KIRJALLINEN KYSYMYS 233/2013 vp
KK 233/2013 vp - Arja Juvonen /ps
Tarkistettu versio 2.0
Törkeästä lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä annetun vähimmäisrangaistuksen
korottaminen
Eduskunnan puhemiehelle
Voimassa olevan lainsäädännön
mukaan törkeästä lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä rangaistus on
vankeutta vähintään vuosi ja enintään kymmenen
vuotta. Suomalaisessa oikeuskäytännössä törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan
kuitenkin yleensä vähimmäisrangaistuksen
mukaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että vankeustuomio
on ehdollinen. Esimerkiksi helmikuussa 2013 uutisoitiin käräjäoikeustuomiosta,
jossa lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista annettiin
tuomioksi vuosi ja kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta ja sakkoja.
Käräjäoikeus totesi oululaismiehen syyllistyneen
törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön
sekä kolmeen muuhun lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Oulun tapauksessa teko oli erittäin vakava, mutta tuomio
ei ollut ankara. Viime vuosien aikana vastaavat tapaukset ovat useita
kertoja nostaneet julkiseen keskusteluun kysymykset lastensuojelun
parantamisesta ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten
saattamisesta vastaamaan tekojen haitallisuutta ja vakavuutta.
Rikoslakimme mukaan törkeästä raiskauksesta
vähimmäisrangaistus on vähintään
kaksi vuotta vankeutta. Kun törkeä seksuaalinen
hyväksikäyttö kohdistuu lapseen, vähimmäisrangaistus on
lievempi, vaikka rikoksen kohteina lapset ovat monin verroin aikuisia
puolustuskyvyttömämpiä. Lapset luottavat
aikuisiin eivätkä kykene kertomaan uhriksi joutumisestaan
varsinkaan perheensisäisissä tapauksissa, joissa
hyväksikäyttö on voinut olla pitkään
jatkuvaa. Lapsen törkeään seksuaaliseen
hyväksikäyttöön syyllistyneellä on
monesti useampia uhreja. Rikos myös uusitaan usein. Rikoksen
uhriksi joutuminen jättää tyypillisesti
lapseen pysyvät, vaikeasti parantuvat jäljet,
joiden kanssa on tultava toimeen koko loppuelämän
ajan. Tällaisissa rikoksissa vankien määrä ja
kustannusten kasvu ei voi olla peruste rangaistuksen säilyttämiselle
nykyisellä tasolla. Koska lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia
voidaan lähes poikkeuksetta pitää erityisen
julmina, sen tulisi näkyä sekä rikosten
rangaistusasteikon määrittelyssä että oikeuskäytännössä.
Vähimmäisrangaistuksen korottaminen törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahteen
vuoteen yhdenmukaistaisi rangaistukäytäntöä törkeissä tapauksissa
ja antaisi asianmukaisen viestin rikoksen todellisesta vakavuudesta,
kun siitä ei enää voisi tuomita ehdollista
vankeusrangaistusta.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä annetun
vähimmäisrangaistuksen korottamiseksi törkeästä raiskauksesta
annetun rangaistuksen tasolle?
Helsingissä 21 päivänä maaliskuuta
2013
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan
kirjallisen kysymyksen KK 233/2013 vp:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä annetun
vähimmäisrangaistuksen korottamiseksi törkeästä raiskauksesta
annetun rangaistuksen tasolle?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Seksuaalirikoksia koskevaa rikoslain 20 lukua on muutettu viime
vuosina useasti. Muutoksia lukuun on tehty huomattavasti useammin
kuin rikoslakia muutettaessa keskimäärin. Varsin
perusteellisesti on uudistettu myös lapsen seksuaalista
hyväksikäyttöä koskevia rangaistussäännöksiä.
Vuonna 2011 voimaan tulleella uudistuksella muutettiin lapsen seksuaalista
hyväksikäyttöä ja törkeää lapsen
seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia
rangaistussäännöksiä siten,
että sukupuoliyhteyden käsittävät
teot arvostellaan nykyään lähtökohtaisesti
aina törkeänä hyväksikäyttönä.
