LAKIALOITE 65/2007
         vp
      
      LA 65/2007
            vp - Päivi Räsänen /kd ym.
      
      Tarkistettu versio 2.1
      Laki sairausvakuutuslain 9 luvun 11 ja 12 §:n muuttamisesta
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
      
      Aloitteessa ehdotetaan sairausvakuutuslakia (1224/2004)
         muutettavaksi siten, että adoptiovanhempien vanhempainrahakausi
         laajennetaan biologisten vanhempien äitiys- ja vanhempainrahakauden
         pituiseksi eli 263 päivään. Aika laskettaisiin
         lapsen saapumisesta perheeseen tai siitä, kun lasta on
         lähdetty noutamaan syntymämaastaan. Aloitteessa
         ehdotetaan myös vanhempainrahan saamisen ehtona olevan
         adoptiolapsen seitsemän vuoden ikärajan nostamista
         kymmeneen vuoteen.
      
      
    
   
   
      
      PERUSTELUT
      
      Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
         on ottanut ottovanhempien asemaan kantaa lausunnossaan TyVL
            22/2006 vp. Valiokunta toteaa, että ottolapsiperheiden
         yhdenvertaisen kohtelun kannalta olisi perusteltua, että ottovanhempien
         vanhempainrahakausi olisi samanpituinen kuin muillakin vanhemmilla
         eli 263 päivää ja että oikeus
         vanhempainrahaan tulisi ulottaa 0—9-vuotiaina Suomeen tulevien
         adoptiolasten vanhempiin. Valtiontalouden kannalta muutosten merkitys
         olisi vähäinen, mutta adoptiolapsen hyvinvoinnin
         ja sopeutumisen varmistamisen kannalta merkittävä.
      
      
      Perhevapaa tulisi nähdä lapsen oikeutena,
         ja yhteiskunnan panostuksen kaikkiin lapsiin tulisi olla vastaava.
         Biologisen lapsen kohdalla äitiyslomalla mahdollistetaan äidin
         lepo lapsen parhaaksi raskausajan lopulla. Samoin ottolapsen kohdalla
         tulisi mahdollistaa pidempi sopeutumisaika perheeseen. Adoptiolapsi
         on aina kokenut menetyksiä, ensin biologisesta äidistä tai perheestä ja
         mahdollisesti vielä lastenkodin hoitajista tai sijaisperheestä.
         Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää saada
         kiinnittyä uuteen perheeseen, ennen kuin lapsen elämään
         tulee jälleen uusia hoitajia.
      
      
      Adoptiovanhemmat eivät ole tasavertaisessa asemassa
         biologisten vanhempien kanssa perhevapaiden suhteen. Biologisen äidin äitiyspäivärahakausi
         kestää 105 arkipäivää ja
         sen jälkeinen vanhempainrahakausi 158 arkipäivää.
         Yhteensä tämä tekee 263 arkipäivää.
         Vanhempainrahaa maksetaan periaatteessa myös ottovanhemmalle jokaiselta
         arkipäivältä siihen saakka, kunnes lapsen
         syntymäpäivää seuraavasta arkipäivästä on
         kulunut 234 arkipäivää. Tätä maksimiaikaa
         ei kuitenkaan voi käytännössä hyödyntää,
         koska Suomessa syntynyt lapsi muuttaa adoptioperheeseen yleensä vasta
         biologisen äidin kahdeksan viikon harkinta-ajan jälkeen.
         Nuorimmat lapset ovat myös kansainvälisessä adoptiossa
         jo muutaman kuukauden ikäisiä perheeseen tullessaan.
         Oikeuden ottovanhemman vanhempainrahaan tulisi alkaa kotimaisessa
         adoptiossa lapsen saapuessa perheeseen.  Ulkomaisessa adoptiossa
         oikeus vanhempainrahaan alkaisi jo lähdettäessä noutamaan
         lasta.
      
      
      Seitsemän vuotta täyttäneen ottolapsen
         vanhempi joutuu käytännön syistä pitämään
         palkatonta vapaata adoption alussa. Keskeisintä ensimmäisen
         yhteisen vuoden aikana on saada alulle turvallisen kiintymyssuhteen
         kehittyminen lapsen ja vanhemman välille. Palkattoman vapaan
         pitäminen on vanhemmille merkittävä taloudellinen
         rasite. On tärkeää, että myös
         yli seitsemänvuotiaana adoptoitavan lapsen vanhemmille
         taataan vanhempainrahakausi.
      
      
      Lainmuutoksen aiheuttamat lisäkustannukset ovat noin
         1 000 000 euroa.
      
      
      Aloite on osa kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän
         vaihtoehtobudjettia.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
      
      
      
         
         
            
            
               
               Laki
               
               sairausvakuutuslain 9 luvun 12 §:n muuttamisesta
               
            
            
            
            Eduskunnan päätöksen mukaisesti
            
            
               muutetaan 21 päivänä joulukuuta
               2004 annetun sairausvakuutuslain (1224/2004)
               9 luvun 11 §:n 1 momentti ja 12 §:n
               1 momentti, sellaisena kuin niistä on 12 §:n
               1 momentti laissa 1342/2006, seuraavasti:
            
            
            
            
               
               
                  
                  9 luku
                  
                  Vanhempainpäivärahat
                  
                
               
               
                  
                  11 §
                  
                  Ottovanhemman vanhempain- ja isyysraha
                  
                  Ottovanhemman vanhempainrahaan ja osittaiseen vanhempainrahaan
                     on oikeus vakuutetulla, joka on ottanut hoitoonsa kymmentä vuotta nuoremman
                     lapsen tarkoituksenaan ottaa hänet ottolapsekseen edellyttäen,
                     että hän osallistuu lapsen hoitoon eikä ole
                     ansiotyössä tai muussa omassa työssä lukuun
                     ottamatta omassa kotitaloudessa suoritettavaa työtä.
                     Oikeutta ottovanhemman vanhempainrahaan ei kuitenkaan ole vakuutetulla,
                     joka on ottanut ottolapsekseen vuotta vanhemman lapsen ja on avioliitossa
                     tai avioliittoa solmimatta elää ottolapseksi otettavan
                     lapsen vanhemman tai ottovanhemman kanssa yhteisessä taloudessa.
                  
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
               
                  
                  12 §
                  
                  Ottovanhemman vanhempainrahakausi
                  
                  Ottolapsen hoidon johdosta ottovanhemmalle tai hänen
                     aviopuolisolleen maksetaan vanhempainrahaa tai osittaista vanhempainrahaa
                     ajalta, jonka lapsen hoito jatkuu, kunnes lapsen saapumisesta adoptioperheeseen
                     tai lapsen noutamiseksi syntymämaastaan tarvittavan matkan
                     alkamisesta on kulunut 263 arkipäivää.
                     Vanhempainrahakautta pidennetään siten
                     kuin 10 §:n 3 momentissa säädetään,
                     jos samalla kertaa on otettu hoidettavaksi useampia ottolapsia.
                  
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
               _______________
               
               
                  
                  Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta
                     2008.
                  
                  
                
               
             
            
            _______________
            
          
         
       
      
    
   
   
      Helsingissä 21 päivänä syyskuuta
         2007
      
      
         - Päivi Räsänen /kd
- Leena Rauhala /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Sari Palm /kd
- Bjarne Kallis /kd