Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomalaista perustuslainmukaisuuden valvontajärjestelmää voidaan luonnehtia hajautetuksi siinä mielessä, että useat eri orgaanit osallistuvat valvontaan riippuen asian luonteesta ja sen käsittelyvaiheesta. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalla on keskeinen asema tässä järjestelmässä. Aikanaan vuoden 2000 perustuslakiuudistusta valmisteltaessa ja säädettäessä päädyttiin siihen, että Suomessa ei edelleenkään ole tarvetta eikä riittäviä perusteita erilliselle perustuslakituomioistuimelle.

Perustuslakituomioistuimen perustaminen muihin Euroopan maihin on liittynyt esimerkiksi liittovaltiojärjestelmään, jossa valtiosääntötuomioistuimelle on osoitettu keskeisiä tehtäviä liittovaltion ja sen osavaltioiden välisissä toimivaltakysymyksissä, tai hyvin poikkeukselliseen historialliseen tilanteeseen, jollaista Suomessa ei ole käsillä. Perustuslakituomioistuimen perustamisen taustalla on usein ollut tarve luoda vahvoja institutionaalisia takeita autoritaarisen järjestelmän uusiutumista vastaan. Tällainen tausta liittyy esimerkiksi Saksan liittotasavallan, Italian, Espanjan ja Portugalin sekä Keski- ja Itä-Euroopan maiden valtiosääntötuomioistuimiin. Huomionarvioista on, että yhdessäkään pohjoismaassa ei ole perustuslakituomioistuinta.

Valtiosääntötuomioistuimen perustamisen sijasta perustuslainmukaisuuden valvontajärjestelmää kehitettiin perustuslakiuudistuksessa muulla tavoin. Järjestelmää täydennettiin uudella, perustuslainmukaisuuden jälkivalvontaan kohdistuvalla perustuslain 106 §:n säännöksellä, jonka mukaan tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

Perustuslain toimivuutta arvioitiin perustuslain tarkistamishankkeen yhteydessä vuosina 2008—2011 eikä tuolloin nähty tarvetta muuttaa perustuslakiuudistuksessa tehtyjä ratkaisuja valtiosääntötuomioistuimen osalta. Lähtökohtana Suomessa yleisemminkin on, että perustuslain muutostarpeita arvioidaan ja muutoksia valmistellaan laajapohjaisen parlamentaarisen keskustelun ja yhteisymmärryksen pohjalta eikä hallituksella tällä hetkellä ole suunnitelmia tällaisen hankkeen käynnistämiseksi.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Det finländska systemet för kontroll av lagars grundlagsenlighet kan karaktäriseras som splittrat såtillvida att flera olika organ deltar i kontrollen beroende på ärendets art och vilken behandlingsfas det är fråga om. Riksdagens grundlagsutskott spelar en central roll i systemet. När 2000 års grundlagsreform bereddes och grundlagen stiftades kom man fram till att Finland fortfarande inte har vare sig något behov av en särskild författningsdomstol eller tillräckliga skäl att inrätta en sådan.

I andra europeiska länder har inrättandet av sådana varit förenat t.ex. med ett förbundsstatssystem, där författningsdomstolen har anvisats centrala uppgifter i behörighetsfrågor mellan förbundsstaten och dess delstater, eller historiska omvälvningar av ett slag som inte är aktuella i Finland. Bakgrunden till att en författningsdomstol inrättats har ofta varit ett behov att skapa starka institutionella garantier mot en upprepning av de gamla auktoritära systemen. Detta är fallet när det gäller författningsdomstolarna t.ex. i Förbundsrepubliken Tyskland, Italien, Spanien och Portugal samt i flera central- och östeuropeiska länder. Det bör noteras att inget av de nordiska länderna har någon författningsdomstol.

I stället för att inrätta en författningsdomstol vidtog man vid reformen andra åtgärder för att utveckla systemet för kontroll av lagarnas grundlagsenlighet. Systemet kompletterades med en ny bestämmelse om efterkontroll av lagarnas grundlagsenlighet i 106 § i grundlagen. Enligt den ska domstolen ge grundlagsbestämmelsen företräde, om tillämpningen av en lagbestämmelse i ett ärende som behandlas av en domstol uppenbart skulle strida mot grundlagen.

Hur väl grundlagen fungerar bedömdes i samband med ett projekt som gällde en översyn av grundlagen åren 2008—2011. Man såg då inget behov att ändra de lösningar som slogs fast vid grundlagsreformen när det gäller en författningsdomstol. Utgångspunkten i Finland är också mer allmänt att behov av ändringar i grundlagen bedöms och ändringar bereds utifrån en bredbasig parlamentarisk diskussion och ett brett samförstånd, och regeringen har inte just nu några planer på att starta ett sådant projekt.