LAKIALOITE 34/2008 vp

LA 34/2008 vp - Bjarne Kallis /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki tuloverolain 43 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Tässä aloitteessa esitetään, että puun myyntituloja aletaan verottaa samalla tavalla kuin pörssiyhtiöiden maksamia osinkoja.

Yksi tämän päivän polttavimpia kysymyksiä on se, miten turvata metsäteollisuudessa 25 000 työpaikkaa. Ongelma on lähinnä raaka-aineen eli puun saannissa. Raaka-ainepula on pahentunut sen jälkeen, kun Venäjän asettamat puutullit ovat tulleet voimaan. Tuontipuun korvaaminen kotimaisella puulla onkin noussut yhdeksi keskeiseksi haasteeksi. Sitä, miten saataisiin lähes pysähdyksissä oleva puukauppa liikkeelle, ovat monet työryhmät miettineet. Esityksiäkin on annettu, mutta mitään parannusta tilanteeseen ei ole näkynyt.

Hallitus arvelee, että metsätulon lievempi verottaminen voisi olla eräs avain kauppojen syntymiselle, ja suunnittelee tästä syystä metsävähennyksen korottamista 50 prosentista 60 prosenttiin. Tämän esityksen vaikutus olisi lähinnä marginaalinen, koska se koskisi vain rajoitettua määrää kaikista metsätiloista. Jos huoli työpaikoista on aito, tulisi ennakkoluulottomasti ryhtyä merkittävämpiin toimenpiteisiin. Toimenpiteiden tulisi koskea kaikkia metsätiloja ja olla myös tuntuvia. Eräs sellainen olisi lieventää puukaupan verotusta vastaamaan pörssiyhtiöiden maksamien osinkojen verotusta.

Nimellinen veroprosentti on kaikista pääomatuloista sama 28 %, mutta julkisesti noteeratun yhtiön maksamasta osingosta katsotaan 70 % veronalaiseksi pääomatuloksi ja 30 % on verovapaata tuloa. Näiden todellinen veroprosentti onkin 19,6. Jos puukaupassa siirryttäisiin pörssiyhtiöiden osinkojen verotusta vastaavaan järjestelmään, se johtaisi todennäköisesti puukaupan virkoamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

tuloverolain 43 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 43 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1155/2005, seuraavasti:

43 §

Metsätalouden pääomatulo

Verovelvollisen omassa metsässä kasvavan runkopuun hakkuuoikeuden ensimmäisestä vastikkeellisesta luovutuksesta (pystykauppa) saadusta tulosta ja hankintakaupalla myydystä runkopuusta valmistettavasta tai valmistetusta puutavarasta, kuten tukeista, pylväistä, kuitupuusta tai haloista sekä hakkeesta saadun tulon pääomatulo-osuudesta 70 % on pääomatuloa ja 30 % verovapaata tuloa. Hankintakaupalla saadun tulon pääomatulo-osuutena pidetään puun myyntituloa vähennettynä hankintatyön arvolla. Metsätalouden pääomatuloa on myös muusta kuin runkopuusta saatu metsätalouden tulo, kuten tulo hakkuutähteiden, kantojen, muun metsäenergiapuun, koristehavujen, tienvarsikeppien, joulupuiden tai vastaavien luovutuksesta. Mitä edellä tässä momentissa säädetään, sovelletaan myös puun myyntituloon, joka on saatu kiinteistön luovutuksesta pidätetyn hakkuuoikeuden nojalla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2008.

_______________

Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2008

  • Bjarne Kallis /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Sari Palm /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Tarja Tallqvist /kd