LAKIALOITE 71/2003 vp

LA 71/2003 vp - Reino Ojala /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Laki työttömyysturvalain 6 luvun 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan vähintään entisen ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan määrän turvaamista työttömyysturvalain 6 luvun 9 §:n tarkoittamaan lisäpäiväoikeuteen oikeutetuille työttömille. Aloitteessa esitetään työttömyysturvalain 6 luvun 8 §:n muuttamista niin, että pienipalkkaisen työn vastaanottaminen päivärahakauden aikana ei heikentäisi lain 6 luvun 9 §:n tarkoittamien työttömien ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa.

PERUSTELUT

Hallituksen hyvänä ja kunnianhimoisena tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin. Tämän toteutuminen edellyttää monia toimenpiteitä. Mm. yksityisalojen työeläketurvaa ja työttömyysturvaa on osin uudistettu. Erityisesti tarvitaan lisätoimenpiteitä 55 vuotta täyttäneiden työttömien työllistämiseksi. Työmarkkinoilla ikäsyrjintä on johtanut monien hyvässä työvireessä ja elämäntilanteessa olevien ihmisten työttömyyteen.

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavalla työttömällä voi työn hakemista ja vastaanottamista vähentää pelko ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikentymisestä pienipalkkaisen työn seurauksena. Voimassa olevan työttömyysturvalain 6 luvun 8 §:n mukaan uusien tulotietojen perusteella määräytyvä palkansaajan ansiopäiväraha on vähintään peruspäivärahan suuruinen ja, jos palkansaaja on täyttänyt työssäoloehdon ennen enimmäisajan täyttymistä, vähintään 80 prosenttia palkansaajalle aikaisemmin maksetusta ansiopäivärahasta. Säännökset eivät kaikilta osin kannusta vastaanottamaan 500 päivän kuluessa yli 34 kalenteriviikkoa kestävää työtä, joka voi palkkatasoltaan ylittää työttömyyspäivärahan tason mutta johtaa työttömyyspäivärahan pienentymiseen 20 prosentilla. Käytännössä uusien tulotietojen perusteella määräytyvä työttömyyskorvaus voi pienentyä useaksi vuodeksi ja vaikuttaa myös eläketurvaan. Tämä tosiasia ehkäisee käytännössä työllistymistä tilanteessa, jossa kaikkien, myös iäkkäämpien työntekijöiden, panosta työelämässä ja yhteiskunnan rakentamisessa tarvitaan.

Tämän vuoksi olisi yhteiskunnalle, työttömyyskassoille ja henkilöille itselleen edullista turvata vähintään entisen suuruinen ansiosidonnainen työttömyysturva 55 vuotta täyttäneille, lisäpäiväoikeuden piirissä oleville työttömille työsuhteiden palkkatasosta riippumatta. Lakimuutos lisäisi yli 55-vuotiaiden työllistymistä ja nostaisi työllisyysastetta sekä vähentäisi pakoa eläkkeelle.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

työttömyysturvalain 6 luvun 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 30 päivänä joulukuuta 2002 annetun työttömyysturvalain (1290/2002) 6 luvun 8 §:n 2 momentti seuraavasti:

6 luku

Työttömyyspäivärahan määrä ja kesto

8 §

Päivärahakauden alkaminen alusta

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Uusien tulotietojen perusteella määräytyvä palkansaajan ansiopäiväraha on vähintään peruspäivärahan suuruinen ja, jos palkansaaja on täyttänyt työssäoloehdon ennen enimmäisajan täyttymistä, vähintään 80 prosenttia palkansaajalle aikaisemmin maksetusta ansiopäivärahasta. Tämän lain 6 luvun 9 §:ssä tarkoitetulle työttömälle, joka on vastaanottanut työtä, ansiopäiväraha on edellä säädetystä poiketen vähintään entisen suuruinen. Vertailu tehdään täysimääräiseen 2 §:n 1 momentin mukaisesti määräytyvään päivärahaan. Vertailtaviin päivärahoihin ei lueta lapsikorotuksia.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2003

  • Reino Ojala /sd