LAKIALOITE 10/2004
vp
LA 10/2004
vp - Eero Akaan-Penttilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Laki valtion eläkelain 16 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Tässä lakialoitteessa ehdotetaan valtion eläkelain
muuttamista niin, ettei virkamieheltä, joka palvelee virassaan
vielä 65 vuotta täytettyään, sen
johdosta pienennetä eläkettä verrattuna
niihin virkamiehiin, jotka jäävät eläkkeelle
viimeistään silloin, kun he täyttävät
65 vuotta.
PERUSTELUT
Vuoden 1996 alusta voimaan tulleilla työntekijäin
eläkelain ja valtion eläkelain muutoksilla muutettiin
työeläkkeiden ja virkamieseläkkeiden
indeksijärjestelmiä siten, että käyttöön
otettiin kaksi indeksiä. Siihen saakka käytettyä TEL-indeksiä eli
työikäisen indeksiä oli tarkoitus soveltaa
edelleen eläkkeisiin niin kauan kuin työntekijä täyttää 65
vuotta. Tämän rinnalle säädettiin
pienempi ns. eläkeläisen indeksi sovellettavaksi
65 vuotta täyttäneiden työntekijäin
eläkkeisiin.
Valtiokonttori ryhtyi alusta alkaen käyttämään
niiden virkamiesten, lähinnä tuomarien, joiden
laillinen eroamisikä on 67 tai 70 vuotta ja jotka ovat
palvelleet viroissaan vielä 65 vuotta täytettyään,
myös eläkkeen perustana olevaa palkkaa tarkistettaessa
pienempää eläkeläisen indeksiä.
Tästä on ollut seurauksena, että kaikki ne
virkamiehet, jotka ovat voineet ja tosiasiassa palvelleet viroissaan
vielä täytettyään 65 vuotta, ovat
saaneet pienemmän eläkkeen kuin siinä tapauksessa,
että he olisivat jääneet eläkkeelle
viimeistään 65 vuotta täyttäessään.
Tällainen lain soveltaminen on epäloogista
ja johtaa epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen. Se on myös
edellä tarkoitetun lainmuutoksen tarkoituksen vastaista.
Sanotaanhan lainmuutoksen tarkoituksena olevan, että se
kannustaa työnteon jatkamiseen nykyistä pitempään
(HE 118/1995 vp). Edelleen
se on Suomen perustuslain 6 §:n vastaista, koska se ilman
hyväksyttävää perustetta asettaa
virassaan vielä 65 vuotta täytettyään
palvelevat virkamiehet ikänsä puolesta eri asemaan
niihin virkamiehiin nähden, jotka jäävät
eläkkeelle viimeistään täytettyään 65
vuotta.
Lainvalmistelu- ja eduskunta-asiakirjoista ei käy selville,
että alussa tarkoitetun lainmuutoksen käsittelyn
yhteydessä eduskunta olisi tullut tietoiseksi siitä,
miten muutettua lakia tultaisiin soveltamaan niiden virkamiesten
eläkkeisiin, jotka lain perusteella voivat jäädä eläkkeelle vasta
täytettyään 67 tai 70 vuotta. Eduskunta
on siten tietämättömänä asian
todellisesta laidasta hyväksynyt lainmuutoksen.
Näissä olosuhteissa on oikein ja kohtuullista, että tapahtunut
erehdys korjataan sen voimaantulosta lukien.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
valtion eläkelain 16 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 20 päivänä toukokuuta
1966 annetun valtion eläkelain (280/1966)
16 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1671/1995,
seuraavasti:
16 §
Eläkkeen perusteena oleva palkka tarkistetaan eläkettä myönnettäessä ja
13 §:ää sovellettaessa niiden indeksilukujen
mukaan, jotka vuosittain vahvistetaan työntekijäin
eläkelain 9 §:n soveltamista varten. Virkamiesten,
joiden laillinen eroamisikä on 65 vuotta korkeampi, eläkkeen
perusteena olevaa palkkaa tarkistettaessa käytetään
kuitenkin samoja indeksilukuja kuin muidenkin virkamiesten eläkkeen
perusteena olevia palkkoja tarkistettaessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2004
ja sitä sovelletaan myös eläkkeisiin,
jotka on maksettu 1.1.1996 jälkeen.
_______________
Helsingissä 26 päivänä helmikuuta
2004