Yksityiskohtaiset perustelut
1 luku. Yleiset säännökset
2 §. Määritelmä.
Pykälän 1 kohdan mukaan tässä laissa
puolisolla tarkoitetaan virkamiehen aviopuolisoa. Puolisoa koskevat
korvaukset edellyttäisivät siten avioliittoa,
kuten nykyisinkin. Hallituksen esityksen mukaan rekisteröidyt parisuhteet
rinnastetaan avioliittoon ilman eri mainintaa niitä koskevan
lainsäädännön nojalla.
Ulkoasiainvaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
huomiota avopuolisoiden asemaan ja esittänyt säännöstä muutettavaksi
siten, että puolisolla tarkoitettaisiin myös virkamiehen avopuolisoa.
Hallintovaliokunta toteaa, että valtion henkilöstöä koskevissa
palvelussuhteen ehdoissa ja muissa säännöksissä ja
määräyksissä ei avopuolisoa
ole pääsääntöisesti
rinnastettu aviopuolisoon etujen myöntämisen perusteena.
Toisaalta ulkomaanedustuksessa työskentelevien virkamiesten
avopuolisot ovat käytännössä erilaisessa
asemassa kuin kotimaassa työskentelevien virkamiesten avopuolisot,
koska ulkomailla puoliso on riippuvaisempi virkamiespuolisonsa asemasta
ja työntekomahdollisuudet ovat rajoitetumpia.
Hallintovaliokunta pitää tärkeänä,
että ulkomaanedustuksen korvausjärjestelmää kehitetään ottaen
huomioon toimintaympäristön muuttuminen ja yhteiskunnallinen
kehitys. Myös hallituksen esitys tähdentää aiempaa
kilpailukykyisemmän korvausjärjestelmän
tarvetta. Ulkomailla työskentelevän henkilön
perhettä koskevat etuudet ovat tässä suhteessa
yksi keskeinen tekijä. Valiokunta toteaa, että käytännössä ulkomaanedustuksen
tehtävissä esimerkiksi asemapaikan kulttuuriset
näkökohdat saattavat asettaa omia edellytyksiään,
mutta itse korvausjärjestelmän tulisi valiokunnan
mielestä soveltua erilaisiin perhetilanteisiin.
Edellä olevan perusteella hallintovaliokunta pitää tarkoituksenmukaisena,
että tässä laissa virkamiehen aviopuolisoon
rinnastetaan vaihtoehtoisesti myös virkamiehen kanssa samassa
taloudessa vakiintuneessa suhteessa elävä avopuoliso.
Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 2 §:n 1 kohtaa
muutettavaksi siten, että puolisolla tarkoitetaan "virkamiehen
aviopuolisoa tai virkamiehen kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää avopuolisoa,
jos avopuolisot ovat todistettavasti asuneet yhdessä vähintään
kaksi vuotta tai heillä on tai on ollut yhteinen lapsi".
Hallintovaliokunta ehdottaa lisäksi teknisluonteista
tarkistusta 2 §:n lapsen määritelmää koskevan
2 kohdan e-alakohtaan seuraavasti: "e) samassa taloudessa virkamiehen
kanssa asuvaa virkamiehen tai puolison 18 vuotta täyttänyttä lasta,
jonka huoltaja virkamies tai puoliso oli ennen kuin lapsi täytti
18 vuotta ja joka sairauden, vian tai vamman vuoksi ei kykene
elättämään itseään
omalla työllään;".
Hallintovaliokunta ehdottaa myös, että pykälän
3 kohtaa tarkistetaan teknisluonteisesti muotoon "mukana seuraavalla
perheenjäsenellä
puolisoa
tai lasta, joka pysyvästi, vähintään kuuden
kuukauden ajan yhtäjaksoisesti oleskelee asemapaikassa
ja asuu samassa taloudessa virkamiehen kanssa;".
3 §. Ratkaisuvalta.
Valiokunta ehdottaa pykälään aikamuotoa
koskevaa teknistä korjausta.
2 luku. Korvaukset
Lakiehdotuksen 2 luvussa ehdotetaan säädettäväksi
yleisenä ulkomaankorvauksena maksettavasta paikalliskorotuksesta
ja sitä täydentävistä erityiskorvauksista.
Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallituksen
esityksessä esitettyä täsmällisempiä säännöksiä kunkin
korvauksen saamisen edellytyksistä ja korvauksen suuruuden
määräytymisperusteista. Tämän
toteuttamiseksi hallituksen esitykseen sisältyvän
lakiehdotuksen 5 § pilkottaisiin useammiksi pykäliksi,
joissa säädettäisiin eri erityiskorvauksista.
Lisäksi valiokunta ehdottaa lakiehdotukseen otettavaksi
eräitä uusia säännöksiä.
Pykälien numerointi muutettaisiin vastaavasti. Valiokunnan
täydennysehdotukset on tehty pääasiassa
sisällyttämällä lakiehdotukseen
säännöksiä hallituksen esityksen
liitteenä olevasta asetusluonnoksesta niihin tehdyin eräin
tarkistuksin ja kirjoitusasua koskevin korjauksin.
4 §. Paikalliskorotus.
Lakiehdotuksen 4 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi
oikeudesta paikalliskorotukseen sekä paikalliskorotuksen
määräytymisperusteista. Valiokunta ehdottaa,
että säännöksiä täsmennetään
ja että pykälää täydennetään
puolisokorotusta sekä lapsikorotusta koskevilla säännöksillä.
Puolisokorotuksen osalta edellytetään, että puoliso
seuraa virkamiehen mukana. Lapsikorotus maksetaan riippumatta siitä,
onko lapsi mukana seuraava vai ei. Ulkoasiainministeriön
asetuksella säädettäisiin puolisokorotuksen
ja lapsikorotuksen suuruudesta. Jos lapselle on myönnetty
opintotukilain (65/1994) nojalla opintorahaa,
lapsikorotusta voisi saada kuitenkin vain lapsikorotuksen ja myönnetyn
opintorahan erotuksen verran.
Valiokunnan ehdottamassa pykälän 5 momentissa
säädettäisiin edellytyksistä,
joiden perusteella virkamiehellä on oikeus puolisokorotukseen
ajalta, jonka puoliso on väliaikaisesti poissa asemapaikalta.
Pääsääntöisesti seurataan vuoden
jaksoja, joiden aikana puoliso voi olla poissa asemapaikalta enintään
120 vuorokautta. Jos puoliso oleskelee asemapaikalla kuitenkin yhteensä alle
vuoden, voi väliaikainen poissaolo olla enintään
10 vuorokautta kuukaudessa. Tällä tarkoitetaan,
että puolison poissaolo yksittäisen kuukauden
aikana voi ylittää 10 vuorokautta, mutta koko
oleskelujakson aikana yhteenlaskettu poissaolo ei saa ylittää kymmentä vuorokautta
kerrottuna oleskelukuukausien määrällä.
5 §. Edustuston päällikön
sijaisen paikalliskorotus (Uusi).
Edustuston päällikön sijaiseksi tai väliaikaiseksi
edustuston johtavaksi virkamieheksi määrätyllä virkamiehellä on
nykyisenkin sääntelyn mukaan oikeus saada tietyin
edellytyksin paikalliskorotukseensa lisäys. Valiokunta
ehdottaa, että lakiehdotusta täydennetään
tätä koskevilla säännöksillä ja
että säännökset sijoitetaan
lakiehdotuksen 5 §:ään. Tässä tarkoitetun lisäyksen
laskemisessa käytettävästä prosenttiluvusta
ja tehtäväluokasta säädettäisiin
ulkoasiainministeriön asetuksella.
6 §. Varustautumiskorvaus (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että varustautumiskorvausta koskevaa säännöstä täydennetään
varustautumiskorvauksen saamisen edellytyksiä ja korvauksen
määräytymisperusteita koskevilla säännöksillä ja että säännökset
sisällytetään lakiehdotuksen 6 §:ään.
7 §. Muuttokorvaus (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että lakiehdotuksen 7 §:ään
kootaan säännökset virkamiehen oikeudesta
muuttokorvaukseen virkamiehen ja hänen perheenjäsenensä siirtyessä ulkomaanedustuksen
asemapaikkaan tai asemapaikasta Suomeen. Asemapaikkaan siirtymisellä tarkoitetaan
sekä tilannetta, jossa virkamies siirtyy ensimmäiseen
asemapaikkaansa, että siirtymistä asemapaikasta
toiseen. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin
muuttokorvauksen määräytymisen perusteista.
