Lakialoitteella ehdotetaan muutettavaksi nykyistä lapsen
         huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa sääntelyä siten,
         että lapsen vanhemmat voisivat sopia lapsen huollosta ja
         tapaamisoikeudesta avioeron ja avoliiton purkautumisen varalta.
         Tällaista sopimusta laissa kutsuttaisiin vanhemmuussopimukseksi.
         Sopimus vahvistettaisiin samoilla edellytyksillä kuin vanhempien
         sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Vanhemmuussopimus
         tulisi voimaan kuitenkin vasta silloin, kun puolisot on tuomittu
         avioeroon tai kun avoliitto on purkautunut. Lakialoitteen
         tarkoituksena on mahdollistaa sopimus, jolla turvataan lapsen asema
         ja oikeus avioeron ja avoliiton purkautumisen jälkeen.
         Sopimuksen muuttaminen olisi mahdollista samoilla edellytyksillä kuin
         voimassa olevassa laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
         on säädetty sopimuksen tai päätöksen
         muuttamisesta.
      
      
      Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta
         1984. Vaikka lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on lain
         voimaantulon jälkeen tehty useita rajoitettuja uudistuksia,
         ovat lain pääperiaatteet säilyneet olennaisilta
         piirteiltään ennallaan. Aikaisemmin kuitenkin
         lapsen huolto oli sidottu vanhempien välisen suhteen oikeudelliseen
         luonteeseen, mutta uudessa laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
         säänneltiin ensimmäistä kertaa
         kokonaisvaltaisesti ja itsenäisesti. Lain mukaan vanhemmat
         voivat tehdä sopimuksen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta.
         Avioliiton perusteella määräytyvän
         huollon osalta vanhemmilla ei kuitenkaan ole ollut mahdollista tehdä tällaista
         sopimusta lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron varalta.
      
      
      Avoliiton osalta Suomen perhelainsäädännön kannalta
         suurena muutoksena voidaan pitää vuonna 2011 tapahtunutta
         avoliittolain (26/2011) säätämistä.
         Avoliittojen määrä on kasvanut tasaisesti.
         Avoliittoperheitä oli esimerkiksi vuonna 2011 jo hieman
         yli 313 000. Avoperheistä lähes 200 000
         on kahden aikuisen perheitä. Noin 117 000 avoliittoperheeseen
         kuuluu vanhempien ohella yksi tai useampi lapsi. Kaiken kaikkiaan
         kysymyksessä on merkittävä perhemuoto,
         tällä hetkellä hieman yli 21,5 % suomalaisista
         perheistä on avoliittoperheitä. Lain avopuolisoiden
         yhteistalouden purkamisesta (avoliittolaki) 3 §:ssä avopuolison
         ja avoliiton määritelmä on seuraava: "Avopuolisoilla
         tarkoitetaan tässä laissa yhteistaloudessa asuvia
         parisuhteen (avoliiton) osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa
         vähintään viisi vuotta tai joilla on
         tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi.
         Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä,
         joka on avioliitossa.".
      
      
      Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 7 §:ssä tarkoitettu
         vanhempien sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on tullut lain
         8 §:n mukaan voimaan siinä yhteydessä, kun
         kunnan sosiaalilautakunta on sopimuksen vahvistanut. Muutoksena
         nykyiseen oikeustilaan tällä lakialoitteella avioliitossa
         olevien avioeroon tuomitsemisen kautta avioliiton purkautumisen
         lisäksi avoliitossa olevien vanhempien sopimuksen vahvistaminen
         kytkettäisiin avoliiton purkautumiseen lapsen huollon perusteella
         erityislailla säännellyssä avoliitossa.
      
      
      Laissa omaksuttu lähtökohta on, että sekä huoltoa
         että tapaamisoikeutta koskevat asiat tulisi pyrkiä mahdollisuuksien
         mukaan ratkaisemaan nimenomaisesti vanhempien välisen yksimielisyyden
         pohjalta. Tämän mukaisesti on siten sosiaalilautakunnan
         vahvistama sopimus tarkoitettu sekä huoltoa että tapaamisoikeutta
         koskevien kysymysten ensisijaiseksi ratkaisuksi (HE 224/1982
            vp, s. 3—4).
      
