LAKIALOITE 36/2009
vp
LA 36/2009
vp - Raimo Vistbacka /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki esitutkintalain muuttamisesta
Eduskunnalle
Oikeuteen todistajiksi haastetut henkilöt
voivat hakea valtiolta korvauksia oikeudenkäynnin heille
aiheuttamista kuluista, kuten matkakustannuksista ja ansionmenetyksistä.
Voimassa olevan lainsäädännön
mukaisesti puolestaan esitutkintavaiheessa todistajina kuultavien
henkilöiden on pyydettäessä saavuttava
poliisin tiloihin kuultaviksi ilman, että heillä on
oikeutta vaatia kuulemisesta heille aiheutuneita matkakuluja tai
ansionmenetyksiä korvattaviksi valtiolta.
Kihlakuntauudistuksen myötä poliisiasemia ja
palvelutoimistoja on lakkautettu ja poliisin toimipisteet keskittyvät
vain isoihin taajamiin, mistä on seurauksena myös
se, että todistajina poliisin kuultaviksi saapuvat ovat
yhä useammin joutuneet matkustamaan pitkän matkan
kuulustelupaikkakunnalle. Tämä tarkoittaa monen todistajan
kohdalla jopa satojen kilometrien matkan aiheuttamia matkakustannuksia
sekä usein kokonaisen "menetetyn" työpäivän
aiheuttamia ansionmenetyksiä, koska rikostutkijat työskentelevät
pääasiassa vain virka-aikana.
Kun poliisin todistajana kuultavan henkilön on kuitenkin
niin vaadittaessa pakko saapua kuultavaksi, niin olisi kohtuullista,
että hänellä olisi myös mahdollisuus
saada valtiolta korvausta syntyneistä matkakustannuksista
ja ansionmenetyksistä. Pahimmillaan nykyinen tilanne voi jopa
aiheuttaa poliisille sellaisia ongelmia, joissa esimerkiksi silminnäkijöitä ei
saada kuultaviksi, koska he eivät ilmoittaudu tai jopa
kysyttäessäkään tunnusta poliisille
omaavansa silminnäkijätietoa poliisin tutkimista
tapauksista, koska he haluavat välttää poliisiasemalla
käynnin kustannuksineen.
Lakialoite tulisi saattaa voimaan mahdollisimman pikaisesti.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
esitutkintalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 30 päivänä huhtikuuta
1987 annettuun esitutkintalakiin (449/1987)
uusi 17 a § seuraavasti:
17 a §
Edellä 17 §:n 1 momentissa tarkoitetulla henkilöllä on
oikeus saada kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista
sekä taloudellisesta
menetyksestä.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu korvaus määritellään
valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain
(666/1972) 5—7 §:n
mukaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta
2009
- Raimo Vistbacka /ps
- Timo Soini /ps
- Pentti Oinonen /ps
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps