LAKIALOITE 114/2010
vp
LA 114/2010
vp - Tuula Peltonen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta
aikuiskoulutuksesta annetun lain, ammattikorkeakoululain, yliopistolain
sekä rikosrekisterilain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Tämä on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle
HE 164/2010 vp. Aloitteessa esitetään
ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin, ammattikorkeakoululakiin
ja yliopistolakiin perusoikeuksien turvaamisen edellyttämiä muutoksia opiskelijaksi
ottamisen esteisiin, opinto-oikeuden peruuttamisen perusteisiin,
opinto-oikeuden palauttamiseen, kurinpidon edellytyksiin sekä tietojensaantiin
arkaluontoisista terveystiedoista.
PERUSTELUT
Opiskelijaksi ottamisen esteet
Hallituksen esitystä HE 164/2010 vp
voidaan kritisoida siitä, ettei siinä ole riittävästi
otettu huomioon vammaisten erityisasemaa, mikä saattaa
ainakin yksittäistapauksissa edellyttää poikkeamista
yleisistä opiskelijaksi ottamisen esteistä. Opiskelijaksi
ottamisen esteistä säädettäessä on
otettava huomioon perustuslain 6 §:n 2 momentin kielto
asettaa ketään ilman hyväksyttävää syytä eri
asemaan muun muassa vammaisuuden perusteella. Oikeasuhtaisuuden
toteuttamiseksi tässä aloitteessa ehdotetaan,
että opiskelijaksi ottamisen esteenä olisi ilmeinen soveltumattomuus
opintoihin tai ammattiin (1. lakiehdotuksen 27 a §, 3.
lakiehdotuksen 20 a § ja 4. lakiehdotuksen 37 a §).
Soveltuvuuden arviointi ja opiskeluoikeuden peruuttaminen
Tässä aloitteessa ehdotetaan, että opiskeluoikeuden
peruuttamista edeltäisi pääsääntöisesti
kuuden kuukauden pituinen koeaika, jolloin opiskelijalle annettaisiin
tehostettua opinto-ohjausta. Jos koeajan jälkeen olisi
ilmeistä, ettei opiskelija sovellu opintoihin tai ammattiin,
opinto-oikeus voitaisiin peruuttaa. Opinto-oikeus voitaisiin
peruuttaa tapauskohtaisen harkinnan mukaan ilman koeaikaa, jos opiskelija
on tuomittu rangaistukseen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta
teosta, seksuaalirikoksesta, taposta, murhasta, surmasta, törkeästä ryöstöstä tai
huumausainerikoksesta.
Etenkin nuorten opiskelijoiden kohdalla opinto-oikeuden peruuttaminen
ilman koeaikaa ja tehostettuja tukitoimia voisi olla kohtuutonta
ja vaikuttaa pitkälle opiskelijan elämään
lisäten samalla syrjäytymisriskiä. Opinto-oikeuden
peruuttaminen on opiskelijan kannalta erittäin voimakas
puuttuminen hänen oikeuksiinsa. Tästä syystä on
tarpeen ensisijaisesti tukea opiskelijaa ja seurata hänen
tilanteensa kehittymistä. (1. lakiehdotuksen 32 §,
3. lakiehdotuksen 25 a § ja 4. lakiehdotuksen 43 a §)
Opinto-oikeuden palauttaminen
Hallituksen esityksen mukaan opiskeluoikeus palautettaisiin,
jos opiskelija osoittaa, ettei opiskeluoikeuden peruuttamisen aiheuttaneita
syitä enää ole. Tässä aloitteessa
ehdotetaan, että opinto-oikeuden palauttaminen ei perustu
opiskelijan näyttövelvollisuuteen, vaan opinto-oikeus palautettaisiin,
jos opinto-oikeuden peruuttamisen aiheuttaneita syitä ei
enää ole. (1. lakiehdotuksen 32 b §,
3. lakiehdotuksen 25 c § ja 4. lakiehdotuksen 43 c §)
Kurinpito
Hallituksen esityksen mukaan opiskelija voidaan tietyissä tilanteissa
erottaa oppilaitoksesta hänen ollessaan rikoksesta epäiltynä esitutkinnan
ja syytteen käsittelyn ajaksi. Kyse on opiskelijan kannalta
erittäin merkittävästä puuttumisesta
hänen oikeuteensa opiskella. Säännös
on ongelmallinen muun muassa perustuslain 21 §:n oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin vaatimuksiin kuuluvan syyttömyysolettaman
kannalta. Opiskeluoikeuden pidättäminen ei saa
olla automaattinen seuraus rikosepäilystä. Aloitteessa esitetään
poistettavaksi tämä mahdollisuus. Lisäksi
aloitteessa esitetään, että kurinpidon
edellytykset olisivat hallituksen esityksestä poiketen
kumulatiivisia opiskelijan oikeusturvan ja sääntelyn
kohtuullisuuden takaamiseksi. (1. lakiehdotuksen 35 §,
3. lakiehdotuksen 28 § ja 4. lakiehdotuksen 45 §)
Julkisuus ja tietojensaantioikeus
Hallituksen esityksen mukaan varsin laajalla henkilöpiirillä olisi
oikeus saada opiskelijan yksityisyyden piiriin kuuluvia tietoja
salassapitosäännösten estämättä.
