PERUSTELUT
      
      Yleisperustelut
      
      Aloitteessa ehdotetaan säädettäväksi
         uusi laki avioliitossa synnyttävän naisen varhennetusta eläke-etuudesta.
         Aloite eläkelainsäädännön muuttamiseksi
         on merkittävä maamme eläkejärjestelmien
         kannalta, koska se vahvistaa suomalaisen työeläkejärjestelmän
         kestävyyttä suomalaisen työelämän
         tarpeita vastaavalla tavalla. Samalla aloite tekee järjestelmästä eläketurvan määräytymisen
         osalta oikeudenmukaisemman, koska sen tavoitteena on säilyttää suomalaiskansallinen
         väestö Suomessa. Lain soveltaminen lähinnä avioitumisiässä oleviin
         nuoriin naisiin on merkityksellinen myös eri-ikäisten
         henkilöiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta, koska se
         asettaa nuoremman sukupolven tasa-arvoisempaan asemaan suuren ikäluokan
         kanssa eläkejärjestelmän sisällä.
         Uusi eläke-etuuden määräytymissääntö lisäisi
         miesten ja naisten välistä yhdenvertaisuutta työelämässä,
         koska eläke laskettaisiin samalla tavalla siitä riippumatta,
         onko nainen synnyttänyt lapsia tai saanut sen jälkeistä kotihoidon
         tukea lasten hoidon takia. 
      
      
      Aloitteen tavoite suomalaisten lapsiperheiden tukemisesta vastaa
         valtion maanhankinta- ja maankäyttölainsäädännön
         säätämisen aikaisia (1945—1958)
         tavoitteita. Tuolloin Suomen valtio jälleenrakensi Suomea
         myöntämällä maksuhelpotuksia
         useampilapsisille suomalaisperheille, jotka hankkivat asutustiloja. 
      
      
      Maanhankintalain (396/1945) mukaan
         asutustilallinen, jolla oli hallintasopimusta laadittaessa vähintään
         kolme lasta, sai lainaansa maksuhelpotusta viidestä viiteentoista
         prosenttia tilan hinnasta riippuen kolmannen ja kunkin sitä seuraavan
         lapsen osalta. Jokaisesta tällaiseen perheeseen myöhemmin
         syntyvästä lapsesta annettiin yksi vapaavuosi
         lainan vuotuismaksuista eli viisi prosenttia lainan alkuperäisestä määrästä. 
      
      
      Myös maankäyttölain (359/1958)
         mukaisissa toimituksissa vuosina 1958—1977 asukkaaksi hyväksytyn
         tilallisen kanssa voitiin tehdä ensin hallintasopimus ennen
         tilan myyntiä. Tilan myyntihinnan takaisinmaksuaika voitiin
         määrätä enintään
         31 vuoden pituiseksi, ja takaisinmaksu alkoi vasta hallintasopimuksen
         voimassaolon päätyttyä. Velalliselle
         voitiin myöntää lasten lukumäärän
         perusteella maksuvapautuksia enintään viisi vuotta
         ja yhteensä enintään viisitoista vuotta. 
      
      
      Tietoa lapsilukuun perustuvien maksuhelpotusten kokonaislukumäärästä ei
         ole, mutta alueelliset selvitykset osoittavat, että lainahelpotuksen
         saaneilla asutustilallisilla oli selvästi enemmän
         lapsia kuin muilla tilallisilla ja lapset syntyivät perheisiin
         lyhyin väliajoin. Lisäksi vuosien 1948—1959
         valtion tilinpäätöstiedot osoittavat,
         että lainojen alennuksista sekä vapaavuosista
         aiheutui menoja yhteensä noin 370 miljoonaa markkaa vuoden
         2001 rahanarvossa. Korkeimmillaan menot olivat vuosina 1952—1956.
         Maksuhelpotus vaikutti siten suoraan syntyvyyden kasvuun. 
      
      
      Aloitteessa esitetty korvausmenettely vastaa hallituksen 10
         päivänä syyskuuta 2002 hyväksymää täydentävää sopimusta
         yksityisalojen työeläkejärjestelmän
         kehittämistä koskevaksi lainsäädännöksi,
         jossa hallitus samalla sitoutui antamaan esityksen eläkkeen
         karttumisesta alle kolmevuotiaan lapsen hoitoajalta sekä opiskeluajalta
         ja työeläkeratkaisua vastaavista kansaneläkemuutoksista.
      
