PERUSTELUT

Sodan aikana vuosina 1941—1944 joutuivat monet — etenkin rajaseutujen asukkaat — neuvostopartisaanien iskujen kohteiksi. Osa ihmisistä eli kylissä, jotka sijaitsivat sotatoimialueilla, jolloin valtiolla olisi ollut myös evakuointivastuu. Partisaani-iskuissa menehtyi lähes 200 siviiliä, useita haavoittui ja otettiin vangeiksi. Monista äideistä ja lapsista tuli näin sodan uhreja. Vaikka eräät selvisivätkin fyysisesti koskemattomina ja ilman ruumiinvammoja partisaanien iskuista, monille jäi pysyviä psyykkisiä jälkiä.

Voimassa olevan sotilasvammalain (404/1948) perusteella myönnetään siviiliuhreille korvausta ruumiinvamman johdosta. Ruumiinvamman seurauksena tai vammaan liittyvänä voidaan korvata sairauksien lisäksi myös psyykkisiä häiriöitä. Voimassa olevan lain nojalla ei sen sijaan voida myöntää korvausta pelkästään järkyttävien tapahtumien aiheuttamista psyykkisistä seurauksista. Aloitteessa ehdotetaan psyykkisen häiriön määrittelemistä ja toteamista viittaamalla sotilasvammalain 2 §:n 3 momentin säännökseen sotavankien saamien sairauksien sekä erityisesti olojen synnyttämään poikkeukselliseen alttiuteen ja taipumukseen. Tämän vuoksi aloitteessa ehdotetaan 1 §:n 3 momentin loppuun lisättäväksi, että asetuksella voidaan niin ikään määrätä tämän sotilasvammalain soveltamisesta Neuvostoliiton partisaanijoukkojen hyökkäyksen kohteiksi vuosina 1941—1944 joutuneiden tuolloin saamaan ruumiinvammaan tai tämän lain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettuun sairauteen taikka tuolloisten erityisolojen synnyttämään poikkeukselliseen alttiuteen tai taipumukseen.