      
      Nykyisen sääntelyn ongelmaksi on käytännössä muodostunut
         se, että huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva sopimus tehdään
         yleensä aikana, jolloin sopimuksenteko-olosuhteet eivät
         ole lapsen edun kannalta soveliaat. Parisuhteen loppuminen on kriittistä aikaa,
         joka on omiaan altistamaan vanhemmat erokriisille. Vaikka vanhempien
         yhteishuolto on lain lähtökohtana, ei se silti ole
         aina toimiva ratkaisu, jos vanhemmat eivät pysty yhteistoimintaan.
         Jos asioista ei synny sopua, syntyneet konfliktit ratkeavat viime
         kädessä vain yhteishuollon purkamisen kautta.
         Kun vanhempien sopimusta asiasta ei ole, joutuvat viranomaiset ottamaan
         asiaan kantaa käytettävän tiedon perusteella.
         Kuitenkin lapsilainsäädännössä noudatetaan
         periaatetta "vanhemmat tietävät parhaiten". 
      
      
      Toiseksi myös lain tausta-arvoista lapsen edulla on
         merkitystä asiassa. Voimassa olevassa laissa on pyritty
         erityisesti estämään sellaisten tilanteiden
         syntyminen, että lapsi joutuisi tahtomattaan vanhempien
         välillä vallitsevien ristiriitojen osapuoleksi.
         Tämän vuoksi tilanteessa, jossa vanhempien sopimusta
         ei tehdä vapaaehtoisesti, lapsen mielipide tulee selvittää hienovaraisesti
         ja varsinkin sillä tavoin, että lapsen ja kumpaisenkaan
         vanhemman välinen suhde ei kärsi lapsen toivomusten
         selvittämisestä. Kuitenkaan ei ole harvinaista,
         että tilanteessa tapahtuu väärinkäytöstä,
         jolla vanhempi pyrkii saavuttamaan valta-aseman suhteessa lapseen,
         tai jopa kiristystä, jolla toinen pyritään
         alistamaan sopimukseen. Parisuhteen loppuminen ja vanhempien muuttaminen
         eri osoitteeseen luo eräänlaisen sopimuksettoman
         tilan, joka on omiaan lisäämään
         vanhempien välistä epäluottamusta, koska
         sovittuja pelisääntöjä ei ole.
         Jos vanhemmilla olisi valmis sopimus lapsen huollosta, asumisesta
         ja tapaamisista, voitaisiin välttyä siltä,
         ettei vanhempien epätietoisuus lapsen asioiden kohtalosta
         ja keskinäinen epäluottamus ainakaan pahene sen
         vuoksi, että vanhempi käyttää sopimuksetonta
         tilaa omaksi hyväkseen eikä lapsen hyväksi.
         On myös todennäköistä, että sopimus,
         joka tehdään vanhempien vielä ollessa väleissä keskenään,
         huomioisi lapsen tosiasiallisen edun vanhempien omien intressien
         sijasta.
      
      
      Lakialoitteen keskeisenä sisältönä on
         lisätä lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta säännökset,
         jotka mahdollistavat vanhempien tekemän sopimuksen lapsen
         huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron ja avoliiton purkautumisen varalta.
         Lain 7 §:ään lisättäisiin
         uusi 2 momentti, jonka mukaan sen estämättä,
         mitä samassa laissa säädetään
         nykyisellään lapsen huoltajan määräytymisestä,
         vanhemmat voivat sopia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron varalta
         (vanhemmuussopimus). Lisäksi lain 8 §:n
         4 momenttiin lisättäisiin säännös
         siitä, että laissa tarkoitettu vanhemmuussopimus
         tulee voimaan vasta silloin, kun puolisot on tuomittu avioeroon.
         Tällainen sopimus vahvistettaisiin näin ollen
         vasta siinä vaiheessa, kun vanhempien avioliitto on purkautunut
         siihen, että puolisot on tuomittu avioliittolaissa (234/1929)
         säädetyllä tavalla avioeroon (3 §, 411/1987).
         Olennaista muutosta aloitteessa voimassa olevaan lakiin nähden
         merkitsee uuden vanhemmuussopimuksen käyttöönotto.
         Vanhemmuussopimuksen voisi tehdä avioliiton aikana ja se
         vahvistettaisiin vasta avioliiton purkauduttua avioeron kautta.
         Avoliitossa olevien vanhempien osalta muutoksena nykyiseen sääntelyyn
         olisi se, että tällainen avoliitossa olevien vanhempien
         tekemä sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tulisi
         voimaan avoliiton purkauduttua.