Nykyisen neuvoa-antavissa kunnallisissa kansanäänestyksissä noudatettavasta menettelystä annetun lain (656/1990) 3 §:n mukaan, vaikka kyllä-ääniä on enemmän kuin ei-ääniä, tulos voidaan tulkita kuntaliitoshankkeelle kielteiseksi, koska en ota kantaa -vastaukset tulkitaan tosiasiallisesti ei-ääniksi. Kyllä-äänten määrän tulee saavuttaa yli 50 prosenttia kaikista annetuista äänistä mukaan lukien ne äänet, joissa on äänestetty tyhjää. Tämä on vastoin kansalaisten oikeustajua, ja se voi asettaa myös kuntien valtuustot kiusalliseen asemaan. Yksi esimerkki on Pattijoen kunnasta, jossa ei kumpikaan kanta, kielteinen eikä myönteinen, saanut yli 50 prosenttia annetuista äänistä.

Nykyinen käytäntö vesittää lain alkuperäisen tarkoituksen, jossa lähdetään siitä, että äänestyksessä selvitetään kuntalaisten kanta kuntaliitokseen.

Kuntalaiset tulee asettaa äänestyksessä sellaiseen päätöksentekotilanteeseen, jossa kuntaliitosehdotuksesta äänestettäessä on vain kaksi vaihtoehtoa: kyllä tai ei.

Vaatimus, että äänestäjällä tulee aina olla mahdollisuus ilmaista, ettei hän kannata mitään esitetyistä vaihtoehdoista, ei ole kuntaliitosasioissa perusteltu, sillä äänestäjä voi halutessaan olla osallistumatta vaaleihin.

Palveluiden saatavuuden ja laadun turvaamiseksi kansalaisten yhdenvertaisuuden ja taloudellisesti tehokkaan toteutumisen kannalta on tarkoituksenmukaista, että nykyinen kuntarakenne muuttuu. Tämän tulee tapahtua kuitenkin vapaaehtoisten kuntaliitosten kautta. On perusteltua, että kuntaliitoksista järjestetään kunnallinen kansanäänestys. Suomessa on vireillä nyt kymmeniä kuntaliitoshankkeita. Tämän vuoksi menettelyä kuntaliitosäänestyksistä on pikaisesti muutettava.