LAKIALOITE 11/2003
vp
LA 11/2003
vp - Päivi Räsänen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki sairausvakuutuslain 22 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteen tarkoituksena on poistaa äitiyspäivärahasta
se ilmeinen kohtuuttomuus, että pienin äitiys-
ja vanhempainraha on pienempi kuin matalin työttömyyskorvaus.
Aloitteessa esitetään, että äitiyspäivärahan
minimimäärä nostetaan pienimmän
työttömyysturvan tasolle.
PERUSTELUT
Nykyisen äitiyspäivärahan minimimäärä on 11,45
euroa päivässä ja sitä maksetaan
kuudelta päivältä viikossa. Ilman lapsikorotuksia
maksettu täysi työmarkkinatuki tai vastaavasti
työttömän peruspäiväraha
on 23,02 euroa päivältä ja sitä maksetaan
viideltä päivältä viikossa.
Jotta äitiyspäiväraha olisi kuukausitasolla
vastaavan suuruinen, sen tulisi olla 19,18 euroa. Äitiyspäivärahan
suuruus määräytyy minimitason mukaan,
jos henkilö on esimerkiksi opiskelija, vastavalmistunut
ja ilman työpaikkaa tai satunnaisesti pätkätyöläinen.
Lapsia syntyy vuosittain noin 60 000. Tästä määrästä äideistä yli
neljäsosalla on alle 23,02 euron suuruinen vanhempainraha.
Perustoimeentuloksi on laskettu riittävän 23,02
euron työttömyyspäiväraha, joten
ei voi ajatella, että vähemmällä korvauksella
tulisi toimeen. Äitiyspäivärahan pienuutta
perustellaan lapsilisän tuomalla kompensaatiolla. Tosiasiallisesti
lapsilisä ei riitä kattamaan lapsesta aiheutuvia
kuluja, joten 11,45 euron äitiyspäiväraha
ei ole kohtuullinen. Päivärahan pienuutta ei voi
perustella myöskään mahdollisilla puolison
tuloilla.
Nuoret vastavalmistuneet tai muusta syystä ilman työpaikkaa
jääneet vanhemmat kokevat tulevansa epäoikeudenmukaisesti
kohdelluiksi lapsen syntyessä. Työtön
voi jopa pudota pienemmälle korvaukselle äitiyspäivärahan
ajaksi. Näissä tapauksissa voidaankin joutua käyttämään
yhteiskunnan muita tukimuotoja perheen toimeentulon turvaamiseksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sairausvakuutuslain 22 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 4 päivänä heinäkuuta
1963 annetun sairausvakuutuslain (364/1963)
22 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1303/2002,
seuraavasti:
22 §
Äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan määrä päivältä on
yhtä suuri kuin 16 ja 17 §:ssä sekä 18 a §:n
2 ja 3 momentissa tarkoitettu päiväraha. Äitiys-,
isyys- ja vanhempainraha on vähintään
19,18 euroa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta
2003
- Päivi Räsänen /kd
- Leena Rauhala /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Sari Essayah /kd
- Lyly Rajala /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Kari Kärkkäinen /kd