Korvattavien muuttokuutioiden määrästä säädettäisiin
ulkoasiainministeriön asetuksella.
Muuttokorvaus, joka maksetaan virkamiehen siirtyessä asemapaikalle
muualta kuin Suomesta tai hänen edellisestä virkapaikastaan,
samoin kuin virkamiehen toimikauden päättyessä maksettava
muuttokorvaus, määräytyisi niinikään 2 momentin
perusteella, mutta niitä koskisivat 3 momentissa
säädettävät enimmäisrajat.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin
alle vuoden kestävän toimikauden muuttokorvauksesta. Sitä koskisivat
pykälässä säädetyt
muuttokorvausta koskevat säännökset
siten, että muuttokorvauksen määräytymisperusteena
otettaisiin lisäksi huomioon toimikauden pituus.
8 §. Asuntokorvaus (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että lakiehdotuksen 8 §:ään
sisällytetään säännökset
virkamiehen oikeudesta saada korvaus asemapaikalla asumisesta
aiheutuvista kohtuullisista kustannuksista sekä kustannusten kohtuullisuutta
harkittaessa huomioon otettavista seikoista. Asuntokorvauksen perusteena
olevista hyväksyttävistä kustannuksista
säädettäisiin ulkoasiainministeriön
asetuksella.
9 §. Koulutuskorvaus (Uusi).
Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 9 §:ään
otettavaksi säännökset virkamiehelle
maksettavasta lapsen koulutuskorvauksesta. Pykälän
1 momentissa säädettäisiin virkamiehen
mukana seuraavan lapsen koulutuskorvauksesta.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi
seikoista, jotka otetaan huomioon korvattavien kustannusten kohtuullisuutta
harkittaessa.
Pykälän 3 momentin perusteella virkamiehellä olisi
oikeus saada 1 momentissa tarkoitettu koulutuskorvaus myös
kolmannessa maassa koulua käyvän lapsen osalta.
Oikeus koulutuskorvaukseen olisi koulun lukuvuoden ajalta. Pykälän
1 momentissa lueteltujen kustannusten lisäksi korvausta
voisi saada myös lapsen sisäoppilaitosmaksusta.
Koulutuskorvauksen enimmäismäärästä säädettäisiin
ulkoasiainministeriön asetuksella.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin
Suomessa koulua käyvän lapsen koulutuskorvauksesta. Myös
tältä osin edellytettäisiin, että virkamiehen
toimikausi asemapaikalla kestää vähintään yhden
vuoden. Ehdotettavan säännöksen mukaan,
jos lapsi asuu ulkoasiainministeriön hyväksymässä asuntolassa,
koulutuskorvauksena suoritettaisiin 85 prosenttia asuntolapalvelusta maksettavasta
määrästä, kuitenkin enintään
ulkoasiainministeriön asetuksella säädettävä enimmäismäärä.
Jos lapsi asuu oppilaitoksen yhteydessä olevassa oppilasasuntolassa,
koulutuskorvauksena suoritettaisiin asuntolan täysihoitomaksu,
kuitenkin enintään ulkoasiainministeriön
asetuksella säädettävä enimmäismäärä.
10 §. Matkakorvaukset (Uusi).
Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 10 §:ään
otettavaksi säännökset virkamiehen oikeudesta
saada korvauksia virkamiehen ja hänen mukanaan seuraavan perheenjäsenen
muuttomatkoista, kotilomamatkoista Suomeen, tapaamismatkoista perheenjäsenen
asuessa asemamaan ulkopuolella, lähisukulaisen kuolemantapauksen
johdosta Suomeen tehdyistä matkoista sekä kotiapulaisen muutto-
ja kotilomamatkoista aiheutuvista kustannuksista. Pykälässä säädettäisiin
lisäksi virkamiehen ja hänen mukanaan seuraavan
perheenjäsenen oikeudesta päivärahaan
muuttomatkan ajalta. Korvausten ja päivärahojen
osalta noudatettaisiin soveltuvin osin valtion matkustussääntöä.
Tarkemmat säännökset tässä tarkoitetuista
korvauksista ja päivärahoista annettaisiin ulkoasiainministeriön
asetuksella.
