LAKIALOITE 21/2002
vp
LA 21/2002
vp - Pertti Turtiainen /vas
Tarkistettu versio 2.0
Laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla-
ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja
vapaapäivänä annetussa laissa säädetään,
että Suomen itsenäiseksi tasavallaksi julistamisen muistoksi
on joulukuun kuudes päivä yleinen juhla- ja vapaapäivä.
Lain mukaan itsenäisyyspäivä on yleinen
juhla- ja vapaapäivä.
Itsenäisyyspäiväksi lasketaan vuorokausi, joka
alkaa kello kahdestakymmenestäneljästä sanotun
päivän vastaisena yönä. Säännöllisessä kaksi-
ja kolmivuorotyössä tämä vuorokausi
voidaan kuitenkin laskea alkavaksi kuusi tuntia myöhemmin.
Yleisesti ottaen on työntekijälle maksettava itsenäisyyspäivältä,
jos se muuten olisi ollut työpäivä, täyttä työpäivää vastaava
palkka. Jos työtä tehdään päivä-,
tunti- tai urakkapalkalla, on palkan saamisen edellytyksenä kuitenkin,
että työntekijä on ollut työnantajan
työssä yhdenjaksoisesti vähintään
kuusi työpäivää lähinnä ennen
itsenäisyyspäivää.
Itsenäisyyspäivä on vuorokauden mittainen. Vuosilomalain
mukaan se on oikeus kaikille, mutta voimassa olevan lain mukaan
se ei toteudu kaikkien työntekijöiden kohdalla
tasavertaisesti. Näihin työntekijäryhmiin
kuuluvat esimerkiksi pätkätyöläiset
palvelualoilla, nuoret juuri työsuhteensa aloittaneet,
ravintolaekstraajat, sairauslomalaiset, tapaturmalomalaiset jne.
Tässä laissa epäkohta liittyy palkanmaksuun, joka
on sidottu työssäoloajan pituuteen. Yleinen käsitys
on, että siltä päivältä maksetaan
palkka, kun se olisi sattunut työntekijän työpäiväksi. Lain
mukaan palkanmaksulle on edellytyspäivät, jotka
hyvin monella työpaikalla aiheuttavat turhia epäselvyyksiä palkanmaksuun
liittyvissä tulkinnoissa ennen kaikkea pienillä työpaikoilla.
Nämä tilanteet aiheuttavat ylimääräistä asioiden
selvittelyä, johon kuluu tehokasta työaikaa ja
usein kustannusmielessä enemmän kuin ko. päivän
erimielisyyden alainen palkkamäärä. Samoin
se aiheuttaa turhaa työilmapiirin ja ihmissuhteiden heikentymistä.
Näin ollen on perusteltua muuttaa lain 3 §:n sisältöä niin,
että itsenäisyyspäivän ollessa
työntekijän työpäivä,
sairausloma- tai tapaturmalomapäivä palkka maksetaan
kaikille samoin perustein.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla-
ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan itsenäisyyspäivän
viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä 26
päivänä marraskuuta 1937 annetun lain
(388/1937) 3 §:n 1 momentti
seuraavasti:
3 §
Töiden keskeyttämisestä huolimatta
on työntekijälle maksettava itsenäisyyspäivältä,
jos se muuten olisi ollut työpäivä, täyttä työpäivää vastaava
palkka. Jos työtä tehdään päivä-,
tunti- tai urakkapalkalla, on palkan saamisen edellytyksenä kuitenkin,
että työntekijä on ollut työnantajan
työssä itsenäisyyspäivää edeltävän
työpäivän. Palkka maksetaan myös
sairauden tai tapaturman ajalta, jos päivärahaa
ei makseta muiden sopimusten perusteella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta
2002