LAKIALOITE 116/2005
vp
LA 116/2005
vp - Ben Zyskowicz /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki kuntien valtionosuuslain 30 §:n, sosiaali- ja
terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain
45 b §:n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnalle
Kuntien taloustilanne on kuluvalla vaalikaudella kiristynyt
monilla eri mittareilla mitattuna. Vuonna 2004 negatiivisen vuosikatteen
kuntia oli 138 ja lukumäärä kaksinkertaistui
vuoteen 2003 verrattuna. Sisäasiainministeriö on
laskenut, että näiden kuntien määrä lisääntyisi
kuluvana vuonna peräti yli kahden sadan. Tämä tarkoittaisi
käytännössä sitä, että lähes
puolella Suomen kunnista on vakavia vaikeuksia saada taloutensa
tasapainoon. Se merkitsee myös vaikeuksia tarjota asukkaille
laadukkaita palveluja.
Kun palvelut ovat uhattuina, monet kunnat joutuvat kiristämään
verotusta. Tuloveroprosenttia nosti vuodelle 2005 yhteensä 136
kuntaa ja laski vain yksi kunta. Nostajien lukumäärä on suurempi
kuin koskaan vuoden 1990 jälkeen.
Kuntien taloustilanne huomioon ottaen Kokoomus pitää vääränä hallituksen
päätöstä jaksottaa kustannustenjaon
tarkistuksen perusteella kunnille kuuluvat rahat maksettaviksi tuleville vuosille
siten, että suurin summa maksetaan vasta vuonna 2008. Ratkaisu
vaarantaa kuntien järjestämät sosiaali-
ja terveyspalvelut, kuten esimerkiksi lasten päivähoidon,
vanhusten kotipalvelut sekä perusterveydenhuollon. Myös
perusopetuksen laatu on koetuksella ja kunnat ovat jopa lomauttaneet
opettajia. Lisäämällä resursseja
perusopetuksen valtionosuuksiin kunnilla olisi paremmat mahdollisuudet
pienentää perusopetuksen ryhmiä, turvata
tukiopetus ja opintojen ohjaus sekä toteuttaa mm. uutta
lakia oppilashuollosta ja uusia opetussuunnitelmia. Tällä olisi
myös ehkäisevä vaikutus syrjäytymisongelmiin.
Esitämme, että valtion ja kuntien välisen
kustannustenjaon tarkistuksen perusteella kunnille maksetaan niille
kuuluva raha sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksina
207 miljoonaa euroa ja opetuksen valtionosuuksina 74 miljoonaa euroa,
minkä vuoksi lakia on muutettava.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
kuntien valtionosuuslain 30 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 20 päivänä joulukuuta
1996 annetun kuntien valtionosuuslain (1147/1996)
30 §, sellaisena kuin se on laissa 1289/2004,
seuraavasti:
30 §
Valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistus
vuonna 2005
Sen estämättä, mitä 3 §:n
4 kohdassa ja 6 §:n 2 momentissa säädetään,
vuoden 2005 kustannustenjaon tarkistus toteutetaan siten, että vuosien
2005 ja 2006 valtionosuuksiin lisätään
tai niistä vähennetään kunakin
vuonna osa kustannustenjaon tarkistuksen kokonaismäärästä siten kuin
sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta
annetussa laissa (733/1992), opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (635/1998)
sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa
laissa (632/1998) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2006.
_______________
2.
Laki
sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta
annetun lain 45 b §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta
ja valtionosuudesta 3 päivänä elokuuta 1992
annetun lain (733/1992) 45 b §,
sellaisena kuin se on laissa 1290/2004,
seuraavasti:
45 b §
Valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistus
vuonna 2005
Sen estämättä, mitä 18 §:n
3 momentissa säädetään, vuoden
2005 kustannustenjaon tarkistus toteutetaan siten, että valtionosuuksiin
lisätään 100 miljoonaa euroa vuonna 2005
ja lisäksi 270 miljoonaa euroa vuonna 2006.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2006.
_______________
3.
Laki
opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (635/1998)
23 b §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa (1291/2004),
seuraavasti:
23 b §
Opetustoimen yksikköhintojen laskeminen vuosina
2005—2007
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vuoden 2003 valtakunnallisten kokonaiskustannusten perusteella
oppilasta, opiskelijaa tai opetustuntia kohti eri koulutusmuodoille
vuodelle 2005 laskettavia keskimääräisiä yksikköhintoja
verrataan vuodelle 2004 vahvistettujen keskimääräisten
yksikköhintojen perusteella vuodelle 2005 laskettaviin
keskimääräisiin yksikköhintoihin.
Tästä erotuksesta otetaan vuoden 2005 keskimääräisissä yksikköhinnoissa huomioon
27 prosenttia ja 100 prosenttia vuonna 2006.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2006.
_______________
Helsingissä 3 päivänä lokakuuta
2005
- Ben Zyskowicz /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Leena Harkimo /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Anne Holmlund /kok
- Jyri Häkämies /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Jyrki Katainen /kok
- Jari Koskinen /kok
- Pekka Kuosmanen /kok
- Esko Kurvinen /kok
- Jere Lahti /kok
- Kalevi Lamminen /kok
- Jouko Laxell /kok
- Suvi Lindén /kok
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Olli Nepponen /kok
- Tuija Nurmi /kok
- Heikki A. Ollila /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Maija Perho /kok
- Lyly Rajala /kok
- Paula Risikko /kok
- Martin Saarikangas /kok
- Petri Salo /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Kimmo Sasi /kok
- Arto Satonen /kok
- Timo Seppälä /kok
- Juhani Sjöblom /kok
- Marja Tiura /kok
- Irja Tulonen /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Jan Vapaavuori /kok
- Ahti Vielma /kok
- Jari Vilén /kok
- Lasse Virén /kok