Annettavia tietoja ei ole mitenkään rajoitettu,
joten sanamuodon mukaan opiskeluterveydenhuollosta vastaavat voisivat antaa
salassapitosäännösten estämättä esimerkiksi
arkaluontoisia terveystietoja oppilaitoksen koko henkilöstölle,
jos ne ovat välttämättömiä opiskelun
asianmukaiseksi järjestämiseksi. Opiskelijoiden
oikeusturvan kannalta tällainen mahdollisuus ei ole hyväksyttävissä.
Tässä aloitteessa esitetäänkin
näiden lainkohtien poistamista. (1. lakiehdotuksen 43 §:n
4 momentti, 2. lakiehdotuksen 40 §:n 3 momentti ja 4. lakiehdotuksen
90 a §)
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan ammatillisesta koulutuksesta annetun lain
(630/1998) 27 §:n 2 momentti,
muutetaan 8 §:n 1 momentti, 9 §:n
2 momentti, 12 §:n 1 momentti, 13 §:n 2 momentti,
20 §:n 2 momentti, 23 §:n 1 momentti, 24 §:n
3 momentti, 27 §:n 5 momentti, 32, 35 ja 35 a §,
37 §:n 1 momentti, 39 §, 40 §:n 3 momentti,
42—44 §, 46 §:n 2 momentti, 47 §:n
1 momentti ja 52 §:n 2 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 8 §:n 1 momentti
laissa 1391/2001, 13 §:n 2
momentti ja 23 §:n 1 momentti sekä 32, 35 ja 35
a § laissa 479/2003, 24 §:n
3 momentti laissa 972/2009 sekä 44 § laeissa 479/2003, 601/2005 ja 1446/2009,
ja
lisätään lakiin uusi 27
a, 27 b, 32 a, 32 b ja 34 a § seuraavasti:
8, 9, 12, 13, 20, 23, 24 ja 27 §
(Kuten HE)
27 a §
Opiskelijaksi ottamisen esteet
Opiskelijaksi ei voida ottaa sitä, joka on terveydentilaltaan
tai toimintakyvyltään ilmeisen soveltumaton opintoihin
liittyviin käytännön tehtäviin
tai työssäoppimiseen. Hakijan terveydentilaan
tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei ole este opiskelijaksi
ottamiselle, jos este voidaan kohtuullisin toimin poistaa.
(2 ja 3 mom. kuten HE)
32 §
Soveltuvuuden arviointi ja opiskeluoikeuden peruuttaminen
Kun opintoihin tai ammatissa toimimiseen sisältyy
alaikäisen turvallisuutta, potilas- tai asiakasturvallisuutta
taikka liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia, koulutuksen
järjestäjä voi asettaa kuuden kuukauden
pituisen koeajan opiskelijan soveltuvuuden arvioimiseksi, jos opiskelija:
(1 kohta kuten HE)
2) ei terveydentilaltaan eikä toimintakyvyltään
selvästi täytä 27 a §:n 1 momentin
mukaisia opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä; tai
(3 kohta kuten HE)
Koeaikana opiskelijalle on tarjottava tehostettua opintojen
ohjausta.
Jos koeajan päätyttyä on ilmeistä,
ettei opiskelija sovellu opintoihin tai ammatissa toimimiseen, koulutuksen
järjestäjä voi peruuttaa opiskeluoikeuden.
Ennen opiskeluoikeuden peruuttamista koulutuksen järjestäjän
on selvitettävä yhdessä opiskelijan kanssa
tämän mahdollisuus hakeutua muuhun koulutukseen.
Opiskelija voidaan tämän suostumuksella ottaa
koulutuksen järjestäjän sellaiseen muuhun
koulutukseen, jonka opiskelijaksi ottamisen edellytykset hän
täyttää.
