PERUSTELUT

Nuorten 15—24-vuotiaiden työttömyystaso on maassamme huolestuttavan korkealla, ja suunta on viime vuosina ollut nouseva. Työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksen mukaan nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli tämän vuoden huhtikuussa 6 600 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa eli yhteensä 34 800. Näiden lukujen ulkopuolelle jää vielä tuhansia nuoria, jotka eivät ole ilmoittautuneet työttömiksi. Tilastokeskuksen viimeisimmän työvoimatutkimuksen mukaan alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli huhtikuussa 24,4 prosenttia, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. 15—24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus samanikäisestä väestöstä oli 12,6 prosenttia. Näistä nuorista työttömistä noin kolmasosalla on takanaan vain peruskoulu.

Nuorten kasvanut työttömyys on lisännyt myös alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen saajien määrää. Pelkästään Helsingissä oli vuonna 2012 yli 9 000 toimeentulotuella pääsääntöisesti elävää nuorta, joista moni on erittäin vakavassa syrjäytymisvaarassa. Kuluvana vuonna nuorten määrä on edelleen kasvussa. Näiden nuorten kannalta on hyvin ongelmallista, että he voivat hakea pitkiäkin aikoja toimeentulotukea tapaamatta koskaan sosiaalityöntekijää kasvotusten. Kukaan ei siis oikein tiedä, keitä nämä nuoret todella ovat tai mikä heidän mahdollinen ongelmansa on, oikeasta tuen tai hoidon tarpeesta puhumattakaan.

Vuoden 2013 alusta voimaan tullut nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista, joilla pyritään estämään nuorten syrjäytymistä. Nuorisotakuu lupaa jokaiselle alle 25-vuotiaalle sekä alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuu kaikkine toiminteineen on iso askel nuorten syrjäytymisen estämiseksi, mutta hallituksen tavoittelemien tulosten saavuttamiseksi tarvitaan vielä muitakin toimenpiteitä, sillä nuorisotakuun välineet eivät nykyisellään tavoita kaikkia näitä nuoria.

Nuorten työttömyyden takana on työ- ja koulutuspaikan saamisen vaikeuden lisäksi merkittäviä sosiaalisia tekijöitä, jotka estävät työllistymisen. Näiden esteiden vähentämiseen tarvitaan sosiaalityötä nuorten kanssa, jotta nuorisotakuun tavoitteet voisivat toteutua myös niiden nuorten kohdalla, jotka elävät tänä päivänä yhteiskunnan valtavirran ulkopuolella tai joiden omat voimavarat, kyvyt ja todellinen kunto eivät riitä työ- ja elinkeinotoimistojen eivätkä edes työvoiman palvelukeskusten palvelujen käyttämiseen.

Nuoret ovat olleet viime päiviin saakka marginaalisessa asemassa sosiaalityössä. Nuoruus on jäänyt lapsuuden ja lastensuojelun varjoon. Käytännössä lastensuojelu on pystynyt vastaamaan vain kaikkein kiireellisimpiin ja vakavimpiin lasten ja nuorten tuen, avun ja huolenpidon tarpeisiin. Siten monien nuorten oman elämän ja tulevaisuudennäkymien selkiyttämiseen tarvittava ulkopuolisen tuen, huolenpidon ja kuntoutuksen tarve on tullut esille vasta nuoren tullessa toimeentulotuen piiriin täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Toimeentulotukilain mukaan asiakkaalla on oikeus tavata sosiaalialan ammattilainen, mutta laki ei velvoita tähän kumpaakaan osapuolta. Ilman tuloja oleva nuori voi näin hakea toimeentulotukea kirjallisesti pitkiäkin aikoja ilman, että hänen tarvitsee koskaan tavata sosiaalityöntekijää tai -ohjaajaa kasvotusten. Toimeentulolain säännökset eivät nykyisessä muodossaan edistä sellaista nuorten tukemista, jolla sosiaaliviranomaisen aktiivinen puuttuminen voisi toimia nuorten parhaaksi. Toimeentulotukikierteeseen jumiutuneiden nuorten auttamiseksi olisi tärkeää, että sosiaalityöntekijät tai -ohjaajat tapaisivat henkilökohtaisesti kaikki alle 25-vuotiaat toimeentulotukea hakevat nuoret ja kertoisivat heille mahdollisuuksista saada tukea ja kannustaisivat nuorta tämän omien mielenkiinnon kohteiden, vahvuuksien ja tulevaisuudennäkymien selkiinnyttämisessä. Ratkaisuksi tähän eivät pelkät työllistämispalvelut eikä toimeentulotuki ilman siihen liittyvää sosiaalityötä riitä. Nuori saattaa tarvita sosiaalialan ammattilaisen tukea vuosiakin ennen kuin on kykenevä käyttämään nuorten yleisiä palveluja.

