LAKIALOITE 166/2006
vp
LA 166/2006
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Laki ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 14 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
Puhelin- ja tekstiviestipalvelun avulla on varsin helppoa
selvittää yhdellä puhelinsoitolla tai tekstiviestillä auton
rekisterinumeron perusteella auton tekniset tiedot, vuosimalli sekä myös omistajan
ja/tai haltijan tiedot. Mikäli auton omistaa esim.
autorahoitukseen erikoistunut yritys ja auton käyttäjä on
vain sen haltija, myös tällaisen tiedon palvelu
pitää sisällään. Lain
mukaan yksittäisluovutuksena saa luovuttaa tietoja ajoneuvoista
ja niiden verotuksesta, kiinnityksestä, ajoneuvon omistajan
ja haltijan nimestä sekä osoite- ja yhteystiedoista
rekisteritunnuksen tai valmistenumeron perusteella.
Varsin monet kansalaiset ovat kummastelleet luovutettavien tietojen
yksityiskohtaisuutta ja tietojen saannin helppoutta. Asiaan liittyviä kyselyitä tulee
tietosuojavaltuutetulle kuukausittain. EU:ssa henkilön
yksityisyyteen ja hänen tietojensa rekisteröintiin
ja säilyttämiseen on kiinnitetty paljon huomiota.
Samoin yrityksissä on panostettu työntekijöiden
ja yrityksiin liittyvien tahojen yksityisyyden suojaan. Esim. erilaisin
rekisteriselostein kuvataan tarkkaan, minkä luonteisia
tietoja työntekijöistä rekisteröidään
ja kuka heidän tietojansa voi katsoa tai muuttaa. Lisäksi
joissain tilanteissa yrityksissä erikseen kysytään
työntekijöiltä suostumus tiettyjen tietojen
avoimempaan jakamiseen. Varsinaisia, esille tulleita ja selvityspyyntöön
johtaneita tietojen väärinkäyttötapauksia
liittyen autojen rekisteritietoihin ei ole ilmennyt kovinkaan paljon.
Voidaan kuitenkin vain arvailla, millaisissa tarkoituksissa rekisteritietoja
on kyselty ja miten paljon yksittäisille kansalaisille
on koitunut harmia ja ongelmia tarkkojen tietojen saannista — vaikkakaan
varsinaisia selvityspyyntöjä ei ole ollut runsaasti.
Lakia valmisteltaessa tietosuojavaltuutettu ehdotti, että yksittäin
luovutettavan tiedon osalta tietoja luovuttavalle viranomaiselle
asetettaisiin velvoite tunnistaa luovutuksensaaja ja selvittää luovutustarkoitus.
Hallituksen esityksessä kuitenkin katsottiin, ettei jokaisesta
yksittäin luovutettavasta tiedosta ole tarpeen selvittää luovutuksensaajaa
eikä tiedon käyttötarkoitusta. Vedottiin
siihen, että tarvittaessa luovutuksensaaja on selvitettävissä.
Autojen rekisteritietojen perusteella tehdään yksittäiskyselyjä vuosittain
yli 500 000. Usein rekisteritietoja käytetään
autokaupan yhteydessä tapahtuvaan ajoneuvon omistajan tai
ajoneuvon tietojen selvittämiseen. Yksittäiskyselyn yhteydessä ei
voida tällä hetkellä selvittää tiedon
kysyjää tai kysyjän käyttötarkoitusta
tiedolle. Kysely voidaan tehdä yleisöpuhelimesta,
työpaikan puhelimesta tai vaikkapa käyttäen
ennalta maksettua matkapuhelinliittymää, jolloin
ei ole mitään mahdollisuutta jäljittää tietojen
kysyjää. Myöskään tekstiviestipalvelussa
palvelun käyttäjälle ei kerrota, mitkä ovat
tietojen sallitut käyttötarkoitukset.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 14 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään ajoneuvoliikennerekisteristä 13
päivänä kesäkuuta 2003 annetun
lain (541/2003) 14 §:ään uusi
3 momentti seuraavasti:
47 §
Yksittäisten julkisten tietojen luovuttaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yksittäin luovutettavan tiedon osalta viranomaisella
on velvoite tunnistaa luovutuksensaaja ja selvittää tietojen
luovutustarkoitus.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 5 päivänä joulukuuta
2006