LAKIALOITE 132/2008
vp
LA 132/2008
vp - Juha Hakola /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki pysäköintivirhemaksusta annetun lain 3 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Yksityinen pysäköinninvalvonta on herättänyt autoilijoissa
hämmennystä. Myös eri oikeusasteissa
on pohdittu yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden
oikeutta määrätä valvontamaksuja
autoilijoille, jotka ovat pysäköineet väärin.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan yksityisillä pysäköinninvalvontayhtiöillä on
ollut voimassa satoja sopimuksia yksityisten taloyhtiöiden,
yritysten ja yhteisöjen kanssa. Tarve pysäköinninvalvontaan
yksityisillä paikoilla on siis ilmeinen. Selvää on
myös se, ettei kunnallinen pysäköinninvalvonta
kykene valvomaan kaikkia yksityisalueita tarpeen edellyttämässä laajuudessa.
Pysäköintivirhemaksusta annetun lain 2 ja 3 §:n
säännöksistä käy ilmi,
että pysäköinninvalvojana toimii poliisipiirin
päällikkö tai lääninhallituksen
tehtävään määräämä muu
poliisipiirin virkamies. Lääninhallitus voi kuitenkin
määrätä, että kunta
huolehtii poliisin ohella pysäköinninvalvonnasta
ja pysäköintivirhemaksujen määräämisestä alueellaan.
Jos tällainen määräys on annettu,
kunnan on asetettava kunnallinen pysäköinninvalvoja,
joka on valvonnan järjestämiseen liittyvissä asioissa
poliisipiirin päällikön johdon ja valvonnan
alainen. Kunnallisella pysäköinninvalvojalla tulee
olla tarpeellinen määrä apulaisia.
Pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa ja asetuksessa
ei säädetä, kenen toimesta ja missä järjestyksessä kunnalliset
valvonta-apulaiset otetaan palvelukseen ja määrätään
tehtäväänsä. Valvonta-apulaisen
määräyksiä on Helsingissä annettu
mm. Helsingin satamalaitoksen työntekijöille.
Voimassa olevien säännösten valossa on epäselvää,
keille valvonta-apulaisen määräys voidaan
antaa.
Koska tällä hetkellä sovellettavissa
oleva lainsäädäntö ei ole asian
osalta riittävän selkeä, esitämme
asian selkeyttämiseksi seuraavan lisäyksen,
joka säätäisi lain tasolla poliisipiirin päällikön
tai kunnallisen pysäköinninvalvojan mahdollisuudesta
valtuuttaa pysäköinninvalvonta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
pysäköintivirhemaksusta annetun lain 3 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään pysäköintivirhemaksusta
3 päivänä huhtikuuta 1970 annetun lain
(248/1970) 3 §:ään
uusi 5 momentti seuraavasti:
3 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poliisipiirin päällikkö tai hänen
sijastaan kunnallinen pysäköinninvalvoja voi valtuuttaa
vartiointiliikkeen, kiinteistöhuoltoyhtiön
tai jonkun muun vastaavan yrityksen palveluksessa olevan henkilön
suorittamaan pysäköintisäännösten
valvontaa yksityisillä alueilla ja määräämään
rikkomuksista tämän lain mukaisia seuraamuksia.
Edellytyksenä on, että pysäköinninvalvontatehtäviä suorittavilla
on tarvittava koulutus ja pätevyys valvontatehtäviin
ja että yksityisten alueiden pysäköintiä koskevat
tieliikennelain (267/1981) 28 §:n
2 momentissa tarkoitetut määräykset on
poliisin tai pysäköinninvalvojan toimesta hyväksytty
ja tarkastettu ennen valvonnan aloittamista.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 10 päivänä joulukuuta
2008
- Juha Hakola /kok
- Sampsa Kataja /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Timo Heinonen /kok
- Lyly Rajala /kok
- Eero Lehti /kok
- Markku Pakkanen /kesk
- Ilkka Kanerva /kok
- Olli Nepponen /kok
- Timo Soini /ps
- Juha Mieto /kesk
- Petri Salo /kok
- Bjarne Kallis /kd
- Jaakko Laakso /vas
- Inkeri Kerola /kesk
- Petri Pihlajaniemi /kok
- Anne-Mari Virolainen /kok
- Petteri Orpo /kok
- Valto Koski /sd
- Raija Vahasalo /kok
- Ulla Karvo /kok
- Lenita Toivakka /kok
- Pertti Salolainen /kok
- Jouko Laxell /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Tuomo Hänninen /kesk
- Reijo Laitinen /sd
- Pertti Hemmilä /kok
- Eero Reijonen /kesk
- Tuulikki Ukkola /kok
- Tuija Nurmi /kok
- Jari Larikka /kok
- Leena Harkimo /kok
- Janne Seurujärvi /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Raimo Vistbacka /ps
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Antti Rantakangas /kesk
- Sirpa Paatero /sd
- Ben Zyskowicz /kok