(4 mom. kuten HE:n 2 mom.)
(5 mom. kuten HE:n 4 mom.)
32 a §
Opiskeluoikeuden peruuttamiseen liittyvä tiedonsaanti
(1—3 mom. kuten HE)
Opiskelijan tulee koulutuksen järjestäjän pyynnöstä antaa
32 §:n 4 momentissa tarkoitettua opiskeluoikeuden arviointia
varten nähtäväksi rikosrekisterilain
(770/1993) 6 §:n 3 momentissa
tarkoitettu ote rikosrekisteristä, jos opiskelijan opintoihin
tai työssäoppimisjaksoon sisältyy olennaisesti
alaikäisten parissa työskentelyä.
(5 mom. kuten HE)
32 b §
Opiskeluoikeuden palauttaminen
Se, jolta on peruutettu opiskeluoikeus 32 §:n 1 momentin
2 kohdan perusteella, voi hakea koulutuksen järjestäjältä opiskeluoikeuden
palauttamista. Opiskeluoikeus tulee palauttaa, jos opiskeluoikeuden
peruuttamisen aiheuttaneita syitä ei enää ole.
Opiskelijan tulee toimittaa koulutuksen järjestäjälle
terveydentilaansa koskevat lausunnot.
35 §
Kurinpito
(1 mom. kuten HE)
Jos teko tai laiminlyönti on vakava ja jos opiskelija
jatkaa 1 momentissa tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen
varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa oppilaitoksesta määräajaksi,
enintään yhdeksi vuodeksi sekä erottaa
asuntolasta määräajaksi tai opintojen
jäljellä olevaksi ajaksi.
(3 ja 4 mom. kuten HE)
Jos opiskelija kieltäytyy 32 a §:n
1 momentissa tarkoitetuista terveydentilan toteamiseksi suoritettavista
tarkastuksista ja tutkimuksista, häneltä voidaan
pidättää opiskeluoikeus siihen asti,
kunnes hän suostuu tarvittaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin.
Jos opiskelija kieltäytyy 32 a §:n
4 momentissa tarkoitetusta rikosrekisteriotteen antamisesta, häneltä voidaan
pidättää oikeus opiskeluun siihen asti,
kunnes hän suostuu toimittamaan rikosrekisteriotteen nähtäväksi.
35 a, 37, 39, 40 ja 42 §
(Kuten HE)
43 §
Julkisuus ja tietojensaantioikeus
(1—3 mom. kuten HE)
(4 mom. poist.)
44, 46, 47 ja 52 §
(Kuten HE)
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
3.
Laki
ammattikorkeakoululain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ammattikorkeakoululain (351/2003)
1 §, 7 §:n 2 momentti, 8 §:n 2 ja 3 momentti,
9 §:n 2 momentti, 13 §:n 1 momentti, 19 §:n
3 momentti, 20 §:n 1 momentti, 26 a, 28, 33 ja 40 §,
42 §:n 1 ja 5 momentti sekä 43 a §,
sellaisina kuin niistä ovat 7 §:n 2 momentti,
9 §:n 2 momentti, 13 §:n 1 momentti, 20 §:n
1 momentti, 42 §:n 1 momentti ja 43 a § laissa 564/2009 sekä
26 a § laissa 1505/2007, ja
lisätään lakiin uusi 20
a, 24 a, 25 a—25 d, 28 a ja 28 b § seuraavasti:
1, 7, 8, 9, 13, 19 ja 20 §
(Kuten HE)
20 a §
Opiskelijaksi ottamisen esteet ja opiskelijavalintaan liittyvä tiedonsaanti
Jos 25 a §:ssä tarkoitettuihin opintoihin
liittyvät turvallisuusvaatimukset sitä edellyttävät, opiskelijaksi
ei voida ottaa sitä, joka on terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään
ilmeisen soveltumaton opintoihin liittyviin käytännön
tehtäviin tai harjoitteluun. Hakijan terveydentilaan tai
toimintakykyyn liittyvä seikka ei ole esteenä opiskelijaksi
ottamiselle, jos este voidaan kohtuullisin toimin poistaa.
