LAKIALOITE 125/2009
vp
LA 125/2009
vp - Raija Vahasalo /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki perusopetuslain 47 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Koulun kerhotoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain
47 §:ssä mainittua ja opetussuunnitelman
perusteissa määriteltyä toimintaa, joka
tukee koulun kasvatus- ja opetustyötä.
Kerhotoiminta tukee oppilaan eettistä ja sosiaalista
kasvua sekä oppilaan itsensä monipuolista kehittämistä.
Kerhotoiminnan tarkoituksena on edistää myönteisten
harrastusten viriämistä sekä antaa oppilaalle
mahdollisuus muuhunkin kuin tavanomaiseen koulutyöhön
turvallisessa ja rauhallisessa ympäristössä.
Lapsen kokonaispersoonallisuuden kehittymisen kannalta on tärkeää taata
jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus
läpi koko perusopetuksen. Kerhotoiminnan kautta tavoitetaan
erityisesti niitä lapsia ja nuoria, joilla ei esimerkiksi
perheen tilanteen vuoksi ole muuten mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti.
Kerhotoiminta tarjoaa monipuolista, lasta ja nuorta arvostavaa
toimintaa sekä tilaisuuksia myönteiseen vuorovaikutukseen
aikuisten ja toisten lasten kanssa. Kerhotoiminnan tavoitteita ovat
mm. kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen, lasten ja nuorten
osallisuuden lisääminen, mahdollisuuden antaminen
sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja yhteisöllisyyteen
kasvamiseen sekä onnistumisen ja osaamisen kokemukseen
ja luovan toiminnan ja ajattelun kehittäminen.
Kerhotoiminta on tarkoitettu peruskoulun 1.—9. vuosiluokkien
oppilaille. Tällä hetkellä koulut määräävät
toiminnasta vuosittaisessa työsuunnitelmassaan. Kerhoja
voidaan järjestää ennen tai jälkeen
koulupäivän, tarpeen mukaan myös ilta-aikaan
ja muualla kuin koulun tiloissa, kunhan ne täyttävät
koulun kerhotoimintaa määrittävät
ehdot.
Koko hallituskauden kestävässä Perusopetus paremmaksi
-ohjelmassa on kannettu huolta koulujen kerhotoiminnasta. Kerhotoiminnan
elvyttämiseen on suunnattu valtion erityisavustuksina vuonna
2008 noin 6 miljoonaa euroa ja tänä vuonna noin
8 miljoonaa euroa. Opetusministeriö on linjannut, että koulujen
kerhotoiminnan elvyttämisellä pyritään
siihen, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus ainakin
yhteen harrastukseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
perusopetuslain 47 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä elokuuta
1998 annetun perusopetuslain (628/1998)
47 § seuraavasti:
47 §
Perusopetusta tukeva muu toiminta
Perusopetuksen yhteydessä tulee oppilaille järjestää kerhotoimintaa.
Lisäksi voidaan järjestää kirjastotoimintaa
ja muuta opetukseen läheisesti liittyvää toimintaa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 17 päivänä joulukuuta
2009
- Raija Vahasalo /kok
- Lauri Oinonen /kesk
- Matti Kauppila /vas
- Tarja Tallqvist /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Johanna Karimäki /vihr