KIRJALLINEN KYSYMYS 1250/2014 vp

KK 1250/2014 vp - Markku Eestilä /kok 

Tarkistettu versio 2.1

150 kansanedustajan (lakialoite) vaatimus yksityisten kansalaisten maahantuomista autoista ja moottoripyöristä laittomasti perittyjen arvonlisäverojen (elv) palauttamisesta

Eduskunnan puhemiehelle

LA 65/2013 vp — Markku Eestilä /kok ym.

Laki autoverolle kannetun arvonlisäveron suuruisen veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa esitetään, että eduskunta korjaa vuonna 2009 säädettyä palautuslakia siten, että yksityisten kansalaisten maahantuomista autoista ja moottoripyöristä laittomasti autoverotuksen yhteydessä perityt arvonlisäverot (elv) palautetaan myös vuosilta 2002—2005.

PERUSTELUT

Autoverosta perittiin vuosina 2002—2009 yhteisöoikeuden vastaista ja syrjivää lisäosaa, niin sanottua elv:tä. Yhteisöjen tuomioistuimen päätöksen C-10/08 jälkeen vuonna 2009 eduskunnassa säädettiin laki, jonka nojalla laittomasti perityt arvonlisäverot palautettiin vuosina 2006—2009 tehtyjen päätösten osalta.

Tällöin palautusta ei ulotettu aiempiin päätöksiin, koska katsottiin, että hallinnollinen palautusvelvollisuus voitiin rajata autoverolain muutoksenhakuajan mukaiseen kolmeen vuoteen. Korkeimman oikeuden viime heinäkuussa tekemä ratkaisu on kuitenkin muuttanut tilannetta oleellisesti.

Äskeisellä ratkaisullaan KKO 2013:58 korkein oikeus päätti, että valtio on velvollinen palauttamaan yksityisiltä perityn elv:n myös eurooppaoikeuden loukkaukseen perustuvana vahingonkorvauksena. Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui siihen, että veron periminen oli siinä määrin ilmeisen virheellistä, että hallinnollisen palautusvelvollisuuden lisäksi myös vahingonkorvauksen edellytykset täyttyivät. Vahingonkorvauksen palautusaika ei Suomessa rajaudu hallinnollisen veronpalautuksen tavoin kolmeen vuoteen, vaan ainoa rajoittava tekijä on saatavan vanhentuminen. Vanhentumislain mukaan saatava vanhenee kymmenessä vuodessa, ja vahingonkorvausta rajoittaa lisäksi kolmen vuoden vanhentumisaika siitä, kun korvausta vaativa on saanut tiedon vahingosta ja siitä vastuussa olevasta.

Tulli on kieltäytynyt maksamasta korvauksia, koska se katsoo, että verovelvollisten on katsottava tienneen vahingosta ja valtion vastuusta vahingosta jo vuonna 2009 yhteisöjen tuomion C-10/08 jälkeen. Tällainen tulkinta on kuitenkin virheellinen ja kohtuuton, koska kenenkään kansalaisen ei voi edellyttää tienneen valtion vastuusta jo tuolloin.

Kansalaisten oletettaisiin tällöin myös pitäneen tietää, että viranomaisten antamat ohjeet ja kannanotot ovat olleet virheellisiä ja että KKO:n päätöksessä ohitettu vahingonkorvauslain vastuunrajaus on yhteisöoikeuden vastaisena laiton.

Raskauttavana asiana on syytä todeta, että korkein hallinto-oikeus ei ole purkanut tullin virheellistä hallintomenettelyä yhdenkään tapauksen osalta. Kansalaisten eli laittoman verotuksen kohteiksi joutuneiden olisi siis tullin näkemyksen mukaan pitänyt ymmärtää korkeimman hallinto-oikeuden tulkinnan olleen yhteisöoikeuden näkökulmasta väärä.