      
      Esitetylle etuudelle on väestörakenteessa
         sekä työ- ja yrityselämässä tapahtuneiden
         muutosten takia sosiaali- ja talouspoliittista tarvetta. Tarve suomalaisten
         lapsiperheiden tukemiseen on tällä hetkellä ilmeinen
         ja maahanmuuton lisääntyessä yleisesti
         todettu tosiasia. 
      
      
      Sosiaalipoliittisesti eläke-etuudella on tarkoitus
         palkita eläkejärjestelmän kautta naisia,
         jotka saavat avioliitossa syntyneitä suomalaisia lapsia.
         Nainen olisi oikeutettu eläke-etuuteen synnyttäessään
         avioliiton aikana vähintään yhden ja enintään
         kolme lasta.  Eläke-etuus olisi naisille suoraa tulonsiirtoa,
         joka alkaisi vähintään kolme ja enintään
         seitsemän vuotta ennen lakisääteisen
         eläkeiän alkamista. 
      
      
      Etuus kohdistuisi nykyistä selkeämmin niihin perheisiin,
         joissa suomalaiskansallista väestöä on
         mahdollista lisätä nykyisestä. Lapsiperheen olisi
         helppo hahmottaa etuudesta tuleva todellinen hyöty ja tehdä sen
         perusteella perheen kannalta oikeita ratkaisuja tai valintoja. 
      
      
      Talouspoliittisesti eläke-etuutta koskevalla aloitteella
         on tarkoitus elvyttää suomalaista väestönkasvua
         ja varmistaa sen avulla riittävä suomalaisen työvoiman
         saatavuus ja yrittäjyys myös tulevaisuudessa. 
      
      
      Tilastokeskuksen 28.1.2014 julkistamien ennakkotietojen mukaan
         Suomessa syntyneiden määrä laski kolmena
         vuonna peräkkäin. Vuonna 2013 maamme väkiluku
         kasvoi 23 940 hengellä, mikä on 1 470
         henkeä vähemmän kuin vuonna 2012. Suomessa
         syntyi kaikkiaan 58 120 lasta, mikä on 1 370 lasta
         ja 2,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2012. Samanaikaisesti
         maahanmuuttajaperheiden syntyvyys Suomessa on kantaväestöön
         verrattuna kasvanut. Suomen kantaväestön kasvu
         on hidastunut erityisen merkittävästi vuosina
         1946—1950 syntyneiden suurten ikäluokkien syntyvyyslukuihin
         verrattuna. Kyseisenä ajanjaksona lapsia syntyi keskimäärin 104 700
         vuodessa eli viisi kertaa enemmän kuin tänä päivänä.
      
      
      Väestön määrän
         kasvusta jo 71 prosenttia johtuu ulkomailta Suomeen tulevista maahanmuuttajista.
         Tilastokeskuksen 6.11.2013 julkistaman tiedon mukaan ulkomaalaistaustaisia
         työllisiä oli Suomessa vuonna 2011 yhteensä 101 300. Heidän
         osuutensa kaikista työllisistä oli noin neljä prosenttia.
         Yrittäjiä ulkomaalaistaustaisista työllisistä oli
         noin 11 prosenttia. Syntyperältään ulkomaalaisista
         työllisistä alle 35-vuotiaita oli 42 prosenttia,
         mikä oli 10 prosenttiyksikköä enemmän
         verrattuna samanikäisiin syntyperältään
         suomalaisiin työllisiin.
      
      
      Väestönkasvun hidastuessa huoltosuhde on muuttumassa
         entistä negatiivisemmaksi kantaväestön
         ikääntyessä ja suomalaisen työikäisen väestön
         määrän vähentyessä.
         Huoltosuhteen epätasapainoa on pyritty korjaamaan rekrytoimalla
         yhä lisääntyvässä määrin
         Suomeen tulevia maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä.
         Ratkaisu ei kuitenkaan ole ulkomainen työvoima, vaan suomalaisen
         työvoiman varmistaminen nyt ja jatkossa.
      
