LAKIALOITE 119/2004
         vp
      
      LA 119/2004
            vp - Raimo Vistbacka /ps ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Laki eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden
         kuntoutuksesta annetun lain muuttamisesta
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Lakialoite liittyy ed. Vistbackan talousarvioaloitteeseen
         (TAA 1024/2004 vp) määrärahan osoittamisesta
         rintamasotilastunnuksen ja rintamalisän myöntämiseen
         vuonna 1926 syntyneille veteraaneille.
      
      
      Vuonna 1926 syntyneet miehet kutsuttiin vuonna 1944 palvelukseen
         siten, että vuoden alkupuolella syntyneet kutsuttiin palvelukseen helmikuussa
         ja jälkipuoliskolla syntyneet huhtikuussa. Näitä nostomiehiä oli
         yhteensä 24 500. Näistä miehistä on
         kolmannes kuollut, toinen kolmannes on saanut rintamasotilastunnuksen
         ja viimeinen kolmannes eli noin 8 000 miestä on edelleenkin
         ilman tunnusta.
      
      
      Kyseisen ikäluokan rintamasotilastunnuksen myöntämisessä on
         esiintynyt selviä ristiriitaisuuksia. Tämä johtuu
         lähinnä kahdesta eri syystä. Joissakin
         aselajeissa, kuten esimerkiksi ilmatorjunta- ja rannikkojoukoissa,
         nostomiehet koulutettiin peruskoulutusvaiheen jälkeen aselajikoulutuksena
         tuliasemissa, jolloin heidän on tulkittu osallistuneen
         taisteluun ja tunnus on myönnetty, vaikka tiettävästi
         yksikään kyseisistä pattereista ei avannut
         lainkaan tulta vihollista kohti. Ilmavoimissa palvelleet 3 700
         miestä ja 2 700 merivoimissa palvellutta tulkittiin
         puolestaan asetuksen 772/1969 mukaisissa
         erikoisjoukoissa palvelleiksi, ja tunnus on myönnetty riippumatta
         siitä, oliko heillä missään
         vaiheessa palvelustaan kosketusta viholliseen.
      
      
      Loput miehet ikäluokasta palvelivat koulutuskeskusten
         joukoissa eri puolilla Suomea. Näistä miehistä merkittävä osa
         on jäänyt ilman tunnusta, koska koulutuskeskukset
         olivat kotijoukkojen esikunnan alaisia eivätkä näin
         ollen kuuluneet asetuksessa rajattuihin rintamavastuussa olleisiin
         joukkoihin. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen.
         Koulutuskeskuksissa palvelleita nostomiehiä käytettiin
         desanttien takaa-ajoon ja rintamakarkureiden kiinniottamiseen. Näissä tehtävissä jouduttiin
         joskus turvautumaan myös tuliaseisiin, jolloin näiden
         miesten osalta palvelus on ilman epäilystä ollut
         rintamasotilastunnukseen oikeuttavaa.
      
      
      Ongelmaksi onkin koulutuskeskusten kohdalla muodostunut se,
         että lähes kaikki koulutuskeskusten komppanioiden
         sotapäiväkirjat päättyvät
         vuoden 1943 lopulla. Näin ollen puheena olevan vuonna 1926
         syntyneen, vuonna 1944 palvelukseen astuneen ikäluokan
         osalta todisteita tunnukseen oikeuttavista palvelutehtävistä ei löydy.
         Tällaiset merkinnät olisivat välttämättömiä todisteiksi
         tunnusta hakeville veteraaneille, varsinkin kun heidän
         kohdallaan ei ole hyväksytty rintamanaisten kohdalla kelpuutettua
         "toverinäyttöä" eli toisen paikalla olleen
         todistusta. Todistusten hankkimis- ja kuntoutuksen hakumahdollisuus
         on kaiken lisäksi päättymässä 31.12.2004.
         Kaiken kukkuraksi koulutuskeskusten välillä on
         sotapäiväkirjojen kattavuudessa eroja, sillä mm.
         panssaritorjuntakoulutuskeskuksessa ja muutamassa muussakin on kirjoja pidetty
         sodan loppuun saakka, mutta esimerkiksi Nurmeksen koulutuskeskuksessa
         K25:ssä päiväkirjat loppuvat vuoteen
         1943 eikä desantintorjuntaoperaatioista ja niihin osallistuneista
         merkintöjä löydy. Nurmeksen koulutuskeskuksen kohdalla
         päiväkirjoissa on tavanomaista pahempi "musta
         aukko".
      