Laittoman veron palauttamisessa ei ole lainkaan kysymys siitä, onko verovelvollisten saatava perusteltu, vaan ainoastaan siitä, voidaanko laittomasti perittyjen verojen palauttamiselta välttyä riitelemällä laittoman veron maksaneita vastaan vanhentumisperusteella. Veromoraalin ylläpitäminen edellyttää, että veronsaaja myös itse oikaisee omat laittomat toimensa eikä ainoastaan vaadi kansalaisilta samaa. Harmaan talouden vastaisessa taistelussa valtio ei voi olla erityisasemassa.

Autoverotuksen arvonlisäverojen syrjivä ja laiton periminen on komplisoitu ja uniikki kokonaisuus, jonka ratkaisu ei tästä syystä muodosta minkäänlaista ennakkotapausta valtion vastuusta, varsinkaan, jos ongelma ratkaistaan palautuslailla eikä riitelemällä kansalaisia vastaan.

Hallintolainkäyttölain perusteella virheellinen hallintomenettely voidaan anomuksesta purkaa viiden vuoden määräajan kuluessa, mutta erityisen painavista syistä tätä määräaikaa voidaan jatkaa.

Tämän vuoksi tullin virheelliseen hallintomenettelyyn perustuvat päätökset voidaan purkaa sellaiseen ajankohtaan asti, jonka voidaan katsoa edustavan mahdollisimman suurta oikeudenmukaisuutta. Erityisen huomionarvoista on se, että korkein hallinto-oikeus on virheellisesti estänyt kaikki verovelvollisten tekemät purkuanomukset.

Pitkiä oikeusprosesseja vanhentumisajan tulkinnasta ei tarvita. Eduskunnan tulee viipymättä muuttaa palautuslakia siten, että elv:n palautus viran puolesta tai vähintäänkin vaatimuksesta ulotettaisiin veroihin, jotka on maksettu EYTI:n tuomion asiassa Siilin, C-101/00, 19.9.2002 jälkeen, sekä veroihin, joista on tämän päivämäärän jälkeen tehty purkuvaatimus verotuksen rakenteellisen virheellisyyden johdosta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki autoverolle kannetun arvonlisäveron suuruisen veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan autoverolle kannetun arvonlisäveron suuruisen veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (822/2009) 2 §:n 2 momentti ja 6 § ja muutetaan 5 §:n 1 momentti seuraavasti:

5 §

Palautus viran puolesta

Yksityishenkilölle on palautettava taannehtivasti tässä laissa tarkoitettu, vuosina 2002—2009 maksuunpantu vero viran puolesta verovelvollista kuulematta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että 150 kansanedustajan (yli 2/3 kansanedustajien lukumäärästä) allekirjoittaman lakialoitteen vaatimusten mukaisesti yksityisiltä kansalaisilta tuontiautoista ja moottoripyöristä laittomasti perityt arvonlisäverot (elv) palautetaan?

Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 2015

  • Markku Eestilä /kok

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Markku Eestilän /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1250/2014 vp:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että 150 kansanedustajan (yli 2/3 kansanedustajien lukumäärästä) allekirjoittaman lakialoitteen vaatimusten mukaisesti yksityisiltä kansalaisilta tuontiautoista ja moottoripyöristä laittomasti perityt arvonlisäverot (elv) palautetaan?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EU-oikeuden vastaisesti kannetut verot on palautettava verovelvollisille. Yksityistuojilta kannettu elv palautettiin autoverotuksen oikaisu- ja muutoksenhakuajan puitteissa vuosina 2006—2009 tuoduista autoista. Palautusmenettelystä säädettiin laki, jolla mahdollistettiin Tullin tekemien palautuspäätösten siirtämien Verohallinnon kautta maksettaviksi hyödyntäen Verohallinnolla olevia tietoja verovelvollisten osoitteista ja pankkitileistä. Maksettujen palautusten määrä oli noin 50 miljoonaa euroa.

