LAKIALOITE 13/2004
vp
LA 13/2004
vp - Toimi Kankaanniemi /kd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Laki valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain
7 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain (745/1998)
7 §:n mukaan jokaista käytössä olevaa
televisiota varten on suoritettava televisiomaksu. Perheen käytössä voi
olla useampia televisioita, joista on maksettava vain yksi televisiomaksu
jokaista vakituista käyttöpaikkaa kohden. Laki
ei tunne muita poikkeuksia perheiden osalta.
Maassamme on muutamia yhden tai useamman sokean tai näkövammaisen
muodostamia perheitä, joissa on televisio siitä huolimatta,
että asianomaiset eivät näe television
kuvaa. Nämä ihmiset seuraavat televisio-ohjelmia
pelkästään kuuntelemalla ääntä.
Televisiosta tulee lukuisia sellaisia ohjelmia, joita myös
näkövammaiset haluavat seurata, koska näitä ohjelmia
ei tule radiosta.
On kohtuutonta, että näkövammaiset
ja sokeat henkilöt joutuvat maksamaan normaalin
televisiomaksun, vaikka he eivät voi täysimääräisesti
käyttää televisiota hyväkseen.
Lakialoitteessa esitetäänkin, että voimassa
olevaa lakia muutetaan siten, että esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen
tai lääkärin antaman todistuksen perusteella
näkövammaiseksi tai sokeaksi todistetut henkilöt
vapautetaan televisiomaksun suorittamisesta. Näillä ihmisillä on
monia näkövammasta johtuvia ongelmia ja runsaasti
ylimääräisiä kustannuksia, joten
televisiomaksun poistaminen heiltä on hyvin perusteltua.
Valtion televisio- ja radiorahaston maksutuotto alenee tämän johdosta
hyvin marginaalisesti, mutta asianomaisille henkilöille
vapautus on merkittävä. Lainmuutos tulisi saattaa
voimaan mahdollisimman pian.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 7 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään valtion televisio-
ja radiorahastosta 9 päivänä lokakuuta
1998 annetun lain (745/1998) 7 §:ään
uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 ja 4 momentti siirtyvät
4 ja 5 momentiksi, seuraavasti:
7 §
Velvollisuus televisiomaksun maksamiseen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Televisiomaksua ei kuitenkaan peritä televisiosta,
joka on sellaisen perheen käytössä, jonka muodostaa
yksi tai useampi sokea tai näkövammainen henkilö,
joka todistettavasti ei näe televisiokuvaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 26 päivänä helmikuuta
2004
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Sari Essayah /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Raimo Vistbacka /ps
- Timo Soini /ps
- Lauri Oinonen /kesk