11 §. Edustuskorvaus (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että lakiehdotuksen 11 §:ään
otetaan säännökset virkamiehen oikeudesta
saada korvausta virkatehtäviin liittyvästä edustustyöstä aiheutuvista
kustannuksista. Edustuskorvaus määräytyisi
tosiasiallisten kustannusten tai yksikköhintojen perusteella.
Tarkemmat säännökset edustuskorvauksen
määräytymisestä ja yksikköhinnoista
annettaisiin ulkoasiainministeriön asetuksella.
12 §. Olosuhdekorvaus (Uusi).
Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 12 §:ään
sisällytettäväksi säännökset
virkamiehen oikeudesta saada korvaus asemapaikan etäisyyteen,
terveyteen, turvallisuuteen ja viihtyvyyteen vaikuttavista haitallisista
olosuhteista. Virkamiehellä on oikeus saada olosuhdekorvaukseen
korotus sekä mukana seuraavan puolison että mukana
seuraavan lapsen perusteella. Korvauksen suuruudesta ehdotetaan
säädettäväksi ulkoasiainministeriön asetuksella.
13 §. Vakuutusta täydentävä korvaus
(Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että lakiehdotuksen 13 §:ssä säädettäisiin
virkamiehen oikeudesta saada korvaus virkamiehen tai hänen
mukanaan seuraavan perheenjäsenen omaisuudelle asemapaikalla
muuten kuin virkatehtävää hoidettaessa sattuneesta
vahingosta, jota ei ole voitu kattaa vakuutuksesta. Pykälän
1 momentissa säädettäisiin korvauksen
saamisen edellytyksistä ja 2 momentissa korvauksen suuruuden
määräytymisperusteista. Pykälän
3 momentissa ehdotetaan säädettävän
tilanteesta, jossa korvauksen määrää voidaan
alentaa tai korvaus jättää kokonaan maksamatta
virkamiehen tai hänen perheenjäsenensä myötävaikutuksen
vuoksi. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin
korvausta koskevan oikeuden siirtymisestä korvauksen
maksajalle eli Suomen valtiolle.
14 §. Korvaukset samaan asemapaikkaan määrätyille
puolisoille (Uusi).
Valiokunta ehdottaa lakiin lisättäväksi
säännökset korvausten maksamisesta tilanteessa,
jossa ulkoasiainhallinnon virkamiehenä tai lähetettynä työsopimussuhteisena
työntekijänä työskentelevät
puolisot on määrätty samaan asemapaikkaan.
Tällaisessa tilanteessa kummallakaan puolisoista ei olisi
oikeutta paikalliskorotuksen eikä olosuhdekorvauksen
puolisokorotukseen. Kummallakin puolisoista olisi oikeus saada paikalliskorotus
ja olosuhdekorvaus alennettuna tietyllä prosenttiosuudella,
josta säädettäisiin ulkoasiainministeriön
asetuksella.
Oikeus saada paikalliskorotuksen ja olosuhdekorvauksen lapsikorotus,
koulutuskorvaus ja tapaamismatkakorvaus olisi koko perheen osalta,
mutta vain toisella puolisoista. Tämä tarkoittaisi
sitä, että puolisoiden kesken jää sovittavaksi,
kummalle korvaus maksetaan. Näiden korvausten
suuruus ei riipu virkamiehen tehtävästä eikä virkanimikkeestä.
Pykälän 2 momentin mukaan oikeus varustautumis-,
muutto- ja asuntokorvaukseen olisi vain toisella 1 momentissa tarkoitetuista
puolisoista. Koska oikeus näihin korvauksiin voi määräytyä eri
perustein, esimerkiksi virkamiehen tehtävästä riippuen,
ehdotetaan, että oikeus korvaukseen olisi sillä puolisoista,
jonka korvaus määräytyy suuremmaksi.
15 §. Korvaukset puolison saadessa muita tuloja tai
korvauksia (Uusi).
Valiokunta ehdottaa pykälässä säädettäväksi
virkamiehen oikeudesta saada paikalliskorotuksen puolisokorotusta
ja muita tässä laissa säädettäviä,
perheenjäsenen perusteella maksettavia korvauksia ja korotuksia
silloin, kun virkamiehen mukana seuraavalla puolisolla on muita
kuin lakiehdotuksen 14 §:ssä säädettyjä työ-
tai ansiotuloja.
16 §. Korvaukset virkamiehen vuosiloman, virkamatkan
ja lomautuksen aikana (Uusi).