Palautusten rajaaminen neljään vuoteen johtui EU-tuomioistuimen vakiintuneesta ratkaisulinjasta, jonka mukaan EU-oikeuden vastaisesti kannetut verot palautetaan kansallisten muutoksenhakusäännösten puitteissa, eli kyse on jäsenvaltion prosessiautonomiasta. Oikeusvarmuuden takia jäsenvaltion virheellisesti kantamien verojen palauttaminen voidaan rajoittaa kohtuulliseen aikaan. Suomessa yleisesti sovellettu verotuksen muutoksenhakuaika on oikeuskäytännössä hyväksytty tällaiseksi määräajaksi.

Ennen vuotta 2006 autoja tuoneet yksityishenkilöt hakivat verotuspäätösten purkua korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi purkuhakemukset ja katsoi, ettei EU-oikeus edellytä verojen palauttamista muutoksenhakuaikaa pidemmältä ajalta. Hallinto-asiana veron palauttaminen on siis käsitelty loppuun.

Ennen vuotta 2006 kannettuja elvejä on lisäksi vaadittu palautettavaksi yleisissä tuomioissa EU-oikeudellisina vahingonkorvauksina. Korkein oikeus vahvisti valtion vahingonkorvausvelvollisuuden 5. heinäkuuta 2013 antamassa ratkaisussaan. Tältä osin vahingonkorvaukset on maksettu.

Yleisissä tuomioistuimissa on kuitenkin keskeneräisenä useita tapauksia, joissa on epäselvää, onko oikeus vahingonkorvaukseen vanhentunut. EU-oikeudelliseen vahingonkorvaukseen sovelletaan kansallisia vahingonkorvausta koskevia säännöksiä. Velan vanhentumista koskevan lain mukaan vahingonkorvausvelka vanhenee kolmessa vuodessa siitä lukien, jolloin vahingonkärsinyt on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja sen aiheuttajasta ja viimeistään 10 vuodessa siitä kun vahinko on syntynyt. Vahingonkorvausvaatimusten vanhentumisen suhteen valtiota ei tule asettaa muita vastaajia huonompaan asemaan. Tältä osin on tärkeä saada selkeä tuomioistuinratkaisu periaatteellisesti tärkeästä vanhentumiskysymyksestä.

Tulli on kehottanut ennen vuotta 2006 autonsa tuoneita tekemään varmuuden vuoksi Tullille osoitetun korvausvaatimuksen, jolla velan vanhentuminen katkaistaan. Näitä on tullut Tulliin noin 10 000. Ennen vaatimusten käsittelyä Tulli odottaa yleisten tuomioistuinten kantaa vanhentumiseen.

Jos tuomioistuimissa katsotaan, että oikeus vahingonkorvaukseen ei ole vanhentunut, verovelvollisten ei tarvitse nostaa omia kanteitaan tuomioistuimissa korvauksen saamiseksi, vaan Tulli hoitaa korvausten maksamisen oikeuskäytännöstä ilmenevien periaatteiden mukaisesti.

Jos elv:n palauttamisesta vuosina 2002—2005 tuoduille autoille säädetään erillislaki, palautettava määrä olisi arviolta yhteensä noin 70 miljoonaa euroa. Lisäksi maksettavaksi tulevien palautuskorkojen yhteismäärä olisi arviolta 20—30 miljoonaa euroa. Vahingonkorvausasialla on siten merkitystä myös valtiontalouden kannalta. Jos erillislailla sivuutettaisiin vanhentumislain mukainen vanhentumisaika, palausten rajaaminen vuonna 2002 ja sitä myöhemmin tuotuihin autoihin olisi kyseenalaista verovelvollisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Elv:ä on kannettu Suomen EU-jäsenyyden alusta lähtien. Palautuksen ulottaminen yhdenvertaisuusvaatimuksen perusteella vuoteen 1995 asti, nostaisi palautettavien verojen määrää vähintään 20 miljoonalla eurolla ja tämän päälle tuleva korkovaikutus olisi myös huomattava.

