LAKIALOITE 128/2001
vp
LA 128/2001
vp - Antti Rantakangas /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki sairausvakuutuslain 23 d §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain
(364/1963) 23 d §:n
1 momenttia siten, että erityishoitorahan piiriin kuuluisivat
myös ne vanhemmat, joiden lapsi osallistuu kehitysvammaneuvolassa
tai erityishuoltopiirin kuntayhtymän ylläpitämässä laitoksessa kehitysvammaiselle
lapselle annettavaan hoitoon tai kuntoutukseen. Aloitteen mukaisesti
erityishoitorahaan olisivat oikeutettuja vanhemmat, jotka osallistuvat
lapsensa sairauden tai vamman vuoksi hoitojaksolle, jonka lääkäri
katsoo välttämättömäksi.
PERUSTELUT
Erityishoitorahan myöntämisen edellytyksenä nykyisessä lainsäädännössä on,
että vanhempi osallistuu lapsensa sairauden tai vamman
vuoksi annettavaan hoitoon tai kuntoutukseen sairaalassa tai sairaalan
poliklinikalla ja lasta hoitava lääkäri
katsoo osallistumisen tarpeelliseksi (sairausvakuutuslain 23 d §).
Seitsemän vuotta täyttäneen lapsen osalta
edellytetään lisäksi, että sairaus
tai vamma on vaikea; valtioneuvoston päätöksen
mukaisesti vaikea kehitysvammaisuus täyttää edellä mainitut
edellytykset.
Nykyisen lainsäädännön perusteella
esim. Pohjois-Pohjanmaan erityishuoltopiirin Tahkokankaan palvelukeskuksen
palveluita käyttävät kehitysvammaisten
lasten vanhemmat eivät saa erityishoitorahaa joutuessaan
olemaan poissa työstä kehitysvammaisten lasten
osastojaksojen aikana. Perheiden erityishoitorahahakemukset on hylätty
sosiaalivakuutuslautakunnassa, koska kyseessä ei ole lapselle
sairaalassa tai sairaalan poliklinikalla lapsen sairauden tai vamman vuoksi
annettu hoito (23 d § 1 momentti 1 kohta).
Ministerit Perho ja Soininvaara ovat vastanneet Tahkokankaan
tilanteeseen kansanedustajien kirjallisissa kysymyksissä (KK 197/2000 vp, KK 670/2001 vp)
seuraavasti: "Sairausvakuutuslain 23 d §:n
1 momentin 3 kohdassa erityishoitorahan suorittamisen edellytyksenä ei
ole tietty sopeutumisvalmennus- tai kuntoutuskurssin tai muun kuntoutustoiminnan järjestämispaikka.
Järjestämispaikka voisi hyvin olla esimerkiksi
kehitysvammaneuvola tai erityishuoltopiirin kuntayhtymän
ylläpitämä laitos. Tällaisen
kurssin ajalta voidaan erityishoitorahaa suorittaa." Nykyisen lainsäädännön
mukaan Tahkokankaan palvelukeskuksen palveluita käyttävät
kehitysvammaisten lasten vanhemmat eivät saa erityishoitorahaa
ministerien mainitseman lainkohdan perusteella. Sosiaalilautakunnan
kielteisestä päätöksestä perheet
ovat hakeneet muutosta tarkastuslautakunnalta, jonka päätökseen
ei saa hakea muutosta. Tarkastuslautakunnassa hakemukset on edelleen
hylätty perusteella, ettei kyseessä ole ollut
lakiin perustuvalle lapsen sairauden tai vamman vuoksi järjestetylle
sopeutumisvalmennus- tai kuntoutuskurssille tai muuhun niihin rinnastettavaan
lakiin perustuvaan kuntoutustoimintaan osallistuminen (23 c
ja 23 d §).
Edellä mainittujen tosiasioiden perusteella on ilmeisen
selvää, että sairausvakuutuslaissa 23 d §:n
1 momentin 1 kohta erityishoitorahan suorittamisesta on selvä epäkohta
ja vaatii tarkennusta, jossa otetaan huomioon myös kehitysvammaneuvolat
tai erityishuoltopiirin kuntayhtymän ylläpitämät
laitokset kehitysvammaiselle lapselle annettavasta hoidosta tai
kuntoutuksesta. Lain muutoksella parannetaan vanhempien mahdollisuuksia
osallistua kehitysvammaisten lastensa hoidon kokonaisvaltaiseen
tukemiseen. Kyseessä on ensisijaisesti vanhempien oikeus osallistua
lastensa kehitykseen sekä samalla lapsen hoidon, koulunkäynnin
ja koko elämän suunnitteluun.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sairausvakuutuslain 23 d §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 4 päivänä heinäkuuta
1963 annetun sairausvakuutuslain (364/1963)
23 d §:n 1 momentin 1 ja 3 kohta, sellaisina
kuin ne ovat laissa 1255/1989, seuraavasti:
23 d §
Erityishoitorahaa suoritetaan, jos vakuutettu
1) osallistuu sairaalassa tai sairaalan poliklinikalla lapsensa
sairauden tai vamman vuoksi annettavaan hoitoon tai kuntoutukseen
taikka kehitysvammaneuvolassa tai erityishuoltopiirin kuntayhtymän
ylläpitämässä laitoksessa kehitysvammaiselle
lapselle annettavaan hoitoon tai kuntoutukseen ja lasta hoitava
lääkäri katsoo osallistumisen tarpeelliseksi.
Seitsemän vuotta täyttäneen lapsen osalta
edellytetään lisäksi, että sairaus
tai vamma on vaikea;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) osallistuu lakiin perustuvalle lapsensa sairauden tai vamman
vuoksi järjestetylle sopeutumisvalmennus- tai kuntoutuskurssille
tai muulle hoitojaksolle, jonka osalta lääkäri
katsoo vanhemman läsnäolon välttämättömäksi
taikka muuhun niihin rinnastettavaan lakiin perustuvaan kuntoutustoimintaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 12 päivänä lokakuuta
2001
- Antti Rantakangas /kesk
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Mika Lintilä /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Niilo Keränen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Osmo Puhakka /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Hannu Aho /kesk