Målsättningen att göra homosexuella par mer jämställda med äkta makar förverkligades genom lagen om registrerat partnerskap (nedan partnerskapslagen), som antogs av riksdagen på senhösten år 2001. Enligt partnerskapslagen ska en bestämmelse som gäller äktenskap också tilllämpas på registrerat partnerskap, precis som en bestämmelse som omnämner äkta make enligt partnerskapslagen ska gälla även en part i ett registrerat partnerskap, om inte annat uttryckligen föreskrivs i ifrågavarande lag. Trots detta klart uttalade syfte från lagstiftarens sida finns det i det finska samhället ännu idag aktörer som vägrar erkänna att de homosexuella paren ska jämställas med äkta makar.

Ett ganska färskt exempel, som ingalunda är det enda fallet av sin art, är ett försäkringsfall där en person blivit förvägrad ersättning ur en livförsäkring på den grunden att han levat i ett registrerat partnerskap med den försäkrade. Den registrerade partnern ansågs inte inneha förmånstagarställning, då försäkringsvillkoren endast nämnde äkta make som förmånstagare. Det är ingalunda lagstiftningen som är otydlig på denna punkt, utan det handlar om en vägran att följa de positiva ändringar i lagstiftningen som samhällets attitydutveckling fört med sig.

Försäkringsinspektionen har genom ett beslut den 14 februari 2005 (Dnr 6/410/2005) på ett allmänt plan tagit ställning till det sätt som delegationen för grupplivförsäkringsärenden, som verkar i anslutning till Livförsäkringsbolaget Retro, tillämpar och tolkar försäkringsvillkoren i arbetstagarnas grupplivförsäkring. Delegationen förvägrade den person som levat i ett registrerat parförhållande ersättning ur den grupplivförsäkring där hans partner var försäkrad på den grund att den person som levat i registrerat partnerskap med den avlidne inte finns omnämnd som förmånstagare i grupplivförsäkringen och inte heller enligt delegationens tolkning av villkoren bör jämställas med en äkta make. Delegationen har dock endast konstaterat ordalydelsen i försäkringens villkor och uppenbarligen struntat i att beakta den ikraftvarande lagstiftning som reglerar försäkringar och innehållet i försäkringsvillkor och som skulle tvinga delegationen att utvidga förmånstagarförordnandet att åtminstone via tolkning gälla också partner som lever i registrerat partnerskap.

På arbetstagarnas grupplivförsäkring tillämpas till vissa delar försäkringsavtalslagen, vars bestämmelser i huvudsak är tvingande lag. Försäkringsavtalslagens bestämmelse i 50 § om tolkningen av förmånsförordnanden ska enligt lagens 4 § tillämpas också på gruppförsäkringar. Om försäkringstagarens make har förordnats till förmånstagare är förordnandet i kraft till förmån för den som försäkringstagaren var gift med vid sin död enligt 50 § 2 momentet. Enligt partnerskapslagen 8 § 4 momentet ska i sin tur, som ovan redan nämnts, en bestämmelse som gäller make också tillämpas på en part i ett registrerat partnerskap om inte annat nämns i lagen. I försäkringsavtalslagen görs inget undantag från partnerskapslagen och således ska innehållet i 50 § 2 momentet tolkas inbegripa part i registrerat partnerskap. Precis som Försäkringsinspektionen konstaterar i sitt beslut är alltså försäkringsvillkoren gällande förmånstagare i arbetstagarnas grupplivförsäkring lagvidriga.

Trots att Försäkringsinspektionen skulle kunna vidta stränga åtgärder har den valt att i sitt beslut endast konstatera att de villkor i arbetstagarnas grupplivförsäkring som gäller förmånstagare borde ändras så att de motsvarar den gällande lagens syfte för att undvika oklarheter. Eftersom det här är frågan om en principiellt viktig sak, och Försäkringsinspektionen ansett det klart att försäkringsvillkoren i fråga är lagvidriga, måste man se till att en ändring fås till stånd. Vars och ens rätt till ersättning får inte vara beroende av hur långt personen i fråga har resurser att besvära sig i sitt eget ärende, Vanliga medborgare måste kunna lita på att det som enligt lag tillhör dem självfallet tillfaller dem utan extra kostnader eller kunskap.

Tavoite homoseksuaalisten parien tekemisestä tasa-arvoisemmiksi aviopuolisoihin nähden toteutui lailla rekisteröidystä parisuhteesta (jäljempänä parisuhdelaki), jonka eduskunta hyväksyi loppusyksystä 2001. Parisuhdelain mukaan avioliittoa koskevaa säännöstä sovelletaan myös rekisteröityyn parisuhteeseen täsmälleen samoin kuin aviopuolison mainitsevan säännöksen tulee parisuhdelain mukaan koskea myös rekisteröidyn parisuhteen osapuolta, jollei kyseisessä laissa nimenomaisesti muuta säädetä. Tästä lainsäätäjän taholta selkeästi lausutusta tavoitteesta huolimatta suomalaisessa yhteiskunnassa on vielä nykyään toimijoita, jotka kieltäytyvät tunnustamasta, että homoseksuaaliset parit tulee rinnastaa aviopuolisoihin.

