PERUSTELUT

Tieliikennelain (267/1981) 37 §:n 4 momentin mukaan suuntavalojen hätävilkkukytkentää saa käyttää vain, jos ajoneuvo on onnettomuuden, vaurion tai muun pakottavan syyn johdosta jouduttu pysäyttämään sellaiseen paikkaan, jossa se voi aiheuttaa erityistä vaaraa muulle liikenteelle.

Onnettomuuden ja vaurion osalta TLL:n 37 §:n 4 momentin tulkinta on varsin yksiselitteinen, mutta käytännössä muun pakottavan syyn vuoksi pysäyttäminen on osoittautunut ongelmalliseksi tulkita niin tavallisten tienkäyttäjien kuin poliisikunnankin taholla.

Esimerkiksi Saksassa on yleisenä käytäntönä, että moottoritieliikenteen syystä tai toisesta pysähdyttyä autojonon viimeinen tienkäyttäjä varoittaa takaa tulevia tienkäyttäjiä kytkemällä päälle suuntavalojen hätävilkut. Menettely ei ole pakollista, mutta se on sallittua sikäläisen tieliikennelain (Straßenverkehrs-Ordnung) 16 §:n mukaan.

Suomessa muiden tienkäyttäjien varoittamista vastaavalla tavalla ei ole katsottu sallituksi. Tieliikennelain (267/1981) 34 §:ssä säädetään ääni- ja valomerkeistä, että milloin vaaran välttämiseksi on tarpeen, kuljettajan on annettava ääni- tai valomerkki taikka jarruvaloa käyttämällä tai muulla tavalla kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota.

Liikennevirran ollessa kokonaan pysähtynyt pelkästään jarruvaloilla tapahtuva takaa lähestyvien tienkäyttäjien varoittaminen ei välttämättä ole riittävä tapa kiinnittää muiden tienkäyttäjien huomiota. Huonoissa keliolosuhteissa voi jarruvaloilla varoittaminen sekoittua myös takasumuvalojen käyttöön. Jarruvaloilla varoittaminen ei myöskään kerro yksiselitteisesti, liikkuuko tienkäyttäjä vai onko tämä joutunut pysäyttämään ajoneuvon. Erityisesti moottoriliikenne- tai moottoriteillä ajoneuvon pysäyttäminen, olipa sen syy mikä tahansa, on myös omiaan aiheuttamaan erityistä vaaraa, koska pysäyttäminen on lähtökohtaisesti kiellettyä ja niin ollen liikenteessä noudatettavan ennalta-arvattavuuden periaatteen vastaista. Suurimmassa vaarassa on (jonon viimeinen) pysäyttämään joutunut tienkäyttäjä ja toisaalta tätä lähestyvä tienkäyttäjä.

Suuntavalojen hätävilkkukytkennän käyttö olisi edelleenkin pääsääntöisesti sallittua vain silloin, kun ajoneuvo on jouduttu pysäyttämään sellaiseen paikkaan, jossa se voi aiheuttaa erityistä vaaraa muulle liikenteelle. Tällaisiksi paikoiksi katsottaisiin ajoradan osat, joilla pysäyttäminen on omiaan aiheuttamaan erityistä vaaraa muulle liikenteelle näkyvyyden, liikennetilanteen tai muun vastaavan syyn vuoksi, sekä moottoriliikenne- ja moottoritiet, joilla pysäyttäminen on lähtökohtaisesti kiellettyä lukuun ottamatta tieliikenneasetuksen (182/1982) 6 §:n 2 momentissa mainittuja poikkeuksia (pysäköintipaikat, levähdysalueet ja linja-autopysäkit).

Poikkeuksena pääsääntöön olisi tilanne, jossa rikkoutunutta ajoneuvoa joudutaan moottoritiellä hinaamaan käyttäen köyttä, vaijeria tai muuta sellaista välinettä seuraavaan sallittuun poistumiskohtaan saakka. Muu köyttä, vaijeria tai muuta sellaista välinettä käyttäen suoritettu taikka muuhun kuin seuraavaan sallittuun poistumiskohtaan kestävä hinaaminen on kielletty tieliikenneasetuksen 4 §:n 2 momentissa. Moottoritiellä suoritettu hinaaminen on epäilyksettä omiaan aiheuttamaan erityistä vaaraa muulle liikenteelle, koska nopeusero muuhun liikennevirtaan muodostuu väistämättä huomattavaksi eikä toiminta ole ennalta-arvattavaa.

Lakialoitteessa tarkoitettu suuntavalojen hätävilkkukytkennän käyttö edellyttää erityistä vaaraa muulle liikenteelle aloitteessa kuvatuilla tavoilla. Muulloin tulee noudattaa tieliikennelain (267/1981) 34 §:n määräyksiä.