Selvyyden vuoksi valiokunta ehdottaa, että laissa säädettäisiin
myös virkamiehen oikeudesta korvauksiin vuosiloman ja virkamatkan
aikana. Jos virkamatka ei kuuluisi edustuston tavanomaiseen toimintaan,
ulkoasiainministeriö päättäisi virkamatkapäätöksen
yhteydessä erikseen, maksetaanko virkamiehelle virkamatkan
ajalta korvauksia ja minkäsuuruisina ne maksetaan.
Jos virkamies lomautetaan, hänellä olisi lomautusajalta
oikeus asuntokorvaukseen ja koulutuskorvaukseen samoin perustein
kuin virantoimituksen aikana. Muita tässä laissa
säädettyjä korvauksia ei virkamiehelle
lomautuksen aikana maksettaisi.
17 §. Korvaukset virkamiehen virkavapauden aikana
(Uusi).
Valiokunta ehdottaa lain 17 §:ään
sisällytettäväksi säännökset
virkamiehen oikeudesta tässä laissa säädettäviin
korvauksiin hänen virkavapautensa aikana. Oikeus korvauksiin
olisi vastaavilla perusteilla ja vastaavassa suhteessa kuin valtion
virkaehtosopimuksessa on sovittu virkamiehelle virkavapauden aikana
maksettavasta palkkauksesta. Ulkomaanedustuksen virkamiehellä olisi
kuitenkin oikeus saada asuntokorvaus ja lasten koulutuskorvaus täysimääräisinä.
Hänellä olisi oikeus tässä laissa
säädettäviin korvauksiin myös
palkattoman isyysvapaan ajalta.
18 §. Korvaukset evakuointimääräyksen
aikana (Uusi).
Valiokunta ehdottaa lakiehdotukseen uutta 18 §:ää,
jossa säädettäisiin virkamiehen oikeudesta
tässä laissa säädettyihin korvauksiin evakuointimääräyksen
aikana. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin
paikalliskorotuksen ja olosuhdekorvauksen määräytymisestä.
Pykälän 3 momentti koskisi koulutuskorvausta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin
kotiloma- ja tapaamismatkasta sekä matkasta kuolemantapauksen johdosta
aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Siinä tapauksessa,
että evakuointipaikaksi on määrätty
Suomi, oikeus korvauksiin olisi vain rajoitetusti.
19 §. Evakuointimatkasta aiheutuvat kustannukset ja
päiväraha (Uusi).
Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 19 §:ssä säädettäväksi
virkamiehen oikeudesta saada korvaus virkamiehen omasta, mukana
seuraavan perheenjäsenen ja kotiapulaisen evakuointimatkasta
aiheutuvista kustannuksista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin
oikeudesta päivärahaan. Säännöksen
mukaan virkamiehellä tai hänen puolisollaan on
evakuointimääräyksen ajalta
oikeus päivärahaan, joka määräytyy
evakuointipaikan mukaan. Säännöksellä tarkoitetaan,
että evakuoitaessa sekä virkamies että hänen
puolisonsa oikeus päivärahaan on vain toisella
heistä. Momenttiin ehdotettavan nimenomaisen säännöksen
mukaan, jos virkamies ja hänen puolisonsa määrätään
eri evakuointipaikkoihin, oikeus tässä pykälässä tarkoitettuun
päivärahaan on kummallakin heistä.
Oikeutta 2 momentissa tarkoitettuun päivärahaan
ei kuitenkaan ole, jos evakuointipaikaksi määrätään
Suomi ja henkilö asuu omassa asunnossaan. Omalla asunnolla
tarkoitetaan tässä henkilön omana asuntonaan
käyttämää asuntoa riippumatta
sen omistus- tai hallintasuhteesta.
Pykälän 3 momentin mukaan tässä pykälässä tarkoitetun
korvauksen ja päivärahan maksamisessa noudatettaisiin
soveltuvin osin valtion matkustussääntöä.