Asia on periaatteellisesti tärkeä laajemminkin kuin pelkästään autoverotuksen kannalta. Erillislaki veron palauttamisesta voisi vaikuttaa haitallisesti myös muihin vastaaviin EU-oikeuden rikkomukseen perustuviin vahingonkorvauskanteisiin, joilla voi myös olla huomattavan suuri valtiontaloudellinen merkitys. Jos valtio palauttaa veroja vahingonkorvausperusteisesti ilman tuomioistuinten tulkintaa vanhentumislain soveltamisesta, voitaisiin tämä joutua tekemään myös tulevissa tapauksissa. Samalla verotusta varten säädetyt hallinnolliset muutoksenhakuajat menettäisivät käytännössä merkityksensä.

Edellä selostetuista syistä paras ratkaisu on saada selville ensin vanhentumisen määräaikojen osalta oikeudellinen pohja yleisten tuomioistuinten linjausten perusteella ja, jos tilanne sitä edellyttää, tarvittaessa säätää laki veron tai korvauksen maksamisessa sovellettavasta menettelystä.

Kirjallisessa kysymyksessä tarkoitettu lakialoite LA 65/2013 on tehty 13. marraskuuta 2013. Lakialoite on tämän jälkeen lähetetty valtiovarainvaliokuntaan. Lakiehdotus kuitenkin tulee raukeamaan, koska sitä ei ole ehditty käsitellä loppuun eduskunnassa ennen vaalikauden päättymistä. Tältä osin asian käsittely ei ole ollut hallituksen käsissä.

Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2015

Valtiovarainministeri  Antti Rinne

Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1250/2014 rd undertecknat av riksdagsledamot Markku Eestilä /saml:

Hurdana åtgärder ämnar regeringen vidta för att de mervärdesskatter (moms på bilskatt) som olagligt uppburits för enskilda medborgares importbilar och motorcyklar återbördas enligt kraven i det av 150 riksdagsledamöter (över 2/3 av antalet riksdagsledamöter) undertecknade lagmotionen?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Enligt gängse rättspraxis ska skatter som uppbärs i strid med EU-lagstiftningen återbäras till de skattepliktiga personerna. Moms på bilskatt som uppburits av enskilda importörer återbars under tiden för sökande av rättelse eller ändring i de bilskattebeslut som fattades under åren 2006—2009. Man har stiftat en lag om förfarandet för återbäring som gör det möjligt att överföra Tullens återbäringsbeslut via Skatteförvaltningen till betalning och utnyttja Skatteförvaltningens information om de skattepliktiga personernas adresser och bankkonton. Summan av återbäringarna var cirka 50 miljoner euro.

Begränsandet av återbäringarna till fyra år beror på EU-domstolens etablerade beslutslinje, enligt vilken skatter som uppbärs i strid med EU-lagstiftningen återbärs inom ramen för de nationella bestämmelserna om sökande av rättelse, det vill säga det är fråga om medlemsstaternas processautonomi. På grund av rättssäkerheten kan återbäringen av skatter som en medlemsstat uppbär felaktigt begränsas till en rimlig tidsperiod. Den i Finland allmänt tillämpade tiden för sökande av rättelse har genom rättspraxis godkänts till en sådan tidsfrist.

Privatpersoner som hade importerat bilar före 2006 ansökte om återbrytning av beskattningsbeslutet hos högsta förvaltningsdomstolen. Högsta förvaltningsdomstolen avslog återbrytningsansökningarna och ansåg att EU-lagstiftningen inte förutsätter att skatterna återbärs under en längre tid en tiden för sökande av rättelse. Som förvaltningsfråga är skatteåterbäringen således slutbehandlad.

