LAKIALOITE 113/2002 vp

LA 113/2002 vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki opintotukilain 7 ja 14 a §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Opintotuen taso on nykyisin riittämätön, ja opintotukea on syytä kehittää eri tavoin. Suomessa pidetään myös yleisesti ongelmana yliopisto-opiskelijoiden opintojen venymistä. Toisaalta opintotukea myönnetään enimmillään 55 kuukaudeksi yhden korkeakoulututkinnon suorittamista varten, vaikka muun muassa lääkärin opintojen suorittaminen kestää 160 opintoviikon sijasta 180 opintoviikkoa. Tämä aiheuttaa sen, että opiskelijat ovat eri asemassa keskenään opintotuen riittävyyden suhteen riippuen suoritettavasta tutkinnosta. Opetusministeriön työryhmä selvitti vuonna 2001 vaihtoehtoja lisätä opintotuen kannustavuutta. Työryhmä esittää mietinnössään Kannustava opintotuki 18:2002, että järjestelmää tulisi kehittää nykyiseltä pohjalta siten, että se paremmin turvaisi päätoimisen opiskelun ajalle paremman toimeentulon, mahdollisuuden tehokkaaseen opiskeluun ja tutkinnon suorittamiseen kohtuullisessa ajassa. Työryhmä arvioi, että opintotukea kehittämällä voidaan lyhentää tuen käyttöä ja ennen kaikkea lyhentää tutkintojen suorittamisaikaa. Mietinnössä ehdotetaan ensimmäisenä toimenpiteenä opintotukiajan pidentämistä tutkinnon pituutta vastaavaksi aloilla, joilla tutkintojen suorittaminen kestää 160 opintoviikon sijasta 180 opintoviikkoa.

Tällä hetkellä noin puolella asumislisän saajista vuokra ylittää nykyisen vuokrakaton. Vuokrakatto ei vastaa todellista vuokratasoa. Lähtökohtana tulisi olla opiskelijoiden ja muun väestön asumisen tuen tason yhtenäisyys. Tämä on myös työryhmän kanta mietinnössään. Vuonna 2000 toteutettiinkin opintotuen ja asumislisän yhteensovitus. Yhteensovituksen jälkeen asumislisän piirissä olevien vuokrataso on kuitenkin noussut aravarahoitteisissa vuokrataloissa 3,5 prosenttia. Vuokrakaton korottaminen onkin nyt erityisen perusteltua, koska asumistuen osa-asunnon normia on korotettu vuoden 2002 alusta lukien. Korottaminen kohdentuu erityiseen tarpeeseen eli asumiskustannusten korvaamiseen niille itsenäisesti asuville, joiden vuokrataso ylittää nykyisen vuokrakaton.

Edellä mainituista syistä tässä lakialoitteessa ehdotetaan, että kaikki, joilla yliopistotutkinnon laajuus on enemmän kuin 160 opintoviikkoa, voisivat saada opintotukea 55 opintotukikuukauden sijasta 60 kuukaudelle. Toiseksi asumiskustannusten kasvun huomioimiseksi ja opintotuen riittävyyden parantamiseksi korotettaisiin opintotuessa huomioon otettavaa vuokrakattoa 228 euroon kuukaudessa, joka vastaa osittain yleisen asumistuen tuettavan vuokran rajoja. Tällöin asumislisä olisi enintään 182,40 euroa kuukaudessa, kun se nyt on 171,55 euroa.

Lakialoite liittyy vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

opintotukilain 7 ja 14 a §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 21 päivänä tammikuuta 1994 annetun opintotukilain (65/1994) 7 §:n 2 momentti ja 14 a §:n 1 momentti, sellaisena kuin ne ovat, 7 §:n 2 momentti laissa 49/1997 ja 14 a §:n 1 momentti laissa 734/2001, seuraavasti:

7 §

Opintotukeen oikeuttava aika

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Korkeakouluopiskelua varten opintotukea voi saada enintään 70 kuukaudeksi. Yhden ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista varten opintotukea voi saada kuitenkin enintään 55 kuukaudeksi, kun tutkinnon laajuus on 160 opintoviikkoa ja 60 kuukaudeksi, kun tutkinnon laajuus on enemmän kuin 160 opintoviikkoa. Opetusministeriön päätöksellä voidaan pidentää erityisen laajaa työmäärää edellyttävän ylemmän korkeakoulututkinnon tai koulutusohjelman opintotuen enimmäisaikaa. Ylempää korkeakoulututkintoa lyhyempää koulutusta varten opintotukeen oikeuttavan enimmäisajan vahvistaa opetusministeriö. Korkeakouluopintoihin rinnastetaan tätä momenttia sovellettaessa myös opiskelu nuorisoasteen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen kokeilusta annetun lain (391/1991) 3 §:ssä tarkoitetussa väliaikaisessa ammattikorkeakoulussa. Ulkomailla suoritettavaan korkeakoulututkintoon myönnettävän opintotuen enimmäiskestosta säädetään asetuksella.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

14 a §

Asumislisän määrä

Asumislisän määrä on 80 prosenttia kuukausivuokrasta, käyttövastikkeesta taikka niihin rinnastettavista vuokrasopimuksen tai asumisoikeussopimuksen mukaisista kiinteän suuruisista kuukausittaisista asumismenoista. Asumislisää myönnettäessä asumismenoja ei oteta huomioon 228 euron ylittävältä osalta. Opiskelijan osuus asumismenoista saadaan jakamalla koko asunnon asumismenot asukkaiden lukumäärällä, jollei erityisestä syystä hyväksytä muuta jakoperustetta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003.

_______________

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2002

  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Ulla Anttila /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Satu Hassi /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Janina Andersson /vihr