LAKIALOITE 20/2003
vp
LA 20/2003
vp - Raija Vahasalo /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki perusopetuslain 32 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Tammikuun 1 päivänä vuonna
1999 tuli voimaan uusi perusopetuslaki. Perusopetuslaki on yksi
kaikkiaan kahdeksasta laista, jotka yhdessä muodostavat
koulutusta koskevan lainsäädännön.
Koululainsäädännön uudistamisella
pyrittiin lisäämään vaihtoehtoja
ja siirtämään päätösvaltaa
enemmän kunnille, kouluille ja vanhemmille. Vanhemmille
on annettu enemmän sananvaltaa lastensa koulunkäynnin
suunnittelussa ja päätöksenteossa, mm.
koulupaikan päättämisessä.
Koulumatkojen osalta uudistunut lainsäädäntö ei
tehnyt muutoksia koulumatkan pituuteen. Nykyisenkin lain mukaan
oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen taikka oppilaan kuljettamista
tai saattamista varten myönnettävään riittävään
avustukseen, jos koulumatka on viittä kilometriä pidempi
tai jos se oppilaan ikä tai olosuhteet huomioon ottaen
on oppilaalle liian rasittava tai vaarallinen.
Maksutonta kuljetusta tarvitsevien määrä kasvaa,
kun pienempiä ja yleensä maaseudulla sijaitsevia
kouluja lakkautetaan ja opetusta keskitetään suurempiin
yksiköihin kasvukeskuksiin. Monen kohdalla koulumatka ylittää roimasti 5 kilometriä.
Pohjois-Suomessa koulumatkat voivat olla monta kymmentä kilometriä.
Monen kohdalla ylittyy myös lain säätämä koulumatkan
2,5 tunnin enimmäisaika, koska koulukyytejä ei
resurssien vähyyden vuoksi voida järjestää tarpeeksi
useita. Tämä rasittaa ja myös vaikeuttaa
koulunkäyntiä.
Pääosa väestöstä ja
koululaisista asuu suurissa kasvukeskuksissa. Muuttovoittoisissa
kunnissa rakennetaan kilvan uusia kouluja, asuinalueita ja liikenneyhteyksiä.
Peruskoululaiset aina ensiluokkalaisista alkaen joutuvat yhä useammin
matkaamaan pidemmälle kouluun. Pitempi koulutie lisää myös
turvattomuutta.
Koulutien turvallisuutta ei mitata kilometrimäärillä.
Lain mukaan maksuton kuljetus voidaan myöntää oppilaalle,
jonka koulumatka on vähintään 5 kilometriä.
Jos koulumatkan olosuhteet ovat liian vaaralliset, rasittavat tai
vaikeat, voidaan maksuton kuljetus järjestää,
vaikka viiden kilometrin raja ei täyttyisikään.
Koulumatka voi olla vaikea, raskas ja vaarallinen, vaikka se ei
olisikaan 5 kilometrin pituinen. Vaarana on, että kunnat
kustannussyistä eivät välttämättä ole
kovin hanakoita tarkastamaan eripituisia koulumatkoja niiden mahdollisen
rasittavuuden ja vaarallisuuden valossa.
Lainmuutoksessa esitämme, että kilometrirajaa
alennettaisiin 1—3-luokkalaisten osalta 3 kilometriin.
Lasten koulutien mittana ei ylipäänsä saisi
olla pituus vaan turvallisuus. Viiden kilometrin rajapyykki on liian
pitkä matka 7-vuotiaalle peruskoululaiselle yksin
kuljettavaksi, vaikka kulkutie olisikin turvallinen. Kaikilla vanhemmilla
ei ole mahdollisuutta saattaa lapsiaan kouluun, vaan useimmat
koululaiset menevät kouluun yksin tai kavereiden kanssa.
Lainmuutos, jossa maksuttoman koulukuljetuksen rajaa lasketaan peruskoulun
1—3-luokkalaisten osalta 5 kilometristä 3 kilometriin,
parantaisi olennaisesti kyseisten vuosiluokkien koulumatkojen turvallisuutta.
Nykyisin maksuttoman koulukuljetuksen käytännöt
vaihtelevat suuresti eri kunnissa. Olisi tärkeää,
että kaikissa kunnissa kohtelu olisi samanlaista ja kuntalaisia
kohdeltaisiin koulumatkojen maksuttomuuden osalta tasavertaisesti.
Joissain kunnissa sovelletaan jo nyt peruskoulun alimmilla luokilla
alhaisempia kilometrirajoja kuin on laissa määrätty
ja otetaan huomioon vakavammin tien vaarallisuuteen liittyvät
seikat. Kaikkien 1—3-luokkalaisten tasa-arvoinen kohtelu
täytyy turvata lailla, ja näin yhtenäistää käytännöt
maksuttoman koulukuljetuksen osalta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
perusopetuslain 32 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä elokuuta
1998 annetun perusopetuslain (628/1998)
32 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1288/1999,
seuraavasti:
32 §
Koulumatkat
Jos peruskoulun 1—3 luokkaa suorittavan, lisäopetusta
tai 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden
piirissä olevan esiopetusta saavan oppilaan koulumatka
on kolmea kilometriä pidempi ja tätä ylemmällä vuosiluokalla
olevan oppilaan viisi kilometriä pidempi tai jos se
oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu
oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, on oppilaalla
oikeus maksuttomaan kuljetukseen taikka oppilaan kuljettamista tai
saattamista varten myönnettävään
riittävään avustukseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 28 päivänä huhtikuuta
2003
- Raija Vahasalo /kok
- Marja Tiura /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Ahti Vielma /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Martin Saarikangas /kok
- Anne Holmlund /kok
- Paula Risikko /kok
- Tapani Mäkinen /kok
- Arto Satonen /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Suvi Lindén /kok
- Leena Harkimo /kok
- Pertti Hemmilä /kok