(2—5 mom. kuten HE)
25 a §
Soveltuvuuden arviointi ja opiskeluoikeuden peruuttaminen
Kun opintoihin sisältyy alaikäisten
turvallisuutta, potilas- tai asiakasturvallisuutta taikka liikenteen
turvallisuutta koskevia vaatimuksia, ammattikorkeakoulu voi asettaa
kuuden kuukauden pituisen koeajan opiskelijan soveltuvuuden arvioimiseksi,
jos opiskelija:
(1 kohta kuten HE)
2) ei terveydentilaltaan eikä toimintakyvyltään
selvästi täytä 20 a §:n 1 momentin
mukaisia opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä; tai
(3 kohta kuten HE)
Koeaikana opiskelijalle on tarjottava tehostettua opintojen
ohjausta.
Jos koeajan päätyttyä on ilmeistä,
ettei opiskelija sovellu opintoihin, ammattikorkeakoulu voi peruuttaa
opiskeluoikeuden. Ennen opiskeluoikeuden peruuttamista ammattikorkeakoulun on
selvitettävä yhdessä opiskelijan kanssa
tämän mahdollisuus hakeutua muuhun koulutukseen.
Opiskelija voidaan tämän suostumuksella siirtää ammattikorkeakoulun
sellaiseen muuhun koulutukseen, jonka opiskelijaksi ottamisen edellytykset
hän täyttää.
(4 mom. kuten HE:n 2 mom.)
(5 mom. kuten HE:n 4 mom.)
25 b §
Opiskeluoikeuden peruuttamiseen liittyvä tiedonsaanti
(1—3 mom. kuten HE)
Opiskelijan tulee ammattikorkeakoulun pyynnöstä antaa
25 a §:n 4 momentissa tarkoitettua opiskeluoikeuden arviointia
varten nähtäväksi rikosrekisterilain
(770/1993) 6 §:n 3 momentissa
tarkoitettu ote rikosrekisteristä, jos opiskelijalle annetaan
opinnoissa tai opintoihin kuuluvassa harjoittelussa tehtäviä,
jotka edellyttävät olennaisesti alaikäisten
parissa työskentelyä.
(5 ja 6 mom. kuten HE)
25 c §
Opiskeluoikeuden palauttaminen
Se, jolta on peruutettu opiskeluoikeus 25 a §:n 1 momentin
2 kohdan perusteella, voi hakea ammattikorkeakoululta opiskeluoikeuden
palauttamista. Opiskeluoikeus tulee palauttaa, jos opiskeluoikeuden
peruuttamisen aiheuttaneita syitä ei enää ole.
Opiskelijan tulee toimittaa ammattikorkeakoululle terveydentilaansa
koskevat lausunnot. Opiskeluoikeuden palauttamisesta päättää ammattikorkeakoulun
hallitus.
25 d ja 26 a §
(Kuten HE)
28 §
Kurinpito
(1 mom. kuten HE)
Jos teko tai laiminlyönti on vakava ja jos opiskelija
jatkaa 1 momentissa tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen
varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa ammattikorkeakoulusta
määräajaksi, enintään
yhdeksi vuodeksi.
(3 mom. kuten HE)
Jos opiskelija kieltäytyy 25 b §:n
1 momentissa tarkoitetuista terveydentilan toteamiseksi suoritettavista
tarkastuksista ja tutkimuksista, häneltä voidaan
pidättää oikeus opiskeluun siihen asti,
kunnes hän suostuu tarvittaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin.
Jos opiskelija kieltäytyy 25 b §:n
4 momentissa tarkoitetusta rikosrekisteriotteen antamisesta, häneltä voidaan
pidättää oikeus opiskeluun siihen asti,
kunnes hän suostuu toimittamaan rikosrekisteriotteen nähtäväksi.
28 a, 28 b ja 33 §
(Kuten HE)
40 §
Tietojensaantioikeus
(1 ja 2 mom. kuten HE)
(3 mom. poist.)
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
4.
Laki
yliopistolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yliopistolain (558/2009)
1 §:n 1 momentti, 7 §:n 3 momentti, 9 §,
10 §:n 3 momentti, 14 §:n 2 momentti,
45, 48—53 ja 55 §, 56 §:n 2 momentti,
58 §, 71 §:n 2 momentti, 83 ja 85 §,
87 §:n 2 momentti ja 90 §:n 2 momentti
sekä
lisätään lakiin uusi 37
a, 41 a, 43 a—43 d, 45 a ja 45 b (poist.) § seuraavasti:
1, 7, 9, 10 ja 14 §
(Kuten HE)
37 a §
Opiskelijaksi ottamisen esteet ja opiskelijavalintaan liittyvä tiedonsaanti
Jos 43 a §:ssä tarkoitettuihin opintoihin
liittyvät turvallisuusvaatimukset edellyttävät,
opiskelijaksi ei voida ottaa sitä, joka on terveydentilaltaan
tai toimintakyvyltään ilmeisen soveltumaton opintoihin
liittyviin käytännön tehtäviin
tai harjoitteluun. Hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka
ei ole esteenä opiskelijaksi ottamiselle, jos este voidaan
kohtuullisin toimin poistaa.