      
      Kun kaikesta edellä esitetystä käy
         kiistatta ilmi se, että rintamasotilastunnuksia on vuonna 1926
         syntyneille, vuonna 1944 koulutuskeskuksiin palvelukseen astuneille
         miehille myönnetty ristiriitaisin ja puutteellisinkin perustein
         samalla, kun toisille ns. toverinäytön perusteella
         tunnukseen oikeutetuille ei ole myönnetty tunnusta vuoden
         1943 jälkeisten sotapäiväkirjojen puutteellisuuden
         tai täydellisen pitämättömyyden
         takia, ja kun vielä eri koulutuskeskuksissa palvelleet
         miehet ovat tämän takia joutuneet keskenään
         eriarvoiseen asemaan, tulisi oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi
         myöntää tunnus ja kuntoutusoikeus lopuillekin
         vuonna 1926 syntyneille veteraaneille joko automaattisesti tai hyväksyen
         naisveteraanien tapaan ns. toverinäyttö. Vuonna
         1926 syntyneet nostomiehet olivat osa kenttäarmeijaamme
         ja muodostivat paineen alla taistelevan armeijamme viimeisen reservin, minkä vuoksi
         ikäluokka olisi saatava kattavasti ja tasapuolisesti rintamasotilastunnuksen
         ja kuntoutuksen piiriin.
      
      
      Eduskunta on hyväksymässä hallituksen
         esityksen laiksi eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden
         kuntoutuksesta annetun lain muuttamisesta (HE 161/2004
            vp), jossa esityksessä ehdotettiin valtion varoista
         maksettavaan kuntoutukseen oikeutettujen piiriä laajennettavaksi
         koskemaan karjan evakuointitehtäviin sotatoimialueella
         osallistuneita miehiä sekä Neuvostoliiton partisaani-iskujen
         kohteiksi joutuneita henkilöitä. Tämän
         jälkeen aukottomia veteraanioikeuksia vaille jäisivät
         vain aloitteessa mainitut vuonna 1926 syntyneet, vuonna 1944 koulutuskeskuksien
         joukkoihin kutsutut ja niiden määräämissä tehtävissä palvelleet
         nostomiehet. He joutuivat tuolloin jopa suoranaisiin sotatoimiin
         ja palvelivat usein sotatoimialueella.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
      
      
      
         
         
            
            
               
               Laki
               
               eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden
                  kuntoutuksesta annetun lain muuttamisesta
               
               
            
            
            
            Eduskunnan päätöksen mukaisesti
            
            
               lisätään eräissä Suomen
               sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden
               kuntoutuksesta 28 päivänä marraskuuta
               1997 annetun lain (1039/1997) 2 §:ään,
               sellaisena kuin se on laissa 1025/1999,
               uusi 3 ja 4 momentti seuraavasti:
            
            
            
            
               
               
                  
                  2 §
                  
                  Todistus tarpeesta
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                  Kuntoutuksen saamiseksi 1 §:n 2 momentin 5 kohdassa
                     tarkoitetun henkilön tulee joko koulutuskeskuksen komppanian
                     päiväkirjoissa olevaan merkintään
                     perustuen tai luotettavalla toverinäytöllä selvittää,
                     että hän on osallistunut asianomaisiin
                     tehtäviin. Kuntoutuksen saamiseksi tässä momentissa
                     tarkoitettu selvitys on toimitettava Valtiokonttoriin viimeistään
                     31 päivänä joulukuuta 2008.
                  
                  
                  Kuntoutuksen saamiseksi 1 §:n 2 momentin 6 kohdassa
                     tarkoitetun henkilön tulee luotettavalla tavalla selvittää,
                     että hän on osallistunut asianomaiseen
                     tehtävään. Kuntoutuksen saamiseksi 1 §:n
                     2 momentin 8 kohdan perusteella osoitettavasta selvityksestä säädetään
                     laissa valtion korvauksesta eräille Neuvostoliiton partisaani-iskujen
                     kohteeksi joutuneille henkilöille. Kuntoutuksen saamiseksi
                     tässä momentissa tarkoitettu selvitys on toimitettava
                     Valtiokonttoriin viimeistään 31 päivänä joulukuuta
                     2006.
                  
                  
                
               
               _______________
               
               
                  
                  Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
                     2005.
                  
                  
                
               
             
            
            _______________
            
          
         
       
      
    
   
   
      Helsingissä 7 päivänä lokakuuta
         2004
      
      
         - Raimo Vistbacka /ps
- Tony Halme /ps
- Timo Soini /ps