PERUSTELUT
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alkoholimainonnan
rajoituksia selvittänyt työryhmä katsoo,
että erityisen tärkeää on ehkäistä lasten
ja nuorten alkoholin käyttöä ja myöhentää alkoholin
käytön aloitusikää. Työryhmän
enemmistön mukaan alkoholin mielikuvamainontaan ei tässä vaiheessa
ole tarkoituksenmukaista tehdä lainsäädäntömuutoksia.
Tätä päätöstä ei
voida pitää tyydyttävänä.
Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan
kuin lailla tarkemmin säädetään,
jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut
ja edistettävä väestön terveyttä.
Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen
huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi
ja yksilöllinen kasvu.
Alkoholi on yksi suurimmista kansanterveysongelmien aiheuttajista
Suomessa. Erityisen huolestuttavaa on lasten ja nuorten alkoholin käytön
yleisyys sekä alhainen aloitusikä. Lukuisissa
tutkimuksissa on vahvistettu alkoholiongelmien määrän
olevan riippuvainen kokonaiskulutuksen määrästä.
Usein syy juomiseen nähdään pelkästään
yksilön valinnoissa. Tutkimukset kuitenkin osoittavat,
että alkoholijuomien hinnan korottaminen sekä saatavuuden
ja mielikuvamainonnan rajoittaminen ovat tehokkaimmat keinot vähentää alkoholin
kokonaiskulutusta.
Myös yleinen mielipide puoltaa mainontarajoituksia.
59 % suomalaisista haluaisi kieltää alkoholin
mielikuvamainonnan (Suomalaisten alkoholiasenteet 2008). Suomi on
myös erilaisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä ohjelmaluonnoksissa
sitoutunut lasten ja nuorten suojelemiseen ja alkoholihaittojen
vähentämiseen.
Lapset ja nuoret altistuvat edelleenkin alkoholin mielikuvamainonnalle,
jossa alkoholin kokeilusta ja käytöstä välittyvä mielikuva
on yhdessä tupakoinnin kanssa omiaan madaltamaan kynnystä myös
huumeiden ja erityisesti kannabiksen kokeiluun. Suomalaiset nuoret
altistuvat tällä hetkellä lähes
jatkuvalle alkoholimainonnalle, vaikka laki kieltää alkoholin
mainostamisen alaikäisille. 13—17-vuotiaista suomalaisista
alkoholimainontaa on nähnyt lähes jokainen ja noin
75 % on todennäköisesti lähes
jatkuvasti alttiina alkoholimainonnalle (Suomen Ash ry, TNS Gallupin
tutkimus 2009). Alkoholimainonta lisää nuorten
juomista, sillä se lisää jo juovien nuorten
juomista sekä alentaa aloittamisikää.
Tutkijat ovat huolissaan nuorten alkoholin käytön
kehityksessä kahden viime vuoden aikana tapahtuneista muutoksista,
jotka viittaavat myönteisen kehityksen pysähtymiseen
ja jopa kääntymiseen terveyden kannalta kielteisempään
suuntaan. Nuorten terveystapatutkimuksen 2009 mukaan humalajuomisen
laskusuunta on taittunut. Tosihumalaan itsensä vähintään
kerran kuukaudessa juovien 18-vuotiaiden osuus on koko 30-vuotisen
tutkimusjakson korkein. Samaan aikaan raittiiden nuorten määrä on
vähentynyt. Tutkijoiden mukaan alkoholimainontaa tulisikin
tehokkaasti rajoittaa. Toisin kuin Suomessa, esimerkiksi Ruotsissa
näin on toimittukin.
Myös STM:n työryhmän muistiossa on
todettu alkoholimainonnan selvä yhteys nuorten juomiseen.
Nuoriin vetoavat mainoksissa erityisesti musiikki, henkilöhahmot,
tarinat ja huumori. Vähiten nuoret pitävät
alkoholimainoksista, joissa on vain tuotetietoa. Nuoret, jotka pitävät alkoholimainoksista
enemmän kuin muut, uskovat alkoholin käytöllä olevan
enemmän myönteisiä seurauksia, arvioivat
toveriensa suhtautuvan alkoholiin myönteisemmin ja käyttävän
alkoholia enemmän, aikovat vanhemmaksi kasvettuaan käyttää alkoholia
useammin ja käyttävät sitä tulevaisuudessa
todennäköisemmin (Anderson 2007). Koska tietynlaisten
sisältöpiirteiden, mainoksista pitämisen,
alkoholiin suhtautumisen ja juomisaikomusten välillä vallitsee
yhteys ja koska asenteiden ja juomisaikomusten yhteydestä tosiasialliseen
alkoholinkäyttöön on jonkin verran näyttöä,
on syytä olettaa, että muuttamalla alkoholimainontaa
nuoriin vähemmän vetoavaksi voitaisiin myös
vähentää alkoholihaittoja.
Suomi on kansainvälisesti velvoittautunut tahoihin,
jotka ovat tunnustaneet mainonnan vaatimukset ja vaativat mainonnan
rajoittamista. Suomea WHO:n jäsenmaana koskevat suositukset,
joiden mukaan kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus varttua ympäristössä,
joka on suojattu niin pitkälle kuin mahdollista alkoholijuomien markkinoinnilta.
EU:n neuvoston suosituksessa lasten ja nuorten alkoholinkäytöstä (2001/458/EY)
kehotetaan jäsenvaltioita varmistamaan, että alkoholijuomia
ei mainosteta niin, että mainokset houkuttelisivat lapsia
ja nuoria. Suosituksessa kiinnitetään erityistä huomiota
sponsorointiin ja mainontaan, joka tavoittaa huomattavan määrän
lapsia ja nuoria. EU:n strategiassa jäsenvaltioiden tukemiseksi
alkoholihaittojen vähentämisessä vuodelta
2006 nimetään nuoriin vaikuttavan alkoholin mainonnan rajoittaminen
yhdeksi hyväksi käytännöksi. YK:n
lasten oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsella on oikeus saada
tiedotusvälineiden kautta sellaista tietoa, joka on tärkeää hänen kehityksensä ja
hyvinvointinsa kannalta. Lasta tulee suojella hänen hyvinvointinsa
kannalta vahingolliselta tiedolta ja aineistolta.
Kansallinen alkoholilainsäädäntömme
ei riittävällä tavalla suojaa lapsia
ja nuoria. Toinen ongelma alkoholijuomien mainonnassa on nykyisten
säädösten epäselvyys ja tulkinnanvaraisuus.
Tämä on tullut työryhmän työn
aikana selkeästi ilmi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontaviraston Valviran kannanotoissa, jotka löytyvät
työryhmämuistion liitteestä. Nykyinen
lista kielletyistä mainontatavoista on lähes suora käännös
EU:n ns. TV without frontiers -direktiivistä (89/552/ETY,
nyt 2007/65/EY). Lainkohdan tulkinnanvaraisuus
ja epäselvyys aiheuttaa myös sen, että alkoholiteollisuuden
ja mainostajien kannalta tilanne on hankala. He eivät voi etukäteen
kovinkaan varmasti tietää, minkälainen
mainonta on sallittua.
Alkoholilakia tulisi muuttaa siten, että mietojen alkoholijuomien
mainonta rajataan pelkästään tuotteista
annettavaan tuotetietoon. Tämä tarkoittaisi sitä,
että kun voimassa olevassa laissa luetteloidaan kielletyt
mainonnan elementit mainonnan ollessa muutoin sallittua, uudistuksessa
määriteltäisiin ne tuotetietoihin kuuluvat seikat,
joita tuotteesta saadaan esittää mainonnan ollessa
muutoin kiellettyä. Tällä tavoin siirryttäisiin
nykyisestä ns. negatiivilistasta ns. positiivilistaan.
Laissa määriteltäisiin yksiselitteisesti,
mitä tuotetieto tarkoittaa. Tuotetiedolla tarkoitettaisiin
lähinnä sitä, että alkoholijuomien
mainonnassa voidaan kertoa tuotteen yksilöintiin, hintaan
ja ominaisuuksiin liittyvät kuluttajille merkitykselliset
tiedot.