Samalla lapsen seksuaalisen hyväksikäytön
vähimmäisrangaistus korotettiin vankeusrangaistuksen
yleisestä vähimmäismäärästä eli 14
päivästä vankeutta neljään
kuukauteen vankeutta. Lakiin lisättiin myös
rangaistussäännös lapsen houkuttelemisesta
seksuaalisiin tarkoituksiin. Omiaan parantamaan lapsen asemaa oli myös
seksuaalisen teon määritelmän muutos niin,
että siitä poistettiin vaatimus, jonka mukaan
teko oli rangaistava vain, jos tekijä tavoitteli seksuaalista
kiihotusta tai tyydytystä.
Eri rikoslajien lievän, tavallisen ja törkeän
tekomuodon rangaistusasteikkojen vertailu jonkin toisen rikoslajin
vastaaviin rangaistusasteikkoihin ei aina anna oikeaa kuvaa lainsäätäjän
suhtautumisesta kyseiseen rikostyyppiin. Yleensä noudatettu
ratkaisuhan on käyttää rikoslaissa kolmea
eri luokkaa teon törkeyden mukaan: rikoksen perustekomuodon
lisäksi on lievä ja törkeä tekomuoto.
Sen sijaan lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä ei
ole lainkaan lievää tekomuotoa. Siten perustekomuoto
ja törkeä tekomuoto kattavat tavanomaista laajemman
joukon erilaisia ja törkeydeltään vaihtelevia
tekoja. Tämä on otettava huomioon myös
rangaistusasteikkojen laajuutta määriteltäessä.
Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat tuomioistuinten
ratkaisut ovat pääsääntöisesti
salassa pidettäviä. Siten julkisuudessa olevista
tiedoista, jotka koskevat näistä rikoksista tuomittuja
rangaistuksia, ei juuri voi tehdä päätelmiä siitä,
mitä rikoksentekijä on tehnyt. Kattavamman kuvan
saa rangaistuskäytännöstä muutama
vuosi sitten tehdystä tutkimuksesta, jota varten oli saatu
tuomioistuimilta tutkimusluvat (Ville Hinkkanen: Lapsen seksuaalinen
hyväksikäyttö - Tutkimus rangaistuskäytännöstä ja
seksuaalirikosten uusimisesta, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2009).
Vuoden 2011 lainuudistukseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE
282/2010 vp) kuvattiin mainitun tutkimuksen perusteella
silloista rangaistuskäytäntöä törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittaessa.
Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittiin yleensä ehdotonta
vankeutta (75 prosenttia rangaistuksista, keskipituus 3 vuotta 4
kuukautta vankeutta). Ehdollisten vankeusrangaistusten keskipituus
oli 1 vuosi 7 kuukautta. Ehdollista vankeutta oli tuomittu esimerkiksi,
kun tekotapana oli koskettelu, kysymys oli yksittäisistä tekokerroista
tai vastaaja tuomittiin alle 18-vuotiaana tehdystä teosta.
Tuolloisen käytännön perusteella esityksessä todettiin,
että tarvetta vaikuttaa lainsäädännöllisin
ratkaisuin törkeää hyväksikäyttöä koskevaan
rangaistuskäytäntöön ei sillä kertaa
ollut.
On mahdollista, että ehdollisten vankeuksien osuus
törkeästä tekomuodosta tuomittaessa on nyt
suurempi, mutta jos tällaista muutosta olisi tapahtunut,
se johtuisi siitä, että törkeän
tekomuodon kattavuuskin on lisääntynyt. Nykyäänhän
törkeiksi arvioidaan myös runsaasti aikaisemmin
perustekomuodon mukaan arvioituja rikoksia, sillä niistä noin
puolet sisälsi ennen lainuudistusta sukupuoliyhteyden.
Lainmuutoksen jälkeistä rangaistuskäytäntöä ei
ole kuitenkaan vielä erikseen arvioitu eikä se
ole ollut tarkoituksenmukaistakaan — uudistus on ollut
voimassa alle kaksi vuotta ja kestää yleensä muutamia
vuosia, ennen kuin uusi rangaistuskäytäntö vakiintuu
tutkimuksen teon kannalta riittävästi.
