LAKIALOITE 33/2001
vp
LA 33/2001
vp - Ulla-Maj Wideroos /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun
lain 7 a §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun
lain muuttamisesta annettu laki (1134/1996)
tuli voimaan 1 päivänä elokuuta 1997.
Päivähoitomaksu-uudistuksen tarkoituksena oli
purkaa päivähoitomaksujen porrastuksesta aiheutunut
tuloloukku ja yhteensovittaa maksuperusteet koko maassa. Muutoksen
vuoksi yksinhuoltajat maksavat kuitenkin suurempaa päivähoitomaksua
kuin kahden huoltajan perheet. Päivähoitomaksu
määräytyy prosentuaalisesti perheen koon
ja tulojen perusteella. Maksua määrättäessä perheeseen
lasketaan samassa taloudessa asuvat vanhemmat ja enintään
kaksi päivähoitomuodon valintaoikeuden piirissä olevaa
lasta. Tämän mukainen malli perheen koon määräämiseksi
syntyi kotihoidon ja yksityisen hoidon tukeen kuuluvan hoitolisän
laskentatavasta. Malli on kuitenkin huonosti valittu, koska puolison
tuloja ei oteta huomioon varsinaista hoitorahaa laskettaessa ja
näin ollen puolison tuloilla on toisenlainen vaikutus.
Esimerkki osoittaa, että äidistä,
isästä sekä 3- ja 8-vuotiaista lapsista
koostuvan perheen, jonka bruttotulot ovat 10 000 markkaa
kuukaudessa, päivähoitomaksu on 296 markkaa, kun
taas vastaavan yksinhuoltajaperheen päivähoitomaksu
samojen tulojen perusteella on 500 markkaa. Yksinhuoltajan maksu
on toisin sanoen 41 prosenttia suurempi. Yksinhuoltajuus merkitsee paitsi
kokonaisvastuuta perheen kasvatuksesta usein myös ylimääräisiä kustannuksia
esim. lastenhoidon järjestämisestä iltaisin
jne.
Sosiaali- ja terveysministeriön tietojen mukaan muutos
on alentanut useimpien lapsiperheiden maksuja, mutta monilapsisten
perheiden ja varsinkin perheiden, joissa ainoastaan yksi lapsista
on päivähoitoiässä ja muut lapset
kouluiässä, maksut ovat nousseet. Yksinhuoltajien
suurempi päivähoitomaksu samojen tulojen perusteella
kuin kahden huoltajan perheessä ei ole perusteltu, koska
progressiivinen verotus tasoittaa tuloeroja. Yksinhuoltajien tilanteen
rinnastamiseksi kahden huoltajan perheisiin aikuisten lukumäärä ei
saisi vaikuttaa perheen koon määrittelyyn, vaan
ainoastaan päivähoitomuodon valintaoikeuden piirissä olevien
lasten lukumäärä. Tämän
vuoksi lakialoitteessa ehdotetaan päivähoitomaksutaulukon
laatimista lasten lukumäärän perusteella.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain
7 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 3 päivänä elokuuta
1992 sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992)
7 a §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1134/1996,
seuraavasti:
7 a §
Lasten päivähoidon maksu
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Maksuprosentit ja tulorajat ovat seuraavat:
| Perheen koko lasten lukumäärä |
Tuloraja
markkaa
kuukaudessa
|
Korkein maksuprosentti |
|
|
|
| 1 |
6 350 |
9,4 |
| 2 |
7 540 |
7,9 |
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 22 päivänä maaliskuuta
2001
- Ulla-Maj Wideroos /r
- Henrik Lax /r
- Klaus Bremer /r
- Nils-Anders Granvik /r
- Gunnar Jansson /r
- Christina Gestrin /r
- Pehr Löv /r
- Håkan Nordman /r