PERUSTELUT
Hippokrateen valassa velvoitetaan lääkäriä suojelemaan
sikiön elämää yhtä lailla
kuin ihmiselämää yleensä. Siinä sanotaan:
"En tule antamaan kenellekään mitään
kuolettavaa myrkkyä... Samoin en tule antamaan naiselle
sikiötä tuhoavia aineita." Maailman lääkäriliiton
vuonna 1948 antamassa ja edelleen voimassa olevassa Geneven julistuksessa
vedetään ihmiselämän alkamisen
raja hedelmöittymiseen, ja näin ollen velvoitetaan
lääkäriä suojelemaan alkiota:
"Pidän ihmiselämää, hedelmöittymisestä lähtien, mitä suurimmassa
arvossa, enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani
ihmisyyden lakeja vastaan."
Etiikka on hyvän ja pahan, oikean ja väärän pohtimista
eikä vain oikeudellisten normien noudattamista. Kun lääketieteen
yhä kehittyessä lääkäreiltä ja
myös muilta terveydenhuollon ammattihenkilöiltä edellytetään
yhä enemmän eettistä pohdintaa, heillä tulisi
olla myös oikeus toimia tämän pohdinnan
tulosten mukaisesti silloin, kun potilaan perusoikeudet, henki ja
mahdollisuus saada tarvitsemaansa hoitoa eivät tästä syystä vaarannu.
Jo ennen perusoikeusuudistusta on katsottu perustuslakivaliokunnan
kannanottojen tukevan sellaista tulkintatapaa, että virkamies
voi oikeutetusti kieltäytyä vakaumuksensa perusteella
tietystä virkatehtävästä, jos
muiden oikeudet eivät vaadi juuri kyseisen virkamiehen
suorittavan virkatehtävää. Teosta, joka
on virkatehtävien olennainen ja pysyvä osa, ei
voisi kieltäytyä (Bruun—Mäenpää—Tuori
1988, samat 1995).
Myös perusoikeuskomitea on puoltanut, että viranhaltijan
tai työntekijän vakaumusta raskauden keskeyttämiseen
liittyvissä tehtävissä terveydenhuollossa
suojattaisiin hallinnollisin järjestelyin (KM 1992:3).
Hallitus toteaa esityksessään HE 309/1993
vp, että uskonnon- ja omantunnonvapaus puoltaa
yleisesti työnjaollisia tai muita hallinnollisia järjestelyjä,
joilla vältettäisiin henkilön velvoittaminen
vakaumustaan loukkaaviin työtehtäviin. Hallitus
esittää ristiriitatilanteiden tapauskohtaista
ratkaisua, eikä katso perusoikeuden sisältävän
yleistä oikeutta kieltäytyä virkavelvollisuuksiin
kuuluvasta tehtävästä vakaumuksen perusteella.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on perusoikeusuudistuksen
yhteydessä todennut, että terveydenhuollon henkilökunnan
uskonnollista taimuuta vakaumusta on kunnioitettava. Hoitotoimenpiteestä kieltäytyminen
tulee kysymykseen siinä tapauksessa, että on muita
vaihtoehtoja. Tällaisissa tapauksissa työn järjestelyillä tai muilla
vastaavilla toimenpiteillä tulee varmistaa asianmukainen
hoito ja huolto muun henkilön suorittamana (StVL
5/1994 vp). Myös perustuslakivaliokunta
yhtyi tähän näkemykseen. Lääkäriliitonkin
kannanoton mukaan lääkärillä tulee olla
omantunnonsyistä oikeus kieltäytyä raskauden
keskeyttämisestä.
Ihmiselämän alkamisajankohdasta käydään jatkuvasti
keskustelua. Lainsäädännössämmekin
tästä on jossain määrin erilaisia
käsityksiä, sillä esimerkiksi perintökaaren
mukaan ennen testamentin tekijän kuolemaa siitetyn ja sittemmin
elävänä syntyvän hyväksi
voidaan tehdä testamentti. Ajatellaan siis, että jo
hedelmöittynyt munasolu on potentiaalinen perijä.
Suomen Lääkäriliiton eettisten periaatekysymysten
valiokunta on kannanotossaan todennut: "Jos sikiötä nimitetään
ihmiseksi hedelmöittymisestä lähtien,
jokainen raskaudenkeskeytys olisi murha." On lääkäreitä ja
sairaanhoitajia, jotka ajattelevat, että ihmiselämä alkaa
hedelmöittymisestä. Heidän vakaumuksensa
mukaan osallistuminen raskauden keskeytykseen merkitsee osallistumista
ihmisen surmaamiseen.
Lääkärin toimiessa virkamiehenä hänen
keskeisin yleinen velvollisuutensa on suorittaa virkatehtävät
henkilökohtaisesti, eikä hän saa siirtää tehtäviään
toiselle virkamiehelle, ellei erityissäännös
anna tähän mahdollisuutta. Tällöinkin
asiasta päättää ylempi viranomainen
toimivaltansa puitteissa. Virkamiehellä on samat perusoikeudet
kuin kaikilla muilla henkilöillä, eikä pelkkä virkamiesasema
tee mahdolliseksi virkamiehen perusoikeuksien rajoittamista. Perusoikeussäännökset
ovat erityisen merkityksellisiä lainsäätäjän
toiminnassa ja niistä voidaan johtaa eduskuntaan lainsäätäjänä kohdistuvia
aktiivisia toimintavelvoitteita. Koska oikeus kieltäytymisestä aborttiin
koskee erittäin keskeistä eettistä periaatetta,
elämän suojelua, terveydenhuollon henkilökunnan
omantunnon- ja vakaumuksensuoja tulisi toteuttaa lainsäädännöllä eikä jättää sitä
tapauskohtaisena
yksittäisten henkilöiden toteutettavaksi tai riippuvaiseksi
hallinnollisista järjestelyistä.
Aborttikysymyksessä on vastakkain voimakkaita eettisiä argumentteja.
Kun aborttilainsäädäntö suojaa
lähinnä niiden vakaumusta, jotka katsovat ihmisen
elämän alkavan vasta lapsen syntyessä,
on suuri vaara, että aborttiin negatiivisesti suhtautuvat
terveydenhuollon ammattihenkilöt joutuvat syrjinnän
kohteeksi uskonnosta tai muusta syystä johtuvan vakaumuksensa vuoksi.
Puuttuvan kieltäytymisoikeuden vuoksi ollaan jo nyt erittäin
lähellä syrjintää esimerkiksi
niiden lääkärien kohdalla, jotka eivät
vakaumuksensa vuoksi voi erikoistua gynekologiaan. Kuitenkin
käytännön työssä toimiminen
olisi täysin mahdollista suorittamatta raskauden keskeytyksiä.