Sisäilman radon on merkittävä ongelma Suomessa maaperän, rakennustekniikan ja ilmaston vuoksi. Sisäilman radon aiheuttaa Suomessa vuodessa 300 keuhkosyöpäkuolemaa, kun keuhkosyöpiä kaikkiaan on vuodessa 2000. Radon on tupakoinnin jälkeen toiseksi suurin keuhkosyövän aiheuttaja.

Radonpitoisuuden suositukset enimmäisrajaksi sisäilmassa ovat Suomessa 200 bequerelia kuutiometrissä uusissa asunnoissa ja 400 bequerelia vanhoissa asunnoissa. Pohjoismaiset säteilyturvallisuusviranomaiset antoivat yhteisen radonsuosituksensa 15.9.2009. Sen mukaan radonsuosituksen ylärajan alentaminen 100 bequereliin alentaisi keuhkosyöpätapausten määrää Pohjoismaissa 360:llä vuodessa, kun kokonaismäärä nyt on 1 300. Kaksi kolmasosaa radonkuolemista tulee olosuhteista, joissa radonpitoisuus on alle 200 bequerelin rajan, koska tällaisiin radonpitoisuuksiin altistuu niin suuri ihmisjoukko. Suomessa selvitetään mahdollisuuksia alentaa radonpitoisuuden enimmäisrajaa, ja uudeksi rajaksi tulee todennäköisesti 200 bequerelia niin uusissa kuin vanhoissakin asunnoissa. Tämän lisäksi suositellaan, että radonpitoisuus alennettaisiin aina niin alas kuin se kohtuullisin toimenpitein on mahdollista.

Säteilyturvakeskuksen mukaan Suomessa on noin 70 000 asuntoa, joissa sisäilman radonpitoisuus ylittää enimmäisarvon 400 Bq/m³ ja noin 200 000 asunnossa ylittyy arvo 200 Bq/m³. Suurimmat todetut radonpitoisuudet asunnoissa ovat olleet yli 30 000 Bq/m³.

Alueilla, joissa maaperän radonpitoisuus on korkea, huomioidaan radontorjunta uudisrakennuksissa nykyisin yleensä hyvin valitsemalla radonturvallinen perustamistapa. Sen sijaan vanhemmissa asuinrakennuksissa ilmenee mittausten perusteella usein korjaustarvetta.

Sisäilman radon ei haise eikä näy, ja sen mahdollisesti aiheuttamat terveysongelmat syntyvät hitaasti. Siksi radonmittauksia ja -korjauksia ei tehdä niin aktiivisesti kuin pitäisi, vaikka radonkuolemien ehkäisy olisi erittäin kustannustehokasta kansalaisten terveyden parannustyötä. Esimerkiksi 30 korkean radonpitoisuuden asunnon korjaaminen voisi säästää yhden keuhkosyöpäpotilaan vuodessa. Tehokkaan radonkorjauksen hinta on keskimäärin 2 500 euroa, joten seuraavan 50 vuoden aikana säästetyn yhden syöpäkuoleman hinnaksi tulisi alle 100 000 euroa.

Radonhaittojen torjuminen oli nykyistä keskeisemmässä roolissa, kun korjausavustuksia alettiin myöntää 1980-luvulla. Silloin avustuksia radonhaittojen torjumiseen myönnettiin paljon erityisesti taloyhtiöille eikä sosiaalista tarveharkintaa ollut. 1990-luvulla ja 2000-luvulla lainsäädäntö korjausavustusten osalta on muuttunut. Korjausavustukset myönnetään nyt tiukkojen terveydellisten ja sosiaalisten kriteerien mukaan. Lisäksi avustuskohteen korjauskustannusten tulee olla vähintään 7 000 euroa, mikä on jättänyt radontorjunnan käytännössä kokonaan tukien ulkopuolelle.

Radonkorjausten kohdalla nykyisen lainsäädännön (1184/2005) kriteerit eivät ole käytännöllisiä, sillä radon ei aiheuta välittömästi havaittavia ongelmia terveydelle tai rakenteille esimerkiksi home- ja kosteusongelmien tapaan. Ilman yhteiskunnan ohjausvaikutusta moni tarpeellinen radonkorjaus saattaa jäädä tekemättä riippumatta kotitalouden varallisuudesta. Nykyisen lainsäädännön aikana korjausavustuksia radontorjuntaan ei ole myönnetty ja varsin todennäköisesti myös moni tarpeellinen radonkorjaus on jäänyt tekemättä.

Radonturvallisuuden parantaminen mittaamisen, korjaustoiminnan, uusien raja-arvojen määrittelyn ja viestinnän avulla on tärkeää. Lisäksi radonturvallisuuden parantamiseen tarvitaan yhteiskunnallisia toimia, mistä syystä esitämme erillisen radonkorjausavustuksen käyttöönottamista tekemällä asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annettuun lakiin asiaa koskevat lisäykset ja muutokset.