Jos lapseen kohdistuu seksuaalisen hyväksikäytön
lisäksi samalla muu rikos, esimerkiksi raiskaus, tekijä tuomitaan
yhteiseen rangaistukseen. Tehdyn selvityksen (Selvityksiä raiskausrikoksista,
oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 13/2012)
mukaan rikoksen kohdistuminen lapseen on jo nyt yksi keskeinen tekijä,
joka johtaa törkeätä raiskausta eikä raiskauksen
perustekomuotoa koskevan säännöksen soveltamiseen.
Jos sama teko arvioidaan siis sekä törkeää raiskausta että törkeää lapsen
seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan
rangaistussäännöksen mukaan, siitä voidaan
tuomita vankeutta 2—13 vuotta. Vaikka käytännössä siis
teon kohdistuminen lapseen vaikuttaa jo nyt siihen, arvioidaanko
raiskaus törkeäksi, oikeusministeriössä harkitaan,
tulisiko laissa nimenomaisesti määrätä,
että raiskauksen kohdistuminen alle 18-vuotiaaseen merkitsisi raiskauksen
arvioimista törkeänä. Tätä ehdotettiin
arviomuistiossa Raiskausrikosten lainsäädännölliset
muutostarpeet (oikeusministeriön selvityksiä ja
ohjeita 25/2012). Raiskausrikoksia koskevien säännösten
uudistamisen valmistelu jatkuu oikeusministeriössä arviomuistion
ja siitä annettujen lausuntojen perusteella.
Oikeusministeri ei voi ottaa kantaa tuomioistuinten päätöksiin
yksittäisissä tapauksissa tai vaikuttaa näihin
päätöksiin. Sen vuoksi sekä kaiken
edellä lausutun nojalla on todettava, että kysymyksessä mainitun
alioikeustasolla annetun tuomion perusteella ei voi sellaisenaan
tehdä lainsäädännön
muutostarpeita koskevia johtopäätöksiä.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kuten
myös sen törkeästä tekomuodosta
tuomittavien rangaistusten oikeasuhtaisuutta tekoon nähden
on silti jatkossakin tarpeen eri tavoin seurata.
Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta
2013
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 233/2013 rd undertecknat
av riksdagsledamot Arja Juvonen /saf:
Vilka åtgärder tänker regeringen
vidta för att höja minimistraffet för
grovt sexuellt utnyttjande av barn till samma nivå som
straffet för grov våldtäkt?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
Strafflagens kapitel 20 om sexualbrott har ändrats
flera gånger under de senaste åren. Ändringstakten
har varit mycket snabbare än i fråga om de andra
delarna av strafflagen. Också straffbestämmelserna
som gäller sexuellt utnyttjande av barn har genomgått
en grundlig reform. Genom reformen som trädde i kraft år
2011 ändrades straffbestämmelserna om sexuellt
utnyttjande av barn och grovt sexuellt utnyttjande av barn så att
gärningar där det ingår samlag ska som
utgångspunkt alltid betraktas som grovt sexuellt utnyttjande.
I detta sammanhang höjdes minimistraffet för sexuellt
utnyttjande av barn från det allmänna minimifängelsestraffet,
dvs. 14 dagar, till fängelse i fyra månader. Till
lagen fogades dessutom en straffbestämmelse om lockande
av barn i sexuella syften. Barnets ställning förbättrades även
genom att definitionen av sexuell handling ändrades så att
straffbarheten inte längre förutsätter
att gärningsmannens syfte är att uppnå sexuell
upphetsning eller tillfredsställelse.
Om straffskalan för den lindriga formen, grundformen
och grova formen av ett visst brott jämförs med
motsvarande straffskala för ett annat brott ger detta inte
alltid rätt uppfattning av lagstiftarens inställning
till brottet i fråga. I strafflagen har gärningarna
i allmänhet indelats i tre olika kategorier enligt hur
grova de är. Förutom gärningens grundform
finns det en lindrig form och en grov form. I fråga om
sexuellt utnyttjande av barn finns det däremot ingen lindrig form.
Detta innebär att grundformen och den grova formen omfattar
en bredare rad olika och till sin grovhetsgrad varierande gärningar än
i vanliga fall. Detta måste beaktas även vid bestämmandet
av straffskalornas omfattning.
