Uusi työsopimuslaki tuli voimaan 1.6.2001. Jo nyt on osoittautunut, että lain 7 luvun 3 §:n määräykset taloudellisista ja tuotannollisista irtisanomisperusteista eivät anna työntekijöille riittävää työsuhdeturvaa. Irtisanomisten lisäksi turvan heikkous heijastuu lomautustilanteisiin, koska työsopimuslain 5 luvun 2 §:n lomautusperusteet saavat sisältönsä hyvin pitkälle 7 luvun 3 §:n kautta.

Esimerkkinä voidaan kertoa kaarinalaisen pakkausfirman tapaus, jossa yritys loppuvuonna 2001 irtisanoi ja alkuvuonna 2002 lomautti henkilökuntaansa. Lomautukset toteutettiin siten, että työntekijät olivat lomautettuina vuorollaan joka kolmas viikko. Toimintaansa yritys harjoitti kuitenkin täysillä, koska samaan aikaan töitä lähetettiin ulkopuolisille työllistämistyönä tehtäviksi. Lopputuloksena oli tilanne, jossa työntekijät joutuivat elämään työttömyyskorvauksilla, kun uudet työntekijät tekivät työtä työllistämistuella, kuntouttavana työtoimintana, suojatyönä jne.

Työsopimuslain 7 luvun 3 §:n 1 momentissa irtisanomisperusteelta edellytetään olennaisuutta ja pysyväisyyttä ja todetaan, että työsopimusta ei saa irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin. Vaikka lainkohdan sanamuodosta voisi päätellä, että irtisanomisperusteen lainmukaisuutta harkittaessa otetaan huomioon myös työnantajan toteuttamat työtehtävien ulkoistamiset, on lain sisältö tältä osin jäänyt liian tulkinnanvaraiseksi.

Edellä mainituilla perusteilla esitetäänkin lain 7 luvun 3 §:ään lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa selkeästi todetaan irtisanomisen laillisuuteen vaikuttavan myös ennen irtisanomista tai sen jälkeen tapahtuneet työtehtävien ulkoistamiset. Vastaava tulkinta tulisi koskemaan myös lomautustilanteita työsopimuslaissa jo nyt olevan 5 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan viittaussäännöksen johdosta.