LAKIALOITE 148/2006
vp
LA 148/2006
vp - Ulla Anttila /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Laki kotitalousvähennyksestä on ollut
voimassa vuodesta 1997 alkaen. Laki antaa mahdollisuuden kotona
teetetyn työn kustannusten osittaiseen vähentämiseen
verosta. Kotitalousvähennyksen tarkoitus on ollut parantaa
työllisyyttä kannustamalla kotitalouksia teettämään
ulkopuolisilla sellaisia töitä, jotka ne aikaisemmin ovat
tehneet itse. Vähennystä on sen voimassa ollessa
laajennettu useaan otteeseen, ja se kohdistuu kodin perusparannus-
ja korjaustöihin sekä hoiva- ja hoitotyöhön.
Kotitalousvähennykseen oikeuttavalla hoiva- ja hoitotyöllä tarkoitetaan
verovelvolliseen tai hänen kanssaan samassa taloudessa
asuvaan kohdistuvaa huolenpitoa ja hoitoa. Vuodesta 2005 alkaen
vähennyksen saa myös hoiva- ja hoitotyöstä,
joka kohdistuu omiin tai puolison sekä edesmenneen puolison
vanhempiin, iso-, otto- ja kasvattivanhempiin tai näiden
puolisoihin silloinkin, kun hoiva- ja hoitotyö tapahtuu näiden
kotona eikä verovähennystä hakevan kodissa.
Sen sijaan alenevassa polvessa olevien sukulaisten käyttämässä asunnossa
tehty työ ei oikeuta vähennykseen. Tästä on
syntynyt selkeästi epäoikeudenmukainen tilanne
ja verotuksellinen epäkohta ainkakin vammaisten ja pitkäaikaissairaiden
lasten ja heidän vanhempiensa kohdalla.
Tilanteessa, jossa vammainen tai pitkäaikaissairas
aikuinen lapsi asuu omassa asunnossaan, mutta vanhemmat joutuvat
kustantamaan hänelle esimerkiksi avustajapalveluita päivittäisistä toimista
suoriutumiseen, ei vanhempien ole mahdollista saada kotitalousvähennystä tästä kustantamastaan
työstä.
Aikuinen vammainen lapsi saattaa saada kunnan kotiapua tai henkilökohtaisia
avustajapalveluita. Nämä eivät aina takaa
riittäviä perusoikeudet turvaavia palveluita,
kuten liikkumista kodin ulkopuolelle. Ongelmallisia ovat myös
tilanteet, joissa vakinainen avustaja sairastuu tai on muutoin estynyt
hoitamasta tehtäväänsä.
Usein näissä tilanteissa vammaisen henkilön vanhemmat
joutuvat joko itse toimimaan avustajina tai palkkaamaan omalla kustannuksellaan vara-avustajan
lapselleen. Hallitus ei ole esittänyt lainmuutosta, joka
turvaisi edes vaikeimmin vammaisille avustajapalvelut. Vaikka verovähennysmalli
ei voi olla ratkaisu avustajakysymykseen, voidaan verovähennyksellä helpottaa tilannetta,
jossa kaikki avustajaa tarvitsevat vammaiset henkilöt eivät
saa tarvitsemiaan palveluita.
Vanhemmilla olisi aloitteen mukaan oltava tämäntyyppisissä tilanteissa
oikeus kotitalousvähennykseen lapsen kodissa työllistetyn
puolesta, jos lapsi on vammainen tai vakavasti pitkäaikaissairas.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1992 annetun tuloverolain (1535/1992)
127 a §:n 4 momentti, sellaisena kuin
se on laissa 1273/2004, seuraavasti:
127 a §
Kotitalousvähennys
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitä 1 momentissa säädetään,
koskee myös työtä, joka on tehty verovelvollisen,
hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa vanhempien,
ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa
olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden
puolisoiden käyttämässä asunnossa
tai vapaa-ajan asunnossa. Mitä 1 momentissa säädetään,
koskee lisäksi myös työtä, joka
on tehty verovelvollisen, hänen puolisonsa tai edesmenneen
puolisonsa vakavasti pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen,
ottolapsen, kasvattilapsen tai näiden suoraan alenevassa
polvessa olevan pitkäaikaissairaan tai vammaisen sukulaisen
käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan
asunnossa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 31 päivänä lokakuuta
2006
- Ulla Anttila /vihr
- Aulis Ranta-Muotio /kesk
- Eero Lankia /kesk
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Maija Perho /kok
- Jari Vilén /kok
- Ben Zyskowicz /kok
- Suvi-Anne Siimes /vas
- Liisa Jaakonsaari /sd
- Kimmo Kiljunen /sd
- Johannes Koskinen /sd
- Ilkka Taipale /sd
- Inkeri Kerola /kesk
- Tuija Nurmi /kok
- Jouko Laxell /kok
- Heikki A. Ollila /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Janina Andersson /vihr
- Eero Reijonen /kesk
- Matti Väistö /kesk
- Erkki Pulliainen /vihr
- Jukka Vihriälä /kesk
- Jouko Skinnari /sd
- Arja Alho /sd
- Virpa Puisto /sd
- Outi Ojala /vas
- Pirkko Peltomo /sd
- Maija Rask /sd
- Säde Tahvanainen /sd
- Unto Valpas /vas
- Matti Kauppila /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Risto Kuisma /sd
- Merikukka Forsius /vihr
- Seppo Lahtela /kok
- Heidi Hautala /vihr
- Jukka Gustafsson /sd
- Veijo Puhjo /vas
- Kaarina Dromberg /kok
- Petri Salo /kok
- Leena Rauhala /kd
- Kari Uotila /vas
- Minna Lintonen /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Jaakko Laakso /vas
- Mikko Elo /sd
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Rosa Meriläinen /vihr
- Miapetra Kumpula-Natri /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Marjaana Koskinen /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Ahti Vielma /kok
- Lauri Kähkönen /sd
- Klaus Hellberg /sd
- Anne Huotari /vas
- Pertti Hemmilä /kok
- Timo Seppälä /kok
- Pia Viitanen /sd
- Timo Soini /ps
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Iivo Polvi /vas
- Jyri Häkämies /kok
- Esko Kiviranta /kesk
- Nils-Anders Granvik /r