      
      Talous- ja sosiaalipoliittisten tavoitteiden lisäksi
         etuus on perusteltavissa sen merkittävän eettisen
         ja kulttuurisen arvon takia. Uudistus vaikuttaisi mitä ilmeisimmin
         miesten ja naisten välisten parisuhteiden laillistamiseen
         kasvattamalla avioliitossa olevien osuutta parisuhteiden määrästä.
         Tilastokeskuksen 19.4.2013 julkistamien väestönmuutostietojen
         mukaan vuonna 2012 solmittujen avioliittojen määrä kasvoi
         hieman edellisestä vuodesta. Avioliittoja solmittiin 28
         878, mikä oli 470 enemmän kuin edellisenä vuonna.
         Avioituminen ei tilastojen mukaan nykyisin keskity selvästi
         yhteenkään ikäryhmään, vaan
         jakautuu usean ikäryhmän kesken. Vuonna 2012 ensimmäisen
         kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 30,8 vuotta
         ja miesten 33,1 vuotta. Tilastot osoittavat, että ensimmäistä avioliittoa solmivat
         henkilöt ovat vuosi vuodelta yhä vanhempia. Ensimmäisen
         kerran avioituvien naisten keski-ikä on kohonnut kahdessa
         vuosikymmenessä lähes neljä vuotta ja
         miesten hieman yli neljä vuotta. Lakialoitteen hyväksymisen
         seurauksena naisten avioitumisen keski-ikä todennäköisesti
         varhentuisi takaisin alle 30 vuoteen. Avioituvien naisten ikärakenteessa
         tapahtuvan muutoksen lisäksi aloite parantaisi avoliittoihin verrattuna
         monien synnyttävien naisten perheoikeudellista ja sosioekonomista
         asemaa. 
      
      
      Etuuden täytäntöönpano on
         hallinnollisesti helppo toteuttaa, koska työeläkejärjestelmässä käytetään
         jo nykyisin yhteisiä eläkkeenlaskentasovelluksia
         palvelujen tuottamista koskevissa menettelyissä. Myös
         etuuden saajia koskevien tietokantojen perustaminen ja tiedon kerääminen
         on helpompi toteuttaa nykyisen tietojärjestelmän
         avulla, koska etuus myönnettäisiin vasta lain
         voimaantulon jälkeen avioliiton solmiville ja synnyttäville
         naisille.
      
      
      Suomalaisen perhepolitiikan sekä työn ja yrittämisen
         kannalta on edellä todetut seikat huomioon ottaen perusteltua
         ja tarkoituksenmukaista sisällyttää varhennetun
         eläke-etuuden kaltainen järjestelmä osaksi
         Suomen nykyistä eläkejärjestelmää.
         Etuus kohdistuisi niihin perheisiin, joissa lain voimaantulon jälkeen
         miehen ja naisen välillä solmitaan tässä laissa
         tarkoitettu avioliitto ja johon syntyy 1—3 lasta.   
      
      
      Yhteiskunnalliset vaikutukset
      
      Lakialoitteen yhteiskunnalliset vaikutukset syntyvien lasten
         ja naisten eläkkeelle siirtymisen osalta näkyvät
         viiveellä ja täydellä teholla vasta pidemmällä aikavälillä.
         Aloitteen yhteiskunnallinen vaikutus näkyy ensi vaiheessa
         siinä, että laki kaventaisi naisten ja miesten
         eläketurvan välistä eroa parantamalla
         synnyttävien ja kotihoidon tukea saavien naisten eläketurvaa.
         Tämä on nyt annettavan lakialoitteen tuoma selvä parannus
         nykytilaan nähden.
      
      
      Julkistaloudelliset vaikutukset
      
      Esitetty uudistus ei alkuvaiheessa aiheuttaisi julkistaloudellisia
         kustannuksia, koska eläke-etuus konkretisoituisi vasta
         lain voimaantulon jälkeen kolmen-neljänkymmenen
         vuoden kuluttua.
      
      
      Kustannusvaikutuksia olisi mahdollista selvittää vasta
         lähempänä naisten eläke-etuuden
         alkamisajankohtaa.  Lisäksi uudistuksen vaikutus vihkimisten
         määrään ja syntyvyyden kasvuun
         sisältää suuren joukon epävarmuustekijöitä,
         minkä vuoksi laskelmat aloitteen kaikista julkistaloudellisista
         vaikutuksista on mahdollista tehdä vasta tulevien vuosikymmenten
         aikana.
      
      
      Aloitteella ei ole merkittäviä valtiontaloudellisia
         vaikutuksia etuuden maksamista koskeviin hallinnointikustannuksiin.
         Eläkelaitosten hallintoa on jo nykyisin kehitetty sellaiseksi,
         että eläkelaitosten kautta voidaan hoitaa esimerkiksi valtion
         korvaama alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta etuuden
         saajalle maksettava eläke (laki 644/2003;
         VEKL).
      
