PERUSTELUT

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain, jäljempänä asiakasmaksulaki, mukaan kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä asiakkaan maksukyvyn mukaan. Pitkäaikaisen laitoshoidon maksu peritään hoidon alkamisesta lähtien, kun ympärivuorokautisen laitoshoidon arvioidaan kestävän yli kolme kuukautta. Muutoin maksu määrätään sen jälkeen, kun henkilö on ollut laitoshoidossa yli kolme kuukautta ja hänen toimintakykynsä on heikentynyt niin, että häntä on edelleen hoidettava laitoksessa.

Hoitomaksu kuukaudessa voi olla vuoden 2010 alusta enintään 85 prosenttia hoidettavan nettotuloista. Jos laitoshoidossa on suurempituloinen puoliso, maksu on enintään 42,5 prosenttia puolisoiden yhteenlasketuista nettotuloista kuukaudessa. Tulojen vähennyksenä otetaan huomioon suoritetut elatusavut, tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset ja kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus.

Kohtuulliset toimeentuloedellytykset voidaan asiakasmaksulain 11 §:n perusteella turvata alentamalla maksua tai poistamalla se. Maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.

Toimeentulon edellytyksiin vaikuttavat muun muassa elinkustannukset, erityisesti asumismenot. Kunta voi ottaa harkintansa mukaan asumismenot huomioon maksua määrätessään, mutta laki ei tähän velvoita. Koska asumismenoja ei lakisääteisesti vähennetä, voi erityisesti yksinäinen henkilö joutua tilanteeseen, jossa hän joutuu hoitomaksujen vuoksi luopumaan asunnostaan laitoshoidon venyessä pitkäkestoiseksi. Asunnosta eli tosiasiallisesti kodista luopuminen voi puolestaan vaikuttaa henkilön motivaatioon kuntoutua enää kotona asujaksi.

Asumismenojen ottaminen huomioon ensimmäisen puolen vuoden ajalta laitoshoidon maksua määrättäessä antaisi toisaalta mahdollisuuden säilyttää asunto laitoksesta pääsyä varten ja toisaalta aikaa järjestää asunnosta luopumiseen liittyviä asioita ilman hoidettavan taloustilanteen vaarantumista. Muutos parantaisi erityisesti köyhyysriskin alla elävien yksin asuvien ikääntyneiden naisten ja vähävaraisten pariskuntien asemaa.