LAKIALOITE 141/2006
vp
LA 141/2006
vp - Toimi Kankaanniemi /kd
Tarkistettu versio 2.0
Laki sairausvakuutuslain 11 luvun 6 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain
11 luvun 6 § siten, että opintoraha otetaan
tulona huomioon laskettaessa vanhempainpäivärahaa.
PERUSTELUT
Opiskelijain taloudellinen asema on heikentynyt viime vuosina,
koska opintorahan tasoon ei ole tehty korotuksia. Opiskelijat ovat
muita tulonsaajia heikommassa asemassa myös silloin, kun
lasketaan heille tulevaa vanhempainrahaa. On perusteltua, että opiskeluvaiheessa
oleva nuori voi perustaa perheen ja hankkia lapsia ilman, että hän
kärsii siitä taloudellisesti.
Opintoraha tulisi ottaa tulona huomioon laskettaessa vanhempainpäivärahoja.
Nykyisin opiskelijan vanhempainetuudet ovat vain hieman yli puolet
vanhempainpäivärahalle siirtyvän työttömän
päivärahasta, vaikka tuloja olisi rajojen sallima
maksimimäärä. Opintoraha ei tällä hetkellä vaikuta
laskettaessa vanhempainpäivärahaa. Peruspäivärahalta,
jonka määrä on 23,50 euroa/pv, äitiyslomalle
jäädessään henkilö saa äitiyspäivärahaa
505 euroa kuukaudessa. Opiskelija, jolla ei ole työtuloja,
on oikeutettu vain minimiäitiyspäivärahaan,
380 euroon, kuukaudessa.
Esitetty muutos aiheuttaisi lisäkustannuksia muutamia
miljoonia euroja vuodessa. Vastaavasti se alentaisi mm. toimeentulotukimenoja
ja nostaisi osaltaan nuoria opiskelijaperheitä köyhyysrajan
yläpuolelle.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sairausvakuutuslain 11 luvun 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä joulukuuta
2004 annetun sairausvakuutuslain (1224/2004)
11 luvun 6 §:n 1 momentin johdantokappale seuraavasti:
11 luku
Päivärahaetuuksien määrä
6 §
Sairaus- ja vanhempainpäiväraha ja erityishoitoraha
edeltävän etuuden perusteella
Jos vakuutettu on sairaus- tai vanhempainpäiväraha-
tai erityishoitorahaoikeuden alkamista edeltävien neljän
kuukauden aikana saanut työttömyysturvalain mukaista
työttömyysetuutta tai julkisesta työvoimapalvelusta
annetun lain mukaista koulutustukea tai työllistämistukea
työelämävalmennukseen tai opintotukilain
mukaista opintorahaa, hänelle maksettava sairaus- ja vanhempainpäiväraha
tai erityishoitoraha on vähintään 86
prosenttia hänelle maksetun etuuden määrästä.
Tällöin ei työttömyysetuuden
ja koulutustuen määrää laskettaessa
oteta huomioon:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 25 päivänä lokakuuta
2006