LAKIALOITE 125/2004
vp
LA 125/2004
vp - Antti Kaikkonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Laki opintotukilain 14 a §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
Lakialoitteessa ehdotetaan, että opintotuen
asumislisän vuokrakattoa nostettaisiin 214,44 eurosta 252
euroon kuukaudessa.
Opintotukea maksetaan Suomen kansalaiselle, joka harjoittaa
Suomessa oppivelvollisuuden jälkeisiä, päätoimisia
opintoja, jotka kestävät yhtäjaksoisesti
vähintään kaksi kuukautta. Opintotukena
myönnetään opintorahaa, asumislisää sekä opintolainan
valtiontakaus. Asumislisään on oikeutettu opiskelija,
joka asuu vuokra- tai asumisoikeusasunnossa. Asumislisään
ei kuitenkaan ole oikeutettu opiskelija, joka asuu vanhempansa luona
tai samassa asunnossa oman tai puolisonsa lapsen kanssa. Asumislisään
ei myöskään ole oikeutettu henkilö,
joka asuu puolisonsa omistamassa asunnossa taikka olisi oikeutettu
maksuttomaan asuntolapaikkaan, ellei ole erityisen painavia syitä sille,
että opiskelija ei voi ottaa asuntolapaikkaa vastaan.
Asumislisä voidaan kuitenkin myöntää sellaisen
asunnon asumismenoihin, joka on vuokrattu opiskelun vuoksi ja sijaitsee
muulla paikkakunnalla kuin perheen vakituinen asunto. Ulkomailla
opiskelevalla on myös oikeus asumislisään
samoin edellytyksin kuin Suomessa opiskelevallakin.
Opintotuen asumislisän määrästä säädetään opintotukilain
14 a §:ssä. Asumislisän
määrä on 80 prosenttia kuukausivuokrasta,
käyttövastikkeesta taikka niihin rinnastettavista
vuokrasopimuksen tai asumisoikeussopimuksen mukaisista kiinteän
suuruisista kuukausittaisista asumismenoista. Asumislisää myönnettäessä asumismenoja
ei oteta huomioon 214,44 euron ylittävältä osalta.
Opiskelijan osuus asumismenoista saadaan jakamalla koko asunnon
asumismenot asukkaiden lukumäärällä,
jollei erityisestä syystä hyväksytä muuta
jakoperustetta.
Jos opiskelija asuu vanhemmaltaan vuokraamassaan tai vanhempansa
omistamassa asunnossa, asumislisän määrä on
enintään 58,87 euroa kuukaudessa. Kansanopiston
tai liikunnan koulutuskeskuksen maksullisella linjalla opiskelevan,
oppilaitoksen asuntolassa asuvan opiskelijan asumislisän
määrä on 58,87 euroa kuukaudessa. Ulkomailla
opiskelevan asumislisän määrä on
180,80 euroa kuukaudessa.
Asumislisää saavien opiskelijoiden keskimääräinen
vuokra Kelan opintoetuustilaston 2002/03 mukaan oli 253
euroa kuukaudessa. Asumiskustannukset ovat yli 70 prosentilla opiskelijoista
korkeammat kuin asumislisän vuokrakatto. Asunto on opiskelun
perusedellytyksiä, minkä vuoksi jokaisen opiskelijan
on sellainen hankittava. Korkean vuokratason vuoksi opiskelijoiden
on yleensä turvauduttava töiden tekoon, jotta
he kykenisivät maksamaan korkeat vuokransa.
Näillä perusteilla lakialoitteessa ehdotetaan, että muutetaan
opintotukilain 14 a §:n 1 momentti.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
opintotukilain 14 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä tammikuuta
1994 annetun opintotukilain (65/1994)
14 a §:n 1 momentti, sellaisena kuin
se on laissa 734/2001, seuraavasti:
14 a §
Asumislisän määrä
Asumislisän määrä on 80
prosenttia kuukausivuokrasta, käyttövastikkeesta
taikka niihin rinnastettavista vuokrasopimuksen tai asumisoikeussopimuksen
mukaisista kiinteän suuruisista kuukausittaisista asumismenoista.
Asumislisää myönnettäessä asumismenoja
ei oteta huomioon 252 euron ylittävältä osalta.
Opiskelijan osuus asumismenoista saadaan jakamalla koko asunnon
asumismenot asukkaiden lukumäärällä,
jollei erityisestä syystä hyväksytä muuta
jakoperustetta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 21 päivänä lokakuuta
2004