      
      Muita aloitteeseen vaikuttavia seikkoja
      
      Lain voimaantulo Ahvenanmaalla edellyttää, että lakialoitteen
         hyväksymisen jälkeen oikeusministeriössä valmistellaan
         lain nojalla tasavallan presidentin asetus Ahvenanmaan maakunnan
         tehtävistä koskien lakia avioliitossa synnyttävän
         naisen varhennetusta eläke-etuudesta.
      
      
      Yksityiskohtaiset perustelut
      
      1 §. Varhennettu eläke-etuus.
      
      Aloitteessa ehdotetaan säädettäväksi
         erillinen laki avioliitossa synnyttäviä naisia
         koskevasta varhennetusta eläke-etuudesta. Lain tarkoituksena
         on parantaa suomalaiskansallisten perheiden asemaa ja palauttaa
         perinteinen perhekäsitys kunniaan turvaamalla avioliitossa
         synnyttävälle naiselle oikeus varhennettuun eläke-etuuteen.
         Nainen olisi oikeutettu lakialoitteen kattamaan eläke-etuuteen
         aviomiehensä kanssa saamistaan kolmesta ensimmäisestä lapsesta.
      
      
      Lain mukaisen eläke-etuuden rahoituksesta vastaisi
         valtio. Naisten eläketurvaa parannettaisiin sen mukaisesti
         verorahoitteisesti.
      
      
      2 §. Varhennetun eläke-etuuden edellytykset.
      
      Säännöksessä säädettäisiin
         eläke-etuuden edellytyksistä. Säännöksen
         mukaan ainakin toisen aviopuolisoista tulisi olla Suomen kansalainen.
         Lisäksi edellytettäisiin, että nainen
         työskentelee Suomessa tai on suomalaisen työnantajan
         palveluksessa.  
      
      
      3 §. Varhennetun eläke-etuuden laskeminen.
      
      Säännös sisältäisi
         varhennettua eläke-etuutta koskevan laskentasäännön.
         Eläke-etuus varhentaisi naisen eläkeikää kolme
         vuotta, jos nainen avioliitossa ollessaan synnyttäisi perheeseen
         yhden lapsen. Jos nainen synnyttäisi avioliitossa enemmän
         kuin yhden lapsen, naisen eläke-etuus varhentuisi toisen
         lapsen syntymän takia kaksi vuotta lisää ja
         kolmannen lapsen syntymästä vielä kaksi
         vuotta. Naisen eläke-etuus voisi siten synnyttämisen
         seurauksena varhentua kolme, viisi tai seitsemän vuotta
         lakisääteiseen eläkeikään
         verrattuna.
      
      
      Eläke-etuus otettaisiin naisen eläkekertymässä laskennallisesti
         huomioon tämän lakisääteiseen
         eläkeikään asti.
      
      
      4 §. Varhennetun eläke-etuuden määrä. 
      
       Varhennetulla eläke-etuudella ei olisi vaikutusta eläkkeen
         määrään. Varhennettu kolmen,
         viiden tai seitsemän vuoden pituinen eläke-etuus
         sisällytettäisiin lakisääteiseen
         eläkeikään ja eläkkeen määrä laskettaisiin
         jonkin seuraavan lain tai eläkesäännön
         mukaisella tavalla: työntekijän eläkelaki
         (395/2006), merimieseläkelaki (1290/2006),
         yrittäjän eläkelaki (1272/2006), maatalousyrittäjän
         eläkelaki (1280/2006), valtion
         eläkelaki (1295/2006), kunnallinen
         eläkelaki (549/2003), evankelis-luterilaisen
         kirkon eläkelaki (261/2008),
         ortodoksisesta kirkosta annettu laki (985/2006),
         Kansaneläkelaitoksesta annettu laki (731/2001),
         Suomen Pankista annetun lain (214/1998)
         11 §:n 2 momentin 6 kohdan nojalla annettu eläkesääntö tai
         eräiden valtakunnassa voimassa olevien valtion eläkkeitä koskevien
         säännösten soveltamisesta Ahvenanmaan maakunnassa
         annettu maakuntalaki (ÅFS 54/2007).
      
