Eduskunnan ympäristövaliokunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitys HE 251/2002 vp. Esityksen tarkoituksena on luonnonsuojelulain säännösten tarkistaminen vastaamaan luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettua neuvoston direktiiviä 92/43/ETY (luontodirektiivi).

Lakialoitteen tarkoituksena on saattaa luonnonsuojelulain (1096/1996) 49 §:n 1 momenttiin perustuva suojelu korvausvelvollisuuden piiriin noudattamalla soveltuvin osin metsälain (1093/1996) 10 §:n mukaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen korvausperiaatteita. Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin suojelu kohdistuu luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettujen eläinlajien yksilöiden selvästi luonnossa havaittaviin lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin. Näiden hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Hallituksen esitykseen HE 251/2002 vp sisältyy mm. ehdotus, jolla Natura 2000 -verkosto lunastusmenettelyn osalta rinnastettaisiin valtioneuvoston hyväksymiin luonnonsuojeluohjelmiin. Toisaalta kuitenkaan em. lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei ole esityksessä huomioitu; mikään korvausvelvollisuus ei koske niitä.

Luonnonsuojelulain soveltamisala on yleinen. Tämä voi ääritapauksessa tarkoittaa sitä, että mitään yksityisen toteuttamaa toimenpidettä tai hanketta, joka vaikuttaa heikentävästi luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainitun lajin lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, ei missään tilanteissa voitaisi toteuttaa. Muun lain nojalla myönnetty lupa ei muuttaisi tilannetta.

Tämän vuoksi hyväksymällä lakialoite varmistetaan se, että suojelusta ei aiheudu ilman korvausta korvauskynnyksen ylittävää haittaa. Luonnonsuojelulain 49 §:ään lisättäisiin uusi 5 momentti, joka noudattaisi soveltuvin osin metsälain 11 §:n mukaista poikkeuslupaa koskevaa sääntelyä. Lainkohtaa täydennettäisiin alueellisen ympäristökeskuksen mahdollisuudella rauhoittaa lisääntymis- ja levähdyspaikka pysyvästi tai määräaikaisesti. Näin varmistettaisiin se, että poikkeusmenettelyn vuoksi ei jouduttaisi rikkomaan luontodirektiivin velvoitteita.

Jokaista lisääntymis- ja levähdyspaikkaa ei tarvitsisi yksilöidä, sillä kielto olisi voimassa suoraan lain nojalla ja viranomaismenettely käynnistyisi vain silloin, kun maanomistaja katsoo suojelusta aiheutuvan korvauskynnyksen ylittävää haittaa.

Koska rauhoituspäätös olisi suojelupäätös, josta maksettaisiin korvaus, pitäisi asiasta säätää erikseen lisäämällä korvausvelvollisuutta koskevaan luonnonsuojelulain 53 §:ään viittaus uuteen luonnonsuojelulain 49 §:n 5 momenttiin.