Melko tuoreena esimerkkinä, joka ei suinkaan ole ainoa laatuaan, on vakuutustapaus, jossa henkilöltä kiellettiin henkivakuutuksesta maksettava korvaus sillä perusteella, että hän oli elänyt rekisteröidyssä parisuhteessa vakuutetun kanssa. Rekisteröidyllä parisuhteen osapuolella ei katsottu olevan edunsaajan asemaa, koska vakuutusehdot mainitsivat ainoastaan aviopuolison edunsaajana. Lainsäädäntö ei suinkaan ole epäselvä tässä kohdin, vaan kyse on kieltäytymisestä noudattaa lainsäädännön myönteisiä muutoksia, joita yhteiskunnan asennekehitys on tuonut mukanaan.

Vakuutusvalvontavirasto on päätöksellään 14 päivänä helmikuuta 2005 (Dnro 6/410/2005) ottanut yleisellä tasolla kantaa tapaan, jolla ryhmähenkivakuutusasiain neuvottelukunta, joka toimii Henkivakuutusosakeyhtiö Retron yhteydessä, soveltaa ja tulkitsee työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen vakuutusehtoja. Neuvottelukunta kielsi rekisteröidyssä parisuhteessa eläneeltä henkilöltä korvauksen ryhmähenkivakuutuksesta, jossa hänen kumppaninsa oli vakuutettu sillä perustella, että kuolleen henkilön kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elänyttä henkilöä ei ole mainittu edunsaajana ryhmähenkivakuutuksessa eikä häntä myöskään neuvottelukunnan ehtoja koskevan tulkinnan mukaan tule rinnastaa aviopuolisoon. Neuvottelukunta on kuitenkin ainoastaan todennut vakuutuksen ehtojen sanamuodon ja ilmeisesti jättänyt vaille huomiota voimassa olevan lainsäädännön, joka säätelee vakuutuksia ja vakuutusehtojen sisältöä ja joka pakottaisi neuvottelukunnan laajentamaan edunsaajamääräystä ainakin tulkinnan kautta koskemaan myös rekisteröidyssä parisuhteessa elänyttä osapuolta.

Työntekijäin ryhmähenkivakuutukseen sovelletaan eräiltä osin vakuutussopimuslakia, jonka säännökset ovat pääsääntöisesti pakottavia. Vakuutussopimuslain 50 §:n säännöstä edunsaajamääräyksen tulkinnasta tulee lain 4 §:n mukaan soveltaa myös ryhmävakuutuksiin. Jos vakuutuksenottajan puoliso on määrätty edunsaajaksi, määräys on 50 §:n 2 momentin mukaan voimassa sen hyväksi, jonka kanssa vakuutuksenottaja kuollessaan oli avioliitossa. Parisuhdelain 8 §:n 4 momentin mukaan, kuten jo edellä todettiin, tulee aviopuolisoa koskevaa säännöstä soveltaa myös parisuhdelaissa tarkoitetun parisuhteen osapuoleen, jollei toisin säädetä. Vakuutussopimuslaissa ei tehdä poikkeusta parisuhdelaista, ja näin ollen tulee 50 §:n 2 momentin sisältöä tulkita siten, että se käsittää rekisteröidyn parisuhteen osapuolen. Aivan kuten Vakuutusvalvontavirasto toteaa päätöksessään, ovat siis edunsaajaa koskevat vakuutusehdot työntekijöiden ryhmähenkivakuutuksessa lainvastaisia.

Vaikka Vakuutusvalvontavirasto voisi ryhtyä ankariin toimenpiteisiin, se on päätöksessään päätynyt ainoastaan toteamaan, että epäselvyyksien välttämiseksi työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen edunsaajaa koskevia ehtoja tulisi muuttaa niin, että ne vastaisivat voimassa olevan lainsäädännön tarkoitusta. Koska tässä on kyse periaatteellisesti tärkeästä asiasta ja koska Vakuutusvalvontavirasto on pitänyt kyseisten vakuutusehtojen lainvastaisuutta selvänä, on huolehdittava siitä, että asiaan saadaan muutos. Kenenkään oikeus korvaukseen ei saa olla riippuvainen siitä, miten pitkälle asianomaisella henkilöllä on voimavaroja valittaa asiassaan. Tavallisten kansalaisten on voitava luottaa siihen, että he tietenkin saavat sen, mikä heille lain mukaan kuuluu ilman lisäkustannuksia tai -tietoa.