      
      Etuuden laskemiseen tai määrään
         ei vaikuttaisi naiselle synnyttämisen jälkeen
         myönnetty kotihoidon tuki. Kun palkattomuuden syynä on lapsenhoito,
         palkattoman ajan pienentävä vaikutus eläkepalkkaan
         on estetty tässä laissa olevan erityissäännöksen
         nojalla. Suomalaisen perhepolitiikan edun mukaista on edistää lasten
         tasapainoista kehitystä puuttumatta naisten saamaan eläke-etuuteen.
         Naisen olisi kuitenkin ilmoitettava kotihoidon tukea koskevassa
         hakemuksessaan Kansaneläkelaitokselle tai kotihoidon tukea
         Ahvenanmaalla myöntävälle kunnalle, onko hän
         estynyt tekemästä ansiotyötä alle
         kolmivuotiaan lapsen hoidon vuoksi. Ilmoitus olisi tarpeen tämän
         lain mukaisen etuuskäsittelyn takia.
      
      
      5 §. Etuuden maksava eläkelaitos. 
      
       4 §:ssä viitatun lain mukainen eläkelaitos
         huolehtisi tämän lain toimeenpanosta. Tarkoituksena
         on, että menettelyn osalta noudatettaisiin soveltuvin osin
         valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta
         alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain
         (644/2003; VEKL) mukaista menettelyä. 
      
      
      Jos hakijalla on oikeus saada eläkettä Euroopan
         unionin henkilöstösääntöjen
         perusteella ja hakijan eläkeoikeus on siirretty Euroopan
         unionin eläkejärjestelmään,
         lain toimeenpanosta huolehtisi se eläkelaitos, joka vastaa
         asianomaisen eläkelain mukaan julkishallinnon palveluksessa
         olevien eläkeasioista. Menettely vastaisi VEKL:n mukaista
         menettelyä siten, kuin siitä säädetään
         laissa 473/2010.  Kunnallinen eläkelaitos
         huolehtii nykyisin EY-virkamiesten Suomen työeläkejärjestelmään
         palauttamista eläkeoikeuksista, minkä vuoksi on
         tarkoituksenmukaista, että laitos hoitaa etuuden laskemisen
         ja suorittamisen myös silloin, kun henkilön eläkeoikeus
         on siirretty EY:n eläkejärjestelmään.
         Tämän lain mukainen etuus voitaisiin suorittaa
         hakemuksesta aikaisintaan siinä vaiheessa, kun henkilöllä on
         oikeus saada eläkettä Euroopan yhteisöjen
         virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen
         ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien
         palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta sekä yhteisöjen
         virkamiehiin tilapäisesti sovellettavien erityisten toimenpiteiden
         laatimisesta annetun neuvoston asetuksen (ETY, Euratom; EHTY) N:o
         259/68 perusteella.
      
      
      6 §. Toimeenpanoa koskevat säännökset.
      
       Säännöksen mukaan eläkelaitokset
         suorittaisivat tämän lain nojalla maksettavan
         etuuden sen mukaisesti, mitä menettelystä säädetään
         lain 4 §:ssä tarkoitetussa laissa tai
         eläkesäännössä. Menettely
         olisi yhdenmukainen voimassa olevan eläkelainsäädännön
         ja nykyisen etuuskäytännön kanssa.
      
      
      Säännöksen 2 momentti vastaisi menettelyn
         ja eläkelakeja koskevien pykäläviittausten
         osalta VEKL:ia. Eläketurvakeskus antaisi hakijalle pyynnöstä päätöksen
         lain 1—4 §:ssä tarkoitetuista edellytyksistä,
         jos eläkelaitos ei olisi antanut asiasta päätöstä työntekijän
         eläkelain (395/2006;TyEL) 75 §:n
         6 momentin, merimieseläkelain (1290/2006;
         MEL) 81 §:n 6 momentin, yrittäjän eläkelain
         (1272/2006; YEL) 69 §:n 5 momentin
         tai maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006)
         75 §:n 5 momentin perusteella. 
      
      
      Työntekijöille lähetetään
         eri eläkelakien nojalla vuosittain työntekijän
         eläkeote, jossa ilmoitetaan muun muassa peruste ja aika,
         jolta etuutta karttuu tämän lain mukaan. Jos työntekijä havaitsee
         eläkeotteella olevassa tiedossa puutteen tai virheen, otteen
         toimittaneen eläkelaitoksen on työntekijän
         vaatimuksesta selvitettävä tietojen oikeellisuus.
         Työntekijällä on oikeus saada tästä valituskelpoinen
         päätös. Työntekijällä tai yrittäjällä,
         joka on saanut päätöksen jonkin edellä mainitun
         lainkohdan perusteella, ei ole tarvetta saada samasta asiasta päätöstä enää tämän
         lain perusteella. Julkisten alojen palvelussuhteessa oleville henkilöille
         on mahdollisuus saada vastaavanlainen päätös
         asiasta tämän lain perusteella.
      