Domstolarnas avgöranden som gäller sexuellt utnyttjande
av barn är i regel sekretessbelagda. På basis
av de uppgifter som framförts i offentligheten om straff
som dömts ut för dessa brott är det därmed
inte möjligt att dra några slutsatser om vad gärningsmannen
har gjort. En bättre uppfattning av straffpraxis vid sexualbrott
får man av undersökningen som gjordes för
några år sedan och för vilket det hade
erhållits forskningstillstånd från domstolarna
(Ville Hinkkanen: Sexuellt utnyttjande av barn - Undersökning
om straffpraxis och återfallsbrottslighet när
det gäller sexualbrott, Rättspolitiska forskningsinstitutet
2009).
I regeringspropositionen (RP 282/2010 rd) som ledde
till reformen år 2011 beskrevs dåvarande straffpraxis
i fråga om grovt sexuellt utnyttjande av barn på basis
av ovan nämnda undersökning. För grovt
sexuellt utnyttjande av barn dömdes i allmänhet
till ovillkorligt fängelse (75 % av straffen,
medellängden fängelse i 3 år och 4 månader).
Medellängden på de villkorliga fängelsestraffen
var 1 år och 7 månader. Villkorligt fängelse
hade dömts ut t.ex. när gärningssättet
var beröring, det handlade om enstaka gärningar
eller svaranden dömdes för ett brott som begåtts
innan han eller hon fyllde 18 år. I propositionen konstaterades
att dåvarande praxis inte gav anledning att genom lagstiftningsåtgärder påverka
straffpraxis vid grovt utnyttjande.
Det är möjligt att andelen villkorliga fängelsestraff
som dömts ut för den grova gärningsformen
har ökat, men om en sådan ändring har
skett beror detta på att tillämpningsområdet
för den grova gärningsformen har utvidgats. Många
gärningar som tidigare ansågs höra till
grundformen av gärningen betraktas i dag som grova gärningar,
eftersom ungefär hälften av dem innefattade samlag.
Man har dock inte ännu gjort någon skild bedömning
av straffpraxis efter att lagändringen trädde
i kraft. Detta skulle inte heller ha varit ändamålsenligt,
eftersom reformen har varit i kraft i knappt två år
och det i regel tar flera år innan det finns så pass
etablerad straffpraxis att den kan undersökas.
Om ett barn förutom sexuellt utnyttjande har utsatts även
för något annat brott, till exempel våldtäkt,
döms gärningsmannen till ett gemensamt straff.
Enligt justitieministeriets utredning (Undersökningar om
våldtäktsbrott, justitieministeriets utredningar
och anvisningar 13/2012) är det att brottet riktar
sig mot ett barn redan nu en central faktor som leder till att bestämmelsen om
grov våldtäkt tillämpas i stället
för grundformen av våldtäkt. Om samma
gärning därmed betraktas både enligt
straffbestämmelsen för grov våldtäkt
och grovt sexuellt utnyttjande av barn kan gärningsmannen
dömas till fängelse i 2—13 år.
Trots att det faktum att brottet riktar sig mot ett barn i praktiken
redan nu påverkar huruvida våldtäkten
betraktas som grov, överväger justitieministeriet
som bäst om det behövs uttryckliga bestämmelser
om att våldtäkt ska betraktas som en grov gärning
om den riktar sig mot en person som är under 18 år.
Detta föreslogs i en bedömningspromemoria om behoven
av att ändra lagstiftningen om våldtäktsbrott
(justitieministeriets utredningar och anvisningar 25/2012). Justitieministeriet
fortsätter beredningen av reformen av bestämmelserna
om våldtäktsbrott utifrån bedömningspromemorian
och yttrandena om den.
Justitieministern kan inte ta ställning till domstolarnas
avgöranden i enskilda fall eller ingripa i dessa avgöranden.
Med anledning av detta och med stöd av det som anförts
ovan måste det konstateras att man på basis av
den dom av en underrätt som nämns i spörsmålet
inte kan dra några slutsatser om behovet att ändra
lagstiftningen. Det är dock skäl att även
i fortsättningen på många olika sätt
följa proportionaliteten av straffnivån vid sexuellt
utnyttjande av barn och också vid den grova gärningsformen
av detta brott.
Helsingfors den 9 april 2013
Justitieminister Anna-Maja Henriksson