LAKIALOITE 113/2003 vp

LA 113/2003 vp - Lyly Rajala /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki rikoslain 48 a luvun muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan lisättäväksi uuteen luonnonvararikoksia koskevaan rikoslain 48 a lukuun uusi 3 a §, jonka 1 momentin mukaan se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta asiattomasti oleskelemalla metsässä estää tai häiritsee siellä tehtäviä laillisia töitä, tuomittaisiin metsätyön häiritsemisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Uuden 3 a §:n 2 momentin mukaan puolestaan se, joka tekee edellä tarkoitetun teon kiellosta huolimatta, tuomittaisiin metsätyön estämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

PERUSTELUT

Viime vuosien aikana on yhä enenevässä määrin ilmennyt tapauksia, joissa joku ulkopuolinen taho on toiminnallaan häirinnyt ja pahimmissa tapauksissa jopa estänyt metsälainsäädännön sallimissa puitteissa tapahtuvaa normaalia, laillista metsätalouden harjoittamista. Metsälainsäädännön mukaisten laillisten töiden tekemistä on pyritty hankaloittamaan muun muassa asiattomalla oleskelulla ja muulla häiritsevällä toiminnalla.

Metsästys- ja kalastuslaissa sekä rikoslain ympäristörikoksia koskevassa luvussa on nimenomaiset edellä mainittua toimintaa koskevat rangaistussäännökset. Metsätalouden osalta vastaavaa säännöstä ei lainsäädännössämme kuitenkaan ole. Tämän lainsäädännön puutteen korjaamiseksi rikoslakiin tulisi sisällyttää myös metsälain mukaista metsän käsittelyn häirintää koskeva rangaistussäännös.

Rikoslain nykyisiä voimassa olevia säännöksiä on syytä täydentää elinkeinon harjoittamisoikeutta suojaavalla erityissäännöksellä. Lakiteknisesti se tapahtuu parhaiten siten, että rikoslakiin lisätään itsenäinen, elinkeinon harjoittamisoikeuden loukkaamista koskeva säännös.

Rikoslain nykyiset säännökset eivät kata riittävän hyvin sellaista laitonta toimintaa, jonka kriminalisointia tässä lakialoitteessa ehdotetaan. Tarvetta suojata laillisen elinkeinon harjoittamista oikeudettomilta loukkauksilta ei ole riittävästi otettu huomioon esimerkiksi uudistetussa yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamista koskevassa rikoslain 24 luvussa.

Lakialoitteessa ehdotettu uusi 3 a § sopii sisältönsä puolesta rikoslain 48 a luvun oikeushyviä suojaavien säännösten joukkoon. Ehdotettu rangaistussäännös on myös rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteeen mukaisesti riittävän täsmällinen sisältönsä osalta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

rikoslain 48 a luvun muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 48 a lukuun uusi 3 a § seuraavasti:

48 a luku

Luonnonvararikoksista

3 a §

Metsätyön haittaaminen

Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta asiattomasti oleskelemalla metsässä estää tai häiritsee siellä tehtäviä laillisia töitä, on tuomittava metsätyön häiritsemisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Joka tekee edellä 1 momentissa tarkoitetun teon kiellosta huolimatta, on tuomittava metsätyön estämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2003

  • Lyly Rajala /kd
  • Petri Salo /kok
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Timo Soini /ps
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Tero Rönni /sd
  • Matti Kangas /vas