      
      Säännöksen 3 momentti vastaisi myös
         voimassa olevaa VEKL:ia. Sen mukaisesti Eläketurvakeskuksen
         päätöksen osalta sovellettaisiin, mitä työntekijän
         eläkelaissa säädetään
         Eläketurvakeskuksen osalta asian käsittelystä,
         päätöksen antamisesta, tietojen saannista
         ja luovutuksesta sekä muutoksenhakumenettelystä ja
         lainvoimaisen päätöksen poistamisesta.
      
      
      Säännöksen 4 momentin mukaan Eläketurvakeskus
         olisi velvollinen rekisteröimään etuuden määräämiseksi
         tarvittavat tiedot.
      
      
      7 §. Selvityksenanto- ja ilmoitusvelvollisuus.
      
      Esityksen mukaan eläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen
         pyynnöstä hakijan olisi esitettävä selvitys
         siitä, että hän täyttää etuuden
         saamisen edellytykset. Säännös on tarpeen
         varmistamaan viranomaisille riittävät ja oikeat
         tiedot kaikissa tilanteissa.
      
      
      Säännöksen 2 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen
         ja kotihoidon tukea maksavan Ahvenanmaan kunnan olisi ilmoitettava
         Eläketurvakeskukselle hallussaan olevat 1 momentissa ja 4 §:n
         2 momentissa tarkoitetut tiedot hakijasta etuuden ratkaisemista
         varten. 
      
      
      8 §. Rahoitus.
      
      Säännöksen mukaan tämän
         lain mukaisen etuuden sekä Eläketurvakeskukselle
         ja eläkelaitoksille siitä aiheutuvat menot ja
         kulut rahoitettaisiin valtion varoista suorittamalla vuosittain
         Eläketurvakeskukselle sen hakemuksesta sosiaali- ja terveysministeriön
         vahvistamien perusteiden mukainen korvaus.  Etuus on työeläkkeestä erillinen
         osa, joka maksettaisiin työeläkkeen yhteydessä.
         Valtio rahoittaisi etuuden siitä aiheutuvine hallintokustannuksineen siinä vaiheessa,
         kun etuus tulisi työeläkkeen yhteydessä maksuun. 
      
      
      Eläketurvakeskus hyvittäisi valtiolta saatuja varoja
         eläkelaitoksille edellä mainittujen sosiaali-
         ja terveysministeriön perusteiden mukaisesti.  Valtion
         maksuliikenne hoidettaisiin Eläketurvakeskuksen kautta
         työeläkelaitoksille.
      
      
      Kansaneläkelaitoksella ja kotihoidon tukea maksaneella
         Ahvenanmaan kunnalla olisi oikeus saada korvaus 7 §:ssä tarkoitetun
         ilmoituksen tekemisestä. Kansaneläkelaitoksella
         ja Ahvenanmaan kunnalla olisi oikeus saada korvausta hoitamastaan
         tiedonvälityksestä etuuden määrittämistä varten.
      
      
      9 §. Tarkemmat säännökset.
      
       Pykälä sisältäisi asetuksenantovaltuuden.
         Varhennetusta eläke-etuudesta annettaisiin tarkemmat säännökset valtioneuvoston
         asetuksella.
      
      
      10 §. Voimaantulo.
      
      Pykälässä säädettäisiin
         lain voimaantulosta. Tarkoitus on, että laki tulisi voimaan
         heti, kun eduskunta on sen hyväksynyt ja tasavallan presidentti
         sen vahvistanut. 
      
      
      Lain voimaantulo Ahvenanmaan maakunnassa edellyttäisi
         tasavallan presidentin erikseen tämän lain nojalla
         antamaa asetusta.
      
      
      Oikeus lain 3 §:n mukaisesti laskettuun etuuteen olisi
         vasta tämän lain voimaantulon jälkeen lain
         tarkoittamassa avioliitossa synnyttävillä naisilla. 
      
      
      Ennen tämän lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä sen
         edellyttämiin toimenpiteisiin.