20 §. Korvaukset kuolemantapauksen yhteydessä (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että lakiin lisätään
uusi 20 §, jossa säädettäisiin
korvauksista virkamiehen ja mukana seuranneen perheenjäsenen
kuolemantapauksen yhteydessä. Pykälän 1 momentti
koskisi paikalliskorotuksen, olosuhdekorvauksen, koulutuskorvauksen
ja asuntokorvauksen maksamista tilanteessa, jossa virkamies on kuollut
toimikautensa aikana. Oikeus näihin korvauksiin jatkuisi
sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana virkamies on kuollut. Säännöksen
mukaan ulkoasiainministeriö voisi erityisestä syystä päättää,
että oikeus asuntokorvauksen ja koulutuskorvauksen saamiseen
jatkuu kauemminkin. Tässä tarkoitettu erityinen syy
voisi olla esimerkiksi se, että virkamies on kuollut edellä tarkoitetun
kalenterikuukauden loppupuolella tai lomansa aikana, taikka lapsen koulunkäyntiin
liittyvä tai muu vastaava inhimillinen syy.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin
mukana seuranneen perheenjäsenen perusteella maksettavista
korvauksista tilanteessa, jossa perheenjäsen on kuollut.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi
vainajan kuljettamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta.
21 §. Korvaukset määräaikaisessa
virkasuhteessa (Uusi).
Valiokunta ehdottaa 21 §:ssä säädettäväksi
ulkoasiainhallinnon määräaikaisessa virkasuhteessa
olevan ulkomaanedustukseen määrätyn virkamiehen
oikeudesta tässä laissa säädettyihin
korvauksiin.
23 (8) §. Muut korvaukset.
Säännöksen täsmentämiseksi
ja ottaen huomioon lakiehdotukseen lisättävien
pykälien määrän valiokunta ehdottaa pykälää muutettavaksi
muotoon: "Yksittäisessä tapauksessa voidaan erityisestä syystä korvata myös
sellaisia 1 §:ssä tarkoitettuja menoja, joita tässä luvussa
säädetyt korvaukset eivät kata." Valiokunnan
ehdottama muotoilu vastaa asiallisesti ja tarkoitukseltaan hallituksen
esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen 8 §:n
säännöstä.
24 §. Korvausten hakeminen (Uusi).
Tässä laissa säädettävät
korvaukset maksetaan asuntokorvausta lukuun ottamatta hakemuksesta.
Valiokunta ehdottaa lakiin lisättäväksi
perussäännökset korvausten hakemisesta
sekä korvaushakemusta ja korvauspäätöstä koskevista
määräajoista. Asuntokorvaus maksetaan
yleensä suoraan vuokranantajalle.
25 §. Tarkemmat säännökset
korvauksista.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta
ehdottaa asetuksenantoantovaltuutta koskevaa säännöstä tarkistettavaksi
lakiehdotukseen ehdotettavien muutosten vuoksi.
3 luku. Erinäiset säännökset
26 §. Ulkomaanedustuksen korvauslautakunta (Uusi).
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta
ehdottaa lisättäväksi uuden 26 §:n,
jossa säädettäisiin yleiset säännökset
ulkomaanedustuksen korvauslautakunnan asettamisesta, kokoonpanosta
ja tehtävistä sekä korvausperusteiden
käsittelyssä noudatettavasta menettelystä.
Lautakunnan kokoonpanosta — kuten esimerkiksi jäsenten
lukumäärästä, mahdollisista
varajäsenistä ja asiantuntijoista sekä muusta
organisoinnista — sekä lautakunnan toiminnasta
säädettäisiin tarkemmin ulkoasiainministeriön
asetuksella.
27 (10) §. Takaisinperintä.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta ehdottaa
aiheettomasti maksetun korvauksen takaisinperintää koskevaan
säännökseen lisättäväksi
viittauksen myös valtion virkamieslain (750/1994)
61 §:ään.
4 luku. Voimaantulosäännökset
30 (13) §. Voimaantulo.
Valiokunta ehdottaa pykälän ensimmäiseen
momenttiin korjattavaksi vuosiluvun.
31 (14) §. Siirtymäsäännös.
Valiokunta ehdottaa siirtymäsäännöstä muutettavaksi
siten, ettei säännös rajautuisi virkamiehen
Suomeen paluun yhteydessä vain niihin tilanteisiin, joissa
hän palaa ulkoasiainministeriöön. Lisäksi
valiokunta ehdottaa lain voimaantulosäännökseen
ehdotetun muutoksen vuoksi, että siirtymäkauden
viimeinen päivämäärä olisi
31 päivä joulukuuta 2007.