LAKIALOITE 66/2001
vp
LA 66/2001
vp - Christina Gestrin /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Laki koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta
Eduskunnalle
Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoa
on kehitettävä. Pienet koululaiset, jotka viettävät paljon
aikaa omin päin ilman aikuisen valvontaa, tuntevat itsensä usein
huolestuneiksi ja turvattomiksi. Viidennes suomalaisista lapsista
ja nuorista kärsii heidän arkipäiväänsä vaikuttavista
mielenterveysongelmista. Kyseessä on realiteetti, jota
emme saa hyväksyä. Koko yhteiskunnan on otettava
vastuunsa ja lähdettävä aktiivisesti
torjumaan yhteiskunnassamme lasten parissa yhä laajemmalle
levinnyttä turvattomuutta, joka ilmenee alkoholin ja huumeiden
väärinkäyttönä ja väkivaltaisena
käyttäytymisenä.
Monet koululaiset joutuvat viettämään
aamu- ja iltapäivänsä yksin ilman aikuisen
valvontaa ja aikuisten läsnäolon tuomaa turvallisuutta.
Perheet tuntevat suurta huolta, koska taloudelliset tai muut syyt
pakottavat vanhemmat työhön sillä seurauksella,
että lapset jäävät usein vaille
aikuista seuraa.
Hallitusohjelma lupaa, että pienten koululaisten aamu-
ja iltapäivähoitoa kehitetään.
Vanhempien mahdollisuuksien parantaminen työn ja perhe-elämän
yhteensovittamiseen otettiin myös selkeästi esiin
hallituksen tavoite- ja toimintaohjelmassa vuosiksi 2000—2003.
Tällä alueella on käynnissä erilaisia
hankkeita, ja opetusministeriö myöntää,
että aamu- ja iltapäivähoidon rahoitukselle
tulisi luoda vakaampi pohja. Kaikista näistä lupauksista
huolimatta aamu- ja iltapäivähoidon tarjonta vaihtelee
voimakkaasti eri kunnissa. Yhtenä selkeänä syynä tähän
on se tosiseikka, että kunnat eivät ole lain mukaan
velvollisia huolehtimaan aamu- ja iltapäivähoidon
tarjoamisesta. Myös OECD on raportissaan suomalaisesta
varhaiskasvatusjärjestelmästä "Early Childhood
Education and Care Policy in Finland" antanut Suomelle huomautuksen
iltapäivähoidon puutteista.
Tämä lakialoite tarjoaa jokaiselle lapselle
oikeuden turvalliseen ja virikkeelliseen vapaa-aikaan ennen koulua
ja koulun jälkeen ja velvoittaa kunnat vastaamaan aamu-
ja iltapäivähoidosta. Tarkoituksena on, että toimintaa
voivat myös järjestää erilaiset
yksityiset organisaatiot.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1 §
Jokainen kunta vastaa siitä, että Suomessa
ja vakinaisesti kunnassa asuville lapsille tarjotaan aamu- ja iltapäivähoitoa.
Toiminta voidaan myös järjestää yksityisesti
tai yhteistyössä toisen kunnan kanssa.
2 §
Koululaisilla on kymmenen vuoden ikään saakka
oikeus aamu- ja iltapäivähoitoon.
Aamu- ja iltapäivähoito on järjestettävä kunnan
virallisilla kielillä. Lapsen huoltaja saa valita hoitokielen.
3 §
Aamu- ja iltapäivähoito toteutetaan avoimena
vapaa-ajantoimintana, kuten kerhoina, leikkitoimintana tai muuna
aamu- ja iltapäivätoimintana. Lapsia otetaan aamu-
ja iltapäivähoitoon siksi ajaksi päivää,
jona he eivät ole koulussa ja koululomien aikana perheen
tarpeiden mukaisesti.
Aamu- ja iltapäivähoito on järjestettävä lapsiystävällisessä ja
turvallisessa ympäristössä.
4 §
Aamu- ja iltapäivähoidon tehtävänä on
täydentää koulua sekä tarjota
lapsille turvallista vapaa-aikaa ja lapsen kehitykselle virikkeellistä toimintaa.
Toimintaa ohjaavat aikuiset, joilla on tehtävään
sopiva koulutus tai kokemus.
Lapsiryhmien tulee olla lasten yksilölliset tarpeet
huomioon ottaen koostumukseltaan ja kooltaan sopivia.
5 §
Aamu- ja iltapäivähoitoa on tarjottava tarvittavassa
laajuudessa ottaen huomioon vanhempien ansiotyö tai
opinnot tai lapsen oma tarve.
6 §
Kunnan on tarjottava ilman kohtuutonta viivytystä paikka
aamu- ja iltapäivähoidossa, kun huoltaja on ilmoittanut
hoitopaikan tarpeesta.
Kunnan on tarjottava kuljetus lapselle aamuhoidosta kouluun
ja koulusta iltapäivähoitoon, jos välimatka
on pitkä tai niin vaarallinen, ettei lapsi selviä siitä yksin.
7 §
Aamu- ja iltapäivähoitopaikasta saadaan periä kohtuullinen
maksu kunnan määräämin perustein.
8 §
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
200 .
_______________
Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta
2001
- Christina Gestrin /r
- Henrik Lax /r
- Margareta Pietikäinen /r
- Nils-Anders Granvik /r
- Hanna Markkula-Kivisilta /kok
- Leena Rauhala /kd
- Pirkko Peltomo /sd
- Raija Vahasalo /kok
- Pentti Tiusanen /vas
- Kari Kärkkäinen /kd
- Pekka Vilkuna /kesk
- Osmo Puhakka /kesk
- Arto Seppälä /sd
- Ilkka Taipale /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Janina Andersson /vihr
- Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
- Jari Leppä /kesk
- Håkan Nordman /r
- Susanna Huovinen /sd
- Susanna Rahkonen /sd
- Ismo Seivästö /kd
- Lauri Oinonen /kesk
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Tuija Nurmi /kok
- Säde Tahvanainen /sd
- Pia Viitanen /sd
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
- Ulla-Maj Wideroos /r
- Annika Lapintie /vas
- Päivi Räsänen /kd
- Pirjo-Riitta Antvuori /kok
- Tuula Haatainen /sd
- Mari Kiviniemi /kesk
- Ola Rosendahl /r
- Markku Markkula /kok
- Pehr Löv /r
- Unto Valpas /vas
- Irina Krohn /vihr
- Sirpa Pietikäinen /kok
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Kyösti Karjula /kesk
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Eero Lämsä /kesk
- Paula Kokkonen /kok
- Jari Vilén /kok
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Mika Lintilä /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Anneli Jäätteenmäki /kesk
- Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
- Kari Myllyniemi /kesk
- Gunnar Jansson /r
- Marja Tiura /kok
- Klaus Bremer /r
- Katja Syvärinen /vas
- Tuija Brax /vihr
- Sulo Aittoniemi /alk
- Sakari Smeds /kd