Velvollisuutta henkilökohtaiseen tapaamiseen ei sosiaalityöntekijällä tai -ohjaajalla tulisi kuitenkaan olla, jos sen järjestäminen voitaisiin katsoa olosuhteet huomioiden tarpeettomaksi. Tällaisia tilanteita olisivat esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa opiskelijat hakevat toimeentulotukea kesäkuukausiksi opintotuen keskeytymisen taikka ansiotulojen tai muiden tulojen puuttumisen vuoksi.

Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 5—7 §:n mukaan sosiaalihuollon henkilöstön on selvitettävä asiakkaalle hänen tilanteeseensa sopivat vaihtoehdot ja niiden vaikutukset sekä laadittava asiakkaan kanssa yhteisymmärryksessä palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma, jollei suunnitelman laatiminen ole ilmeisen tarpeetonta. Nämä säännökset yhdessä nyt toimeentulotukilakiin esitetyn muutoksen kanssa muodostaisivat sellaisen kokonaisuuden, jonka avulla myös kaikkein syrjäytyneimpien nuorten kohdalla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet onnistua nuorisotakuun tavoitteiden saavuttamisessa. Koulutuksen, työelämän ja työ- ja elinkeinotoimiston toimenpiteiden ulkopuolella olevan toimeentulotuen varassa elävän nuoren tapaaminen henkilökohtaisesti mahdollistaa nuoren elämäntilanteen sekä tuen ja palvelujen tarpeiden selvittämisen sekä suunnitelmallisen tuen antamisen ja ohjaamisen tarvittaviin palveluihin. Esitetyn lakimuutoksen toimenpiteet luovat siten perustan ja sillan nuorisotakuun tarkoittamille toimenpiteille juuri kaikkein heikoimmassa asemassa oleville nuorille, jotka muutoin jäävät niiden ulkopuolelle. Nuorisotakuusta sen nykyisessä muodossaan on jäänyt puuttumaan tämä tärkeä osatoiminta.

Monissa kunnissa on jo pyritty vastaamaan näihin nuorten syrjäytymistä estäviin tarpeisiin antamalla sisäisiä ohjeistuksia nuorten, alle 25-vuotiaiden toimeentulotukiasiakkaiden priorisoinnista siten, että heidät pyritään tapaamaan henkilökohtaisesti. Lisäksi muun muassa Helsingin kaupunki on organisoinut sosiaalitoimen uudelleen siten, että nimenomaan ylemmän korkeakoulutuksen saaneet sosiaalityöntekijät vastaavat nuorten toimeentulotukiasioista. Näin ammattitaitoa on pyritty kohdentamaan sinne, missä tarve on suuri. Kuntien hyvä tahto puuttua ongelmiin ei kuitenkaan yksin riitä, jos nuorten priorisointiin ja syrjäytymisen ehkäisemiseen tähtäävään työhön ei riitä taloudellisia resursseja. Tämän vuoksi on tarpeen lain tasolla velvoittaa sosiaalityöntekijät tai -ohjaajat tapaamaan nuoret toimeentulotukiasiakkaat henkilökohtaisesti, jotta myös resurssit tälle työlle saadaan mitoitettua.