LAKIALOITE 150/2004 vp

LA 150/2004 vp - Jari Koskinen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki autoverolain 21 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Voimassa olevassa autoverolaissa ei ole erillisiä määräyksiä vanhojen ajoneuvojen verohelpotuksista. Nykyistä edeltäneessä autoverolaissa vanhojen autojen vero oli säädetty 30 %:iin autoveron määrästä. Useat tahot, kuten vanhojen autojen harrastajat ja myös Tulli, ovat sitä mieltä, että nykyiseen lakiin tulisi lisätä yläikäraja, jota vanhemmilta autoilta ei perittäisi autoveroa maahantuonnin yhteydessä.

Tällä hetkellä autoveron määrä perustuu ajoneuvon vähittäismyyntiarvoon. Mikäli vanhalla ajoneuvolla on esimerkiksi keräilyarvoa, joka nostaa ajoneuvon hintaa, tämä vaikuttaa myös veron määrään sitä nostavasti. Tullin kannalta tällainen arvonmäärittely on erittäin hankalaa.

Valtiontalouden kannalta vanhojen autojen autoverosta vapauttamisella ei ole juurikaan merkitystä, sillä määrällisesti niitä tuodaan maahan ehkä joitakin satoja kappaleita vuodessa ja useimpien vähittäismyyntiarvo on hyvin pieni. Lisäksi museorekisterimääräykset säätelevät tällaisten ajoneuvojen käyttöä, joten liikenneturvallisuusnäkökohdatkaan eivät ole esteenä verosta vapauttamiselle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

autoverolain 21 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 29 päivänä joulukuuta 1994 annetun autoverolain (1482/1994) 21 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 413/1997 ja 266/2003, uusi 4 momentti seuraavasti:

21 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ajoneuvo on vapaa autoverosta myös, jos ajoneuvon käyttöönotosta on kulunut enemmän kuin 25 vuotta.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2004

  • Jari Koskinen /kok
  • Jyri Häkämies /kok