LAKIALOITE 28/2004 vp

LA 28/2004 vp - Marja Tiura /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakimuutoksen tarkoituksena on, että vakuutuksenottaja voi siirtää henkivakuutusyhtiöstä ottamansa vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen toiseen henkivakuutusyhtiöön.

PERUSTELUT

Luonnollinen henkilö voi täydentää lakisääteistä työeläketurvaansa ottamalla vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen vakuutusyhtiölaissa tarkoitetusta henkivakuutusliikettä harjoittavasta vakuutusyhtiöstä, so. henkivakuutusyhtiöstä. Myös työnantaja voi ottaa edellä tarkoitetun vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen työntekijälleen. Vapaaehtoisia yksilöllisiä eläkevakuutuksia on nykyisin noin 500 000 kappaletta. Vapaaehtoisista yksilöllisistä eläkevakuutuksista suoritetut vakuutusmaksut ovat laajasti vähennyskelpoisia verotuksessa.

Henkivakuutusyhtiöt kilpailevat pääasiassa sijoitustoiminnan tuotoilla. Vakuutuksille jaetaan kaikille henkivakuutusyhtiöille yhteisen laskuperustekoron mukaisen tuoton lisäksi yhtiökohtaiset sijoitustoiminnan menestymiseen perustuvat hyvitykset.

Viime vuosina eri henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan menestyminen on vaihdellut voimakkaasti. Ongelmallista on tällöin, etteivät huonosti menestyneen henkivakuutusyhtiön vakuutuksenottajat ole pystyneet siirtämään vakuutustaan tehokkaammin sijoitustoimintaansa hoitaneeseen vakuutusyhtiöön. Vakuutusehdoissa on tosin takaisinostoa mahdollistavat ehdot. Kuitenkin takaisinosto on yleensä mahdollinen pelkästään seuraavissa selostettavissa tapauksissa. Työnantajan ottamissa vakuutuksissa takaisinosto sallitaan, jos työntekijän työsuhde työnantajaan päättyy tai työntekijälle järjestetään vastaavat eläke-etuudet työeläkelakien mukaisesti. Luonnollisen henkilön ottaman vakuutuksen takaisinosto on mahdollinen, jos vakuutettu on ollut pitkäaikaisesti (yli vuoden) työtön tai hänen puolisonsa on kuollut tai vakuutetun avioliitto on purkautunut.

Vakuutuksenottajien osalta vakuutusten siirtoa mahdollistavien säännösten puuttumista on pidettävä kohtuuttomana. Samalla henkivakuutusyhtiöiden välistä kilpailua rajoitetaan tarpeettomasti.

Työeläkevakuutusyhtiöistä annettua lakia, vakuutuskassalakia ja eläkesäätiölakia on nyttemmin muutettu siten, että suuremmat työnantajat voivat siirtää TEL-vakuutuskantansa myös työeläkevakuutusyhtiöstä toiminnassa olevaan tai perustettavaan eläkesäätiöön tai eläkekassaan taikka eläkekassasta eläkesäätiöön. Jo ennen lainmuutosta työnantaja on voinut siirtää TEL-vakuutuskantansa eläkesäätiöstä tai eläkekassasta työeläkevakuutusyhtiöön sekä eläkesäätiöstä eläkekassaan. Lainmuutokset tulivat voimaan 1.7.2003.

Parantaakseen vakuutuksenottajien mahdollisuutta vaihtaa henkivakuutusyhtiötä ilman taloudellisia menetyksiä ja lisätäkseen henkivakuutusyhtiöiden välistä kilpailua olisi vakuutusyhtiölakia muutettava samojen periaatteiden mukaan kuin mitä työeläkevakuutusyhtiöistä annettua lakia, vakuutuskassalakia ja eläkesäätiölakia on muutettu TEL-vakuutuskannan siirtämisen suhteen.

Vakuutusyhtiölakiin lisättäisiin siten vapaaehtoisten yksilöllisten eläkevakuutusten siirtoa toiseen henkivakuutusyhtiöön koskevat säännökset. Siirtyvä vastuuvelka vastaisi siirtyvän eläkevakuutuksen määrää. Siirtyvä vastuuvelkaa vastaava omaisuus suoritettaisiin ensisijaisesti käteisenä rahana. Siltä osin kuin se suoritettaisiin muuna omaisuutena se arvostettaisiin käypään arvoon. Vakuutuksen siirtoon ei tarvittaisi viranomaisten suostumusta, vaan vakuutuksenottajan siirtoa koskevaa hakemusta pidettäisiin riittävänä. Vakuutuksen luovuttava henkivakuutusyhtiö olisi oikeutettu perimään vakuutuksen siirtoon liittyvät välittömät kohtuulliset kulut.

Vakuutuksen siirrosta ei ole suoritettava tulo- eikä varallisuusveroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

vakuutusyhtiölain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 28 päivänä joulukuuta 1979 annettuun vakuutusyhtiölakiin (1062/1979) uusi 16 c luku seuraavasti:

16 c luku

Vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen siirtäminen vakuutusyhtiöstä toiseen

1 §

Vakuutuksenottajan hakemuksesta vakuutusyhtiön on siirrettävä vakuutuksenottajan vapaaehtoinen yksilöllinen eläkevakuutus vakuutuksenottajan osoittamaan toiseen vakuutusyhtiöön.

2 §

Edellä 1 §:ssä tarkoitettuun vakuutuksen siirtoon ei edellytetä Vakuutusvalvontaviraston suostumusta.

3 §

Vastaanottavaan vakuutusyhtiöön siirretään luovutettavan vakuutuksen osuus 10 luvun 2 §:n mukaisesta vastuuvelasta.

4 §

Vastaanottavaan vakuutusyhtiöön on siirrettävä omaisuutta 3 §:ssä tarkoitettua siirtyvää vastuuvelkaa vastaava määrä.

Siirrettävät varat koostuvat käteisestä rahasta, ellei luovuttavan vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottajan välillä toisin kirjallisesti sovita. Siltä osin kuin siirrettävät varat koostuvat omaisuudesta, se arvostetaan käypään arvoon.

5 §

Luovuttavan vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottajan on sovittava vakuutuksen siirtoajankohdasta kirjallisesti.

6 §

Vakuutuksenottaja on velvollinen korvaamaan luovuttavalle vakuutusyhtiölle vakuutuksensa siirrosta aiheutuvat kohtuulliset hallinnolliset kustannukset.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2004

  • Marja Tiura /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Petri Salo /kok
  • Tero Rönni /sd
  • Raija Vahasalo /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Lyly Rajala /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Kimmo Sasi /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Roger Jansson /r
  • Sari Essayah /kd