LAKIALOITE 42/2012
vp
LA 42/2012
vp - Arja Juvonen /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki autoverolain 6 §:n ja ajoneuvoverolain 11 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
Öljypohjaisia polttoaineita käyttävät
autot ovat sekä maailmanlaajuisesti että myös
Suomessa merkittävä haitallisten hiilidioksidipäästöjen lähde.
Jatkuvasti kasvava autokanta ylläpitää ja saattaa
jopa lisätä näitä ongelmapäästöjä,
vaikka kehittyvä teknologia onnistuukin vähentämään
autokohtaisia päästöjä. Merkittävän
avun ongelmapäästöjen vähentämisessä voi
tulevaisuudessa tarjota sähköauto, koska sen käyttövoima
eli sähkö on päästöistä puhdasta
ja ympäristöystävällistä.
Sähköautostahan ei aiheudu ajon aikana lainkaan
hiilidioksidipäästöjä. Näin
voidaan vaikuttaa tervehdyttävästi suurten kaupunkien
huononevaan ilmanlaatuun ja yleisemminkin vähentää liikenteen
päästöistä osaltaan johtuvaa
maapallon ilmaston lämpenemistä.
Lainsäätäjällä onkin
tärkeistä ympäristösyistä täydet
perusteet suosia sähköautoa. Samaan suuntaan vaikuttaa
myös tietoisuus siitä, että globaalin öljyntuotannon
rajojen saavuttaminen lähestyy koko ajan. Valtiovallan
vahvasti positiivisesta suhtautumisesta sähköautoihin
tarjoaa esimerkin Viro, jossa valtio tukee vahvasti sähköautojen
ostajia, maksimissaan jopa 18 000 euron avustuksella ja
tuhannen euron arvoisella pikalaturilla.
Yksi lainsäädännön tarjoama
keino kuvattuihin ongelmiin vaikuttamiseksi on autoja koskeva verolainsäädäntö.
Säätämällä sähköautoa koskevat
auto- ja autoiluverot mahdollisimman alhaisiksi tai jopa nollatasoon
lainsäätäjä voi tehdä sähköautoista
tavallisille kansalaisille ja monille yrityksille kiinnostavan vaihtoehdon polttomoottoriautoille.
Sähköautohan on jo nykyisillä, minimissäänkin
noin 50 kilometrin latausväleillä hyvin käytännöllinen
sellaisessa henkilöauto- ja pakettiautoliikenteessä,
jossa päivittäinen työmatka tai muu käyttö jää alle mainitun
rajan. Sähköauto soveltuu erinomaisesti esimerkiksi
posti-, paketti- ja muuhun sellaiseen pientavaran jakeluun sekä huolto-
ja hoitohenkilöstön asiakaskäyntimatkoihin.
Sähköautoa verotuksellisesti suosiessaan lainsäätäjä samalla
luo taloudellisen insentiivin sähköautoteknologian
keksinnölliselle kehittämiselle niin, että sähköautojen
akkuteknologia etenisi nykyistä parempiin ratkaisuihin
akkujen koon, latautumisajan, lataamisväliaikojen ja tuotantokustannusten
suhteen. Tällöinhän sähköautojen
nykyään vielä korkea hintataso laskisi
kilpailukykyiseksi. Esimerkkinä teknologian kehityksestä voidaan
mainita, että uudemmalla ns. litiumakkutekniikalla saavutetaan
noin nelinkertainen tehopainosuhde lyijyakkuihin verrattuna. On
myös mainittava, että USA:n autoteollisuuden johtavat
toimijat ovat äskettäin muodostaneet sähköautoakkujen
energiatiheyden kehittämiseen tähtäävän
konsortion.
Autoja ja siis myös sähköautoja koskevia
veroja ovat autoverolain (1482/1994)
6 §:n mukainen ensirekisteröinnin jälkeinen
autovero sekä ajoneuvoverolain (1281/2003)
10 ja 11 §:n mukaiset vuotuinen perusvero ja päiväkohtainen käyttövoimavero.