Man har dessutom krävt att moms på bilskatt som uppburits före 2006 ska genom allmänna domar återbäras som EU-rättsliga skadestånd. I sitt beslut av den 5 juli 2013 bekräftade Högsta domstolen statens skadeståndsskyldighet. Till denna del har skadestånden betalats.

I allmänna domstolar pågår det dock fortfarande flera mål, där det är oklart om rätten till skadestånd har preskriberats. På EU-rättsliga skadestånd tillämpas nationella bestämmelser om skadestånd. Enligt lagen om preskription av skulder preskriberas en skadeståndsskuld tre år efter att den skadelidande fick kännedom om eller borde ha känt till skadan och vem som ansvarar för skadan och senast 10 år efter att skadan uppstod. I samband med preskription av skadeståndsyrkanden får staten inte ställas i en sämre ställning än andra svaranden. I detta avseende är det viktigt att få ett tydligt domstolsbeslut om den principiellt viktiga preskriptionsfrågan.

Tullen har uppmanat personer som infört sina bilar i landet före 2006 att för säkerhets skull rikta till Tullen ett ersättningsyrkande i syfte att återbryta en preskriberad skuld. Tullen har tagit emot cirka 10 000 sådana yrkanden. Innan Tullen behandlar dessa yrkanden väntar man på de allmänna domstolarnas ställningstagande till preskriptionen.

Om man i domstolarna anser att rätten till skadestånd inte har preskriberats behöver de skattepliktiga personerna inte väcka egna åtal i domstolen för att få ersättning, utan Tullen sköter betalningen av ersättningarna i enlighet med principerna som framgår av rättspraxis.

Om det stiftas en speciallag om återbäring av moms på bilskatt för bilar som importerats under åren 2002—2005, uppgår summan som ska återbäras till uppskattningsvis sammanlagt cirka 70 miljoner euro. Dessutom skulle den totala summan av återbäringsräntan vara uppskattningsvis 20—30 miljoner euro. Skadeståndsfrågan är således av betydelse också för den statliga ekonomin. Om man genom en speciallag förbigår preskriptionstiden enligt lagen om preskription av skulder, skulle begränsningen till bilar som importerats 2002 och senare kunna ifrågasättas med tanke på likvärdig behandling av skattepliktiga. I Finland har man uppburit moms på bilskatt sedan landet blev medlem i EU. Att på grundval av kravet om opartisk behandling låta återbäringen omfatta en tidsperiod som sträcker sig ända till 1995 skulle det höja skatterna som ska återbärs med minst 20 miljoner euro och den därpå kommande räntan skulle också vara betydande.

Frågan är principiellt viktig även i ett större perspektiv, inte endast för bilbeskattningen. En speciallag om skatteåterbäring kunde negativt påverka också andra motsvarande skadeståndsåtal som grundar sig på brott mot EU-lagstiftningen, vilka också kan vara av en avsevärd betydelse för statens finanser. Om staten återbär skatter i form av skadestånd utan domstolstolkning av tillämpningen av lagen om preskription av skulder, kan man bli tvungen att göra detta också i framtida fall. Samtidigt skulle de administrativa tiderna för sökande av rättelse som fastställts för beskattningen i praktiken förlora sin betydelse.

Av de ovan redogjorda skälen är den bästa lösningen att först utifrån de allmänna domstolarnas linjedragningar utreda en rättslig grund för preskriptionens tidsfrister och, om situationen så kräver, vid behov stifta en lag om ett förfarande för betalning av skatt eller skadestånd.

Lagmotionen LM 65/2013 som avses i det skriftliga spörsmålet gjordes den 13 november 2013. Lagmotionen remitterades därpå till finansutskottet. Lagförslaget kommer dock att preskriberas eftersom man inte hinner behandla det färdigt i riksdagen innan valperiodens slut. Härvidlag har behandlingen av ärendet inte tillfallit regeringen.

Helsingfors den 9 april 2015

Finansminister  Antti Rinne