Laki rekisteröidystä parisuhteesta
tuli voimaan 1.3.2002. Lain mukaan kaksi samaa sukupuolta olevaa
henkilöä voi rekisteröidä parisuhteensa
ja saada pääsääntöisesti
samat oikeudet ja velvollisuudet kuin avioliiton solmivat mies ja
nainen.
Rekisteröidyssä parisuhteessa ei kuitenkaan ole
kaikkia samoja oikeuksia eikä velvollisuuksia kuin naisen
ja miehen avioliitossa. Rekisteröidyssä parisuhteessa
ei ole mahdollisuutta adoptoida lasta yhdessä. Laki ei
myöskään salli perheen sisäistä adoptiota
eli sitä, että parisuhteen toinen osapuoli adoptoisi
puolisonsa biologisen lapsen niin, että puolisot yhdessä olisivat lapsen
holhoojia.
Kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen perheissä asuu
lapsia, joista monilla on vain yksi juridinen vanhempi. Näiden
lasten asemaa ei turvata nykylainsäädännöllä.
Puolisot voidaan kyllä määrätä lapsen
yhteishuoltajiksi, mutta se ei aina riitä. Jos esimerkiksi
alaikäisen lapsen ainoa juridinen vanhempi kuolee, yhteishuoltajuus
lakkaa ja lapsi jää orvoksi. Tällöin
lapsen elämäntilanne on pitkään
epävakaa ja sitä leimaavat hautajaiset, perunkirjoitus,
holhoojan määrääminen, adoptioprosessi
sekä mahdolliset huoltajuusriidat kuolleen vanhemman suvun
ja kumppanin välillä. Toisaalta vain juridisella vanhemmalla
on elatusvelvollisuus suhteessa lapseen.
Rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta nimilain
säännöksiä puolison sukunimestä.
Parisuhteensa rekisteröivät puolisot eivät
voi ottaa yhteistä sukunimeä tai yhdistelmänimeä ilmoittamalla
siitä rekisteriviranomaiselle. Automaattinen oikeus yhteiseen
nimeen kuuluu vain avioliittoon.
Sosiaali- ja verolainsäädännössä käytetty
ja säännelty perhemuoto "avioliitonomainen suhde"
("avoliitto") ei sekään koske parisuhteensa rekisteröineitä pareja.
Koska avioliitto on rajattu vain naisen ja miehen väliseksi,
pidetään myös avioliitonomaisuudelle
ja avoliitolle edellytyksenä pääsääntöisesti
sitä, että kyse on naisen ja miehen välisestä suhteesta.
Rekisteröimätön, samaa sukupuolta olevien
parisuhde ei siis nykykäytännön mukaan
ole avoliitto. Avoliitolle on kuitenkin määritelty
eräitä juridisia piirteitä, jotka eivät
näin ollen koske yhdenvertaisesti kaikkia niitä vakiintuneita
parisuhteita, joissa ei ole kyse avioliitosta.
Rekisteröity parisuhde on avioliitosta erillinen oikeudellinen
instituutio. Näin ollen samansukupuoliset parit asetetaan
laissa eriarvoiseen asemaan erisukupuolisten parien kanssa. Tilanne
on verrattavissa siihen, että käytössä olisi erillinen
parisuhdelaki esimerkiksi romaneille, suomenruotsalaisille tai tummaihoisille.
Yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen edellyttää lainsäädännön
olevan sukupuolineutraalia kaikkialla, missä sukupuolierityiselle
kohtelulle ei ole riittäviä perusteluja. Nykyinen
laki voi myös jättää sukupuolivähemmistöihin
kuuluvat ihmiset, jotka eivät koe yksiselitteisesti olevansa
naisia tai miehiä, perusteetta eriarvoiseen asemaan.
Kahden miehen tai kahden naisen on mahdollista avioitua EU-maista
Hollannissa, Belgiassa ja Espanjassa sekä lisäksi
Kanadassa. Hollannissa avioliitto-oikeus samaa sukupuolta oleville pariskunnille
myönnettiin vuonna 2001, ja Belgiassa avioliitto mahdollistui
vuonna 2003. Kanada laillisti samansukupuolisten parien avioliitot
vuonna 2005. Myös Etelä-Afrikassa ja Ruotsissa
on valmisteilla sukupuolineutraali avioliittolainsäädäntö.
Espanjan lainsäädännön mukaan
kaikilla aviopareilla on samat oikeudet ja velvollisuudet. Näin
ollen laki sallii adoption myös samansukupuolisille pareille.
Hollannissa nais- tai miespari voi adoptoida lapsen, mutta ei ulkomailta.
Ruotsissa samansukupuolinen pari voi rekisteröidä suhteen,
ja rekisteröidyllä parilla on mahdollisuus adoptoida
kotimaassa.
Isossa-Britanniassa on vastikään annettu myös
kaikille avopareille, samansukupuoliset mukaan luettuina, adoptiomahdollisuus.
Islannissa, Saksassa ja Tanskassa rekisteröidyssä parisuhteessa
oleva henkilö voi adoptoida samaa sukupuolta olevan puolisonsa
lapsen.
Lakialoitteessa ehdotetaan avioliittolakia muutettavaksi sukupuolineutraaliksi
siten, että avioliitto on mahdollinen myös samaa
sukupuolta olevien henkilöiden välillä.
Tämä aiheuttaa muutoksia myös avioliittoasetukseen
sekä edellyttää rekisteröidystä parisuhteesta
annetun lain kumoamista. Lakialoitteen ehdotus turvaa lisäksi
samansukupuolisten parien ulkomailla solmittujen liittojen tunnustamisen
Suomessa.
Vaihtoehtoisesti lainsäädäntöä voitaisiin muuttaa
niin, että avioliitto ja siviililiitto eriytettäisiin
instituutioina toisistaan. Oikeus vihkiä avioliittoon varattaisiin
uskontokunnille. Niillä olisi vapaus päättää vihkimisen
ehdoista, mukaan lukien se, pitääkö puolisoiden
olla eri sukupuolta. Oikeus siviililiittoon taas olisi yhtäläinen
pariskunnille puolisoiden sukupuolesta riippumatta.