(2—5 mom. kuten HE)
43 a §
Soveltuvuuden arviointi ja opiskeluoikeuden peruuttaminen
Kun opintoihin sisältyy alaikäisten
turvallisuutta taikka potilas- tai asiakasturvallisuutta koskevia
vaatimuksia, yliopisto voi asettaa kuuden kuukauden pituisen koeajan
opiskelijan soveltuvuuden arvioimiseksi, jos opiskelija:
(1 kohta kuten HE)
2) ei terveydentilaltaan eikä toimintakyvyltään
selvästi täytä 37 a §:n 1 momentin
mukaisia opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä; tai
(3 kohta kuten HE)
Koeaikana opiskelijalle on tarjottava tehostettua opintojen
ohjausta.
Jos koeajan päätyttyä on ilmeistä,
ettei opiskelija sovellu toimimaan opintoihin liittyvissä käytännön
tehtävissä tai harjoittelussa, yliopisto voi peruuttaa
opiskeluoikeuden. Ennen opiskeluoikeuden peruuttamista koulutuksen
järjestäjän on selvitettävä yhdessä opiskelijan
kanssa tämän mahdollisuus hakeutua muuhun koulutukseen.
Opiskelija voidaan tämän suostumuksella siirtää yliopiston
sellaiseen muuhun koulutukseen, jonka opiskelijaksi ottamisen edellytykset hän
täyttää.
(4 mom. kuten HE:n 2 mom.)
(5 mom. kuten HE:n 4 mom.)
43 b §
Opiskeluoikeuden peruuttamiseen liittyvä tiedonsaanti
(1—3 mom. kuten HE)
Opiskelijan tulee yliopiston pyynnöstä antaa 43
a §:n 4 momentissa tarkoitettua opiskeluoikeuden
arviointia varten nähtäväksi rikosrekisterilain
(770/1993) 6 §:n 3 momentissa
tarkoitettu ote rikosrekisteristä, jos opiskelijalle annetaan
opinnoissa tai opintoihin kuuluvassa harjoittelussa tehtäviä,
jotka edellyttävät olennaisesti alaikäisten
parissa työskentelyä.
(5 ja 6 mom. kuten HE)
43 c §
Opiskeluoikeuden palauttaminen
Se, jolta on peruutettu opiskeluoikeus 43 a §:n 1 momentin
2 kohdan perusteella, voi hakea kyseiseltä yliopistolta
opiskeluoikeuden palauttamista. Opiskeluoikeus tulee palauttaa,
jos opiskeluoikeuden peruuttamisen aiheuttaneita syitä ei
enää ole. Opiskelijan tulee toimittaa yliopistolle
terveydentilaansa koskevat lausunnot. Opiskeluoikeuden palauttamisesta
päättää yliopiston hallitus.
45 §
Opiskelijan kurinpito
(1 mom. kuten HE)
Jos teko tai laiminlyönti on vakava ja jos opiskelija
jatkaa edellä 1 momentissa tarkoitettua epäasiallista
käyttäytymistä kirjallisen varoituksen
saatuaan, hänet voidaan erottaa yliopistosta määräajaksi,
enintään yhdeksi vuodeksi.
(3 mom. kuten HE)
Jos opiskelija kieltäytyy 43 b §:n
1 momentissa tarkoitetuista terveydentilan toteamiseksi suoritettavista
tarkastuksista ja tutkimuksista, häneltä voidaan
pidättää oikeus opiskeluun siihen asti,
kunnes hän suostuu tarvittaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin.
Jos opiskelija kieltäytyy 43 b §:n
4 momentissa tarkoitetusta rikosrekisteriotteen antamisesta, häneltä voidaan
pidättää oikeus opiskeluun siihen asti,
kunnes hän suostuu toimittamaan rikosrekisteriotteen nähtäväksi.
45 a, 45 b, 48—53, 55, 56, 58, 71, 83, 85, 87 ja 90 §
(Kuten HE)
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
Helsingissä 2 päivänä joulukuuta
2010
- Tuula Peltonen /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Ilkka Kantola /sd
- Anneli Kiljunen /sd