LAKIALOITE 67/2006 vp

LA 67/2006 vp - Reino Ojala /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Laki kuntalain 10 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Kuntien toimintaympäristö muuttuu lähivuosikymmeninä voimakkaasti väestön vanhenemisen, palvelukysynnän kasvun ja sisäisen muuttoliikkeen vuoksi. Kuntien toimintaympäristön muutokset edellyttävät kunta- ja palvelurakenteen muuttamista. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tarkoituksena on, että kuntien vastuulla olevien palvelujen saatavuus ja laatu turvataan myös tulevaisuudessa.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksella on tarkoitus vahvistaa kuntarakennetta yhdistämällä kuntia ja liittämällä osia kunnista toisiin kuntiin. Tavoitteena on elinvoimainen ja toimintakykyinen sekä eheä kuntarakenne. Ehdotuksen mukaan kunnassa tai edellä mainitulla yhteistoiminta-alueella, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä, on oltava vähintään noin 20 000 asukasta.

Koska tilanne tulee kuntarakenteen osalta muuttumaan selvästi nykyisestä, pitää kunnanvaltuustojen kokoa määräävää kuntalain kohtaa muuttaa. Nykyisen kuntalain mukaan kunnanvaltuustossa on kunnan koosta riippuen 17—85 jäsentä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

kuntalain 10 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 17 päivänä maaliskuuta 1995 annetun kuntalain (365/1995) 10 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1647/1995, seuraavasti:

10 §

Valtuutettujen lukumäärä

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Mikäli kunnan asukasmäärä ylittää 1 momentin taulukossa olevan asukasmäärän enintään 5 000 asukkaalla, voi kunta vaalivuoden kesäkuun loppuun mennessä päättää valittavaksi valtuutettuja pienemmänkin parittoman valtuutettujen lukumäärän. Valtuutettuja ei kuitenkaan voida valita vähempää kuin mitä 1 momentin taulukossa oleva edellinen pienempi luku osoittaa. Kunnassa, jonka asukasluku on enintään 2 000, valtuusto voi vaalivuoden kesäkuun loppuun mennessä päättää valittavaksi valtuutettuja pienemmänkin parittoman lukumäärän kuin 17, ei kuitenkaan vähempää kuin 13. Valtuutettujen lukumäärien muutoksista on viipymättä ilmoitettava sisäasiainministeriölle.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2006

  • Reino Ojala /sd