Määrällisesti näistä merkittävin
on autovero, joka tällä hetkellä on 5,0 % auton
verotusarvosta. Ajoneuvoverolain 10 §:n mukainen
perusvero puolestaan on 1.1.2013 alkaen kaikilla sähköautoilla
43,07 euroa vuodessa, ja sanotun lain 11 §:n mukainen käyttövoimavero
on 1,5 senttiä päivää kohden
auton kokonaismassan jokaiselta alkavalta sadalta kilogrammalta.
Selostettua sähköautojen nykyverotusta voidaan
merkittävimmin keventää poistamalla edellä mainittu
ensirekisteröintiin liittyvä 5,0 %:n autovero
kokonaisuudessaan Samoin on perusteltua keventää yllä kerrottua
1,5 sentin päiväkohtaista käyttövoimaveroa
alimpaan käyttövoimaveron tasoon eli 0,5 senttiin.
Tässä lakialoitteessa esitetyillä verohelpotuksilla
ei ole valtiontalouden verokertymän kannalta merkitystä,
johtuen sähköautojen häviävän pienestä osuudesta
Suomen autokannassa. Trafin antaman tiedon mukaan Suomessa oli 30.11.2011
liikenteessä vain hieman yli toistasataa sähköautoa.
Vaikka määrä tästä lähivuosina moninkertaistunee,
lähestyttäisiin vasta yhden promillen luokkaa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
autoverolain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan autoverolain (1482/1994)
6 §:n 4 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1316/2011, seuraavasti:
6 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 1 momentissa tarkoitetun ajoneuvon käyttövoimana
on yksinomaan sähkö, autoveroa ei ole suoritettava.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
2.
Laki
ajoneuvoverolain 11 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ajoneuvoverolain (1281/2003)
11 §:n 1 momentin 2 kohdan a kohta, sellaisena kuin se on
laissa 1401/2010, seuraavasti:
11 §
Käyttövoimavero
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2) poiketen siitä, mitä 1 kohdassa
säädetään, käyttövoimaveron
määrä päivää kohden
on jokaiselta kokonaismassan alkavalta sadalta kilogrammalta:
a) 0,5 senttiä, jos ajoneuvon käyttövoima
on sähkö;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta
2012
- Arja Juvonen /ps
- Kaj Turunen /ps
- Martti Mölsä /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Ville Vähämäki /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Mika Niikko /ps
- Jari Lindström /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Pentti Kettunen /ps
- Juho Eerola /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Lauri Heikkilä /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Maria Lohela /ps
- Johanna Jurva /ps
- Laila Koskela /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Pertti Virtanen /ps
- Tom Packalén /ps
- Markku Mäntymaa /kok
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Reijo Tossavainen /ps
- Pentti Oinonen /ps
- James Hirvisaari /ps
- Reijo Hongisto /ps
- Markus Mustajärvi /vr
- Jyrki Yrttiaho /vr
- Anne Kalmari /kesk
- Ilkka Kanerva /kok
- Harri Jaskari /kok
- Jussi Halla-aho /ps
- Antti Kaikkonen /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Annika Saarikko /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Jukka Kärnä /sd
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Eeva-Maria Maijala /kesk
- Matti Saarinen /sd
- Hanna Tainio /sd
- Tuija Brax /vihr
- Hanna Mäntylä /ps
- Olli Immonen /ps
- Eero Lehti /kok
- Pentti Oinonen /ps
- Sauli Ahvenjärvi /kd
- Arto Pirttilahti /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Osmo Kokko /ps
- Kari Tolvanen /kok
- Markus Lohi /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Pauli Kiuru /kok
- Elsi Katainen /kesk
- Mikko Alatalo /kesk
- Johanna Karimäki /vihr
- Sinuhe Wallinheimo /kok
- Merja Kuusisto /sd
- Tytti Tuppurainen /sd
- Jari Myllykoski /vas
- Mikael Jungner /sd
- Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
- Aila Paloniemi /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Antti Lindtman /sd
- Mika Kari /sd
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Esko Kiviranta /kesk