaa vastaan maahanmuuttajia kunnat joutuvat arvioimaan, onko niillä resursseja
            huolehtia kaikista maahanmuuttoon liittyvistä velvoitteista.
            Maahanmuuttajille suunnatut sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat
            keskimäärin puolitoistakertaa kalliimmiksi kuin
            kantaväestölle suunnatut palvelut. 
         
         
          Kuntien omien laskelmien ja arvioiden mukaan valtionosuudet
            ja laskennalliset korvaukset eivät kata kansainvälistä suojelua
            saavien ja eräiden muiden henkilöiden perus- ja
            muiden kotoutumista edistävien palvelujen järjestämisestä aiheutuvia
            kotoutumisajan kustannuksia. Ainoa vuoden 1993 jälkeen
            korvausten tasoon tehty muutos on vuoden 2010 alusta voimaan tullut
            laskennallisten korvausten 10 prosentin korotus.
         
         
         Valiokunta uudistaa myös valtion talousarviosta
            antamassaan lausunnossa tekemänsä esityksen kiintiöpakolaisten
            kuntakorvausten maksuajan pidentämisestä kolmesta
            vuodesta neljään vuoteen sekä kiintiöpakolaisten
            kuntiin sijoittamisen edistämiseksi kunnille maksettavien laskennallisten
            korvausten korottamisesta 40 prosentilla 7 vuotta täyttäneiden
            osalta. Kun korvaukseen oikeutettujen piiriä on hallituksen esityksessä (1.
            lakiehdotuksen 45 §) ehdotettu laajennettavaksi koskemaan
            muitakin ryhmiä kuin kiintiöpakolaiset, koskee
            valiokunnan edellä sanottu kannanotto nyt myös
            heitä. Korotuksen kustannusvaikutus olisi 7,0 miljoonaa
            euroa, josta valiokunta esitti puolet toteutettavaksi vuoden 2011
            talousarvioesityksen käsittelyn yhteydessä ja
            puolet vuoden 2012 talousarviossa. 
         
         
         Valiokunta edellyttää, että hallitus
            varaa valtion talousarvioesityksiin riittävän
            rahoituksen kotoutumisen edistämisestä annettavan
            lain tehokkaaseen ja kattavaan toimeenpanoon kuntakorvausten korottaminen
            mukaan lukien (Valiokunnan 3. lausumaehdotus).
         
         
         Valiokunta huomauttaa, että mikäli kunnat
            ottaisivat kuntakorvausten maksuajan pidennyksen ja laskennallisten
            korvauksien korottamisen jälkeen kuntiin nykyistä enemmän
            kiintiöpakolaisia, vähenisivät vastaavasti
            esimerkiksi vastaanottokeskuksissa kuntapaikkaa odottavien ylläpitokustannukset. 
         
         
         Valiokunta kiinnittää huomiota myös
            turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamiseen. Vuoden
            2009 lisätalousarviossa ja kuluvan vuoden talousarviossa
            Maahanmuuttovirastolle myönnetyt lisähenkilöresurssit
            ovat pitäneet turvapaikkapäätöksenteon
            sujuvana. Käsittelyajat eivät kuitenkaan ole vielä lyhentyneet
            riittävästi. Ensi vuodelle ehdotettu 40 henkilön
            lisäresurssi turvaa päätöksenteon
            nopeuden ja säästää vastaanoton
            menoja. Valiokunta edellyttää hallituksen huolehtivan
            turvapaikkamenettelyn nopeuttamisesta käsittelyaikojen
            lyhentämiseksi olennaisesti ja pysyvästi (Valiokunnan
            2. lausumaehdotus).
         
         
         Ulkomaalais-, maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan kokonaistarkastelu
         
         Hallintovaliokunta katsoo, että Suomen ulkomaalais-,
            maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan toimivuutta on syytä arvioida
            vaalikausittain. Valiokunta edellyttää hallituksen
            antavan eduskunnalle vaalikausittain ulkomaalais-, maahanmuutto-
            ja kotouttamispolitiikasta ja sen toimivuudesta selonteon, jossa
            muun ohella verrataan Suomen maahanmuuttoa koskevia säännöksiä,
            käytäntöjä ja taloudellisia
            etuuksia muihin EU-maihin sen arvioimiseksi, muodostavatko Suomen
            säännökset, käytännöt
            tai taloudelliset etuudet vetovoimatekijöitä turvapaikan
            hakemiselle tai humanitaariselle maahanmuutolle (Valiokunnan 1.
            lausumaehdotus).
         
         
       
      
         
         Yksityiskohtaiset perustelut
         
         1. Laki kotoutumisen edistämisestä
         
         2 luku. Maahanmuuttajan kotoutumista edistävät
            toimenpiteet
         
         
         27 §. Ilman huoltajaa maassa asuvien lasten ja nuorten
            tuki.
         
         
          Pykälän määritelmä rajaa
            soveltamisalan ulkopuolelle ilman huoltajaa olevan alaikäisen
            kiintiöpakolaisen, mikä ei ole ollut tarkoituksena.
            Säännöstä ehdotetaan täydennettäväksi
            tältä osin.
         
         
         28 §. Perheryhmäkoti ja muu asuinyksikkö.
         
          Pykälän 2 momentti sisältää viittauksen
            lastensuojelulain 58—60 §:iin, joissa on tarkemmin
            säädetty perheryhmäkodin tai muun asuinyksikön toimitiloista,
            kasvuoloista, yhdessä hoidettavien lasten ja
            nuorten määrästä sekä henkilöstöstä.
            Ilman huoltajaa maassa asuville lapsille ja nuorille tarkoitetut
            yksiköt eivät kuitenkaan ole lastensuojelulain
            mukaisia yksiköitä, vaikka toiminnallinen säädöspohja
            onkin ilmaistu lastensuojelulaissa. Lastensuojelulain 49 §:ssä säädetään
            sijaishuollosta. Lain 11 luvussa tarkoitettuja rajoituksia voidaan
            käyttää vain 49 §:n mukaisen
            sijoituksen aikana. Koska perheryhmäkodissa asuvia lapsia
            ja nuoria ei ole sijoitettu lastensuojelulain 49 §:n nojalla,
            eivät myöskään 11 luvun rajoitukset
            tule heidän osaltaan kysymykseen. 
         
         
         Hallintovaliokunta ehdottaa, että 28 §:ään
            lisätään uusi 3 momentti, jossa viitataan
            perheryhmäkodissa tai muussa asuinyksikössä sovellettavien
            rajoitustoimenpiteiden osalta kansainvälistä suojelua
            hakevan vastaanotosta annettavaan lakiin (HE 266/2010
               vp).
         
         
         5 luku. Kuntaan osoittaminen
         
         41 §. Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen
            edistämisestä.
         
         
          Pykälän tarkoituksena on varmistaa kunnan
            ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
            välillä tehtävällä sopimuksella
            kuntaan osoittamisen ja kotoutumisen edistämisen toteutuminen.
            Useamman kunnan toimiminen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
            sopimusosapuolena ei kuitenkaan välttämättä takaa
            yksittäisen kunnan vastuuta kuntaan osoittamisessa ja kotoutumisen
            edistämisessä. Kuntalaisuuden toteutumisen varmistamiseksi niin
            lakiehdotuksen 5 kuin 6 luvunkin säännösten
            osalta valiokunta ehdottaa, että säännöksestä poistetaan
            viittaus "useampaan kuntaan yhdessä" sopimuksen tekijöinä.
         
         
         6 luku. Kustannusten korvaaminen
         
         45 §. Laskennallinen korvaus kuntaan osoitetuista
            henkilöistä.
         
         
          Maahanmuuttopolitiikkamme onnistuminen riippuu muun muassa
            kotouttamistoimien onnistumisesta. Kolmen vuoden aika, jolta valtion
            korvauksia on maksettu kunnille, on osoittautunut liian lyhyeksi.
            Jo nyt noin 900 oleskeluluvan saanutta on vailla kaikkia kotouttamispalveluja
            muutettuaan omaehtoisesti vastaanottokeskuksista kuntiin. Lisäksi
            vastaanottokeskuksissa on yli 400 oleskeluluvan saanutta odottamassa
            kuntapaikkaa. Valiokunta ehdottaa, että laskennallisen
            korvauksen maksuaikaa pidennetään kolmesta neljään
            vuoteen kotouttamistoimien tehostamiseksi.
         
         
         53 §. Ihmiskaupan uhrille annetuista palveluista ja
            tukitoimista aiheutuvien kustannusten korvaaminen.
         
         
          Pykälässä säädetään
            ihmiskaupan uhrille annettavasta palvelusta ja tukitoimista aiheutuvien
            kustannusten korvaamisesta. Laissa ei kuitenkaan ole määritelty
            ihmiskaupan uhria. Koska ihmiskaupan uhrien auttamista koskevat säännökset
            on sisällytetty kansainvälistä suojelua
            hakevan vastaanotosta annettavaan lakiin, valiokunta ehdottaa, että pykälää täsmennetään
            viittaamalla
            mainitun lain säännöksiin.
         
         
         7 luku. Ilman huoltajaa olevan lapsen edustaminen
         
         59 §. Edustajalle maksettava palkkio ja kulut.
         
          Pykälässä ei ole huomiotu tilannetta,
            jossa palkkiota ja kuluja olisi tarpeen maksaa voimassa olevan lain
            mukaan määrätylle edustajalle. Hallintovaliokunta
            ehdottaa säännöksen täsmentämistä tältä osin.
         
         
         8 luku. Rekisterisäännökset
         
         60 §. Kuntaanosoitusrekisteri.
         
          Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 42/2010
               vp) kiinnittänyt huomiota pykälän
            2 momentin 3 kohtaan, jonka perusteella kuntaanosoitusrekisteriin
            voidaan tallettaa tieto henkilön uskonnollisesta vakaumuksesta,
            jos se on tarpeen henkilön kuntaan osoittamiseksi. Uskonnollista
            vakaumusta voidaan pitää yksityiselämän
            suojan piiriin kuuluvana tietona. Vaikka valiokunta onkin katsonut,
            että sääntely ei sinänsä muodostu perustuslain
            10 §:n 1 momentin kannalta ongelmalliseksi, koska tieto
            voidaan tallettaa vain rekisteröidyn suostumuksella, hallintovaliokunta ehdottaa,
            että mainittu lainkohta poistetaan, koska sellaista tietoa
            ei voida pitää perusteltuna henkilön
            kuntaan osoittamisessa.
         
         
         9 luku. Osallisena Suomessa -kokeilu
         
         66 §. Kokeilun soveltamisala.
         
          Valiokunta ehdottaa virheellisen säännösviittauksen
            korjaamista.
         
         
         68 §. Kokeiluun valinnan edellytykset.
         
          Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen,
            että hallituksen esityksen perustelujen mukaan Osallisena
            Suomessa -kokeiluun osallistuvien kuntien valinta toteutettaisiin
            siten, että kokeilu kattaisi kuntia ja TE-toimistoja koko
            maan alueella. Tällä tavoin edustavaa valintaa
            voidaan sen mielestä pitää sekä yhdenvertaisuuden että kokeilun
            tavoitteiden kannalta siinä määrin tärkeänä,
            että tämä perusteluissa esitetty tavoite olisi
            syytä lisätä yhdeksi kokeiluun valinnan edellytykseksi.
         
         
         Hallintovaliokunta pitää tärkeänä,
            että kokeiluun otetaan mukaan erityyppisiä kuntia
            eri puolilta maata ja varmistetaan näin riittävän
            kattavat tulokset kokeilusta. Valiokunta ehdottaa pykälää täsmennettäväksi
            tältä osin.
         
         
         78 §. Kokeilun aikaisen kotoutumistuen maksaminen.
         
          Pykälän 1 momentista ei käy riittävän selvästi
            ilmi, että kokeilussakin kunnan maksama kotoutumistuki
            maksetaan toimeentulotukena toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) mukaisesti.
            Valiokunta ehdottaa momentin selkeyttämistä tältä osin.
            Samalla valiokunta ehdottaa myös pykälän
            2 momentin kirjoittamista selkeämpään
            muotoon.
         
         
         10 luku. Erinäiset säännökset
         
         83 §. Valituskielto.
         
          Kunnan tai TE-toimiston tekemään päätökseen,
            joka koskee kotouttamissuunnitelmaa, ei pykälän
            1 momentin mukaan saa hakea muutosta valittamalla. Perustuslakivaliokunta
            on lausunnossaan huomauttanut, että myös esimerkiksi
            säännökset ns. subjektiivista oikeutta
            harkinnanvaraisempienkin oikeuksien ja etuuksien myöntämisedellytyksistä voivat
            sinänsä muodostaa riittävän
            täsmällisen perustan perustuslain 21 §:n
            1 momentissa tarkoitettuna oikeutena pidettävän
            suhteen syntymiselle yksilön ja julkisen vallan välille.
            Kotouttamissuunnitelma voi valiokunnan mielestä esimerkiksi
            lakiehdotuksen 11, 12, 14 ja 17 §:n perusteella sisältää tämänkaltaisia
            elementtejä. Näiden seikkojen vuoksi perustuslakivaliokunta
            on katsonut, että hallintovaliokunnan on syytä harkita 83 §:n
            1 momentin muutoksenhakukiellon poistamista. Vähintäänkin
            on sen mielestä tarvetta varmistaa, että kotoutumissuunnitelman
            laatimisen epäämisestä on mahdollisuus
            hakea muutosta valittamalla.
         
         
         Hallintovaliokunta toteaa, että kuten valituskieltoa
            koskevan säännöksen perusteluissa tuodaan
            esiin, kotoutumissuunnitelma ei anna maahanmuuttajalle välitöntä subjektiivista
            oikeutta toimenpiteisiin tai palveluihin eikä taloudellisiin
            tukiin tai avustuksiin. Toimenpiteiden ja palvelujen järjestäminen
            jää viime kädessä viranomaisten
            käytettävissä olevien voimavarojen ja
            muiden mahdollisuuksien varaan. Kyseessä on nimensä mukaisesti
            suunnitelma, jonka kunta ja TE-toimisto laativat yhdessä maahanmuuttajan
            kanssa. 
         
         
         Julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa (1295/2002)
            ja työttömyysturvalaissa (1290/2002)
            todetaan työllistymissuunnitelmaa korvaavalla suunnitelmalla
            tarkoitettavan muun muassa kotoutumissuunnitelmaa. Työllistymissuunnitelmaan
            ei saa hakea muutosta valittamalla. 
         
         
         Hallintovaliokunta katsoo, että olisi erikoista, jos
            työllistämissuunnitelmaa ja kotoutumissuunnitelmaa
            käsiteltäisiin muutoksenhakuoikeuden
            näkökulmasta eri tavoin. Tämän
            vuoksi se pitää valituskiellon säilyttämistä pykälässä tarkoituksenmukaisena.
            Valiokunta ehdottaa kuitenkin valituskieltoa koskevaa säännöstä täsmennettäväksi.
         
         
         87 §. Tiedonsaantioikeus.
         
          Pykälän 1 momentissa säädetään,
            että valtion ja kunnan viranomaisella ja ilman huoltajaa
            olevalle lapselle määrätyllä edustajalla
            sekä yksityisellä palvelujen tuottajalla on salassapitosäännösten
            estämättä oikeus saada muulta valtion
            ja kunnan viranomaiselta sekä muulta yksityiseltä palvelujen tuottajalta
            maksutta tässä laissa tarkoitettujen tehtävien
            suorittamista varten tarvittavat tiedot.
         
         
         Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että ehdotuksen
            mukainen tiedonsaantioikeus on muotoiltu erittäin laajaksi.
            Ensinnäkin tietoja saavien piiri on periaatteessa valtion
            ja kunnan viranomaisten osalta täysin täsmentämätön.
            Huomattavaa on valiokunnan mukaan lisäksi, että tiedonsaantioikeus
            koskee myös yksityisiä palvelujen tuottajia. Näiden
            toimijoiden oikeus saada tietoja ulottuu puolestaan kaikkiin valtion
            ja kunnan viranomaisiin sekä yksityisiin palvelun tuottajiin.
            Tiedonsaantioikeuteen ei liity merkittäviä asiallisia
            rajoituksia. Se on sidottu pelkästään
            tietojen saamiseen oikeutetun tarpeeseen saada laissa tarkoitettujen
            tehtävien suorittamiseksi tarvittavat tiedot.
         
         
         Näin laaja tiedonsaantioikeus on summaarisessa väljyydessään
            ja yksilöimättömyydessään selvästi
            perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslain 10 §:n
            1 momentin vastainen. Kotoutumislakiehdotuksen 87 §:n 1
            momentissa on sen mielestä välttämätöntä eritellä olennaisesti
            tarkemmin tietojen saantiin oikeutetut sekä se, mitä ja
            ketä koskevia tietoja tiedonsaantioikeus koskee. Tiedonsaantikynnystä on
            korotettava sitomalla tietojen saaminen välttämättömyysvaatimukseen
            tarpeellisuusvaatimuksen asemesta. Näiden seikkojen lisääminen
            lakiehdotuksen 87 §:n 1 momenttiin on valiokunnan
            kannan mukaan edellytyksenä lain käsittelemiselle
            tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
         
         
         Hallintovaliokunta ehdottaa, että tiedonsaantioikeutta
            koskevan 87 §:n 1 momentti kirjoitetaan kokonaan uuteen
            muotoon siten, että se jaetaan kolmeksi uudeksi momentiksi.
            Näin pyritään aiempaa paremmin erittelemään
            lain soveltamisen yhteydessä esiin nousevia erityyppisiä tiedonsaantiin
            liittyviä tilanteita ja täsmentämään
            tarkemmin tietojen saantiin oikeutetut tahot sekä se, mitä ja
            ketä koskevia tietoja saantioikeus koskee. 
         
         
         Ensimmäisessä momentissa pyritään
            varmistamaan erityisesti kotoutumistoimenpiteistä vastaavien
            valtion ja kunnan viranomaisten mahdollisuus saada lakiehdotuksen
            2, 5 ja 6 luvussa tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi
            välttämättömät tiedot.
            Toisessa momentissa pyritään kotoutumistoimenpiteiden
            järjestämiseksi varmistamaan sellaisten kolmannen
            sektorin toimijoiden välttämättömien
            tietojen saanti, jotka toimivat muun muassa koulutuksen järjestäjinä ja
            sosiaalipalveluiden tuottajina. Kolmannessa momentissa säädetään
            ilman huoltajaa olevalle lapselle määrätyn
            edustajan oikeudesta saada tehtävien hoitamiseksi välttämättömät
            tiedot. 
         
         
         Tiedonsaantikynnystä on kaikissa kolmessa momentissa
            korotettu sitomalla tietojen saaminen välttämättömyysvaatimukseen
            tarpeellisuusvaatimuksen asemesta.
         
         
         11 luku. Voimaantulo.
         
         89 §. Voimaantulo.
         
          Pykälän 2 momenttiin on jäänyt
            virheellinen säännösviittaus. Hallintovaliokunta
            ehdottaa säännösviittauksen korjaamista.
            Lisäksi valiokunta ehdottaa, että laki säädetään
            tulemaan voimaan 1 päivänä syyskuuta 2011
            ja että lain 9 luku ja 86 § tulevat kuitenkin voimaan